Sivut

maanantai 26. syyskuuta 2016

Ei tule valmista

Pari viikkoa on mennyt epämääräiseen räpeltämiseen eikä oikein mitään valmista ole syntynyt. Kaivoin projektikorista sinne hautautuneen batiikkipeiton blokkeja suunnitteluseinälle, että edes näyttäisi siltä, että jotain on tekeillä. Itsepetosta.


Jotkut näyttävät aloittavan tilkkutyöt parisängyn päiväpeitteestä, minulla se ei meinaa valmistua millään. Olenkohan tähän ihan kyllästynyt sitten, kun joskus saan sen valmiiksi.


Keskeneräisen pussukan aihio odottaa tikkaamista ja kasaan ompelemista. Tekele jumittui pöydälle, kun se ei osaa päättää, minkä vetoketjun haluaa yläreunaansa.


Kaikista keskeneräisistä viritelmistä huolimatta pölläyttelinkin pölyjä ompeluaiheisista kankaista. Syntyisiköhän näistä jotain pahimpaan ompelun tuskaan?


Reilu viikko sitten vietin ihan kokonaisen viikonlopun Tallinnassa. Kuvittelin, että voisin käydä siellä ilman Karnaluksissa poikkeamista. Ei onnistunut, ei sitten millään. Oranssia ompelulankaa ja koneen neuloja menin ostamaan. Ompelulangan muistin, neulat unohdin. Ei hirveästi kuitenkaan harmittanut, ihan vähän muutakin löytyi neuloja korvaamaan.

16 kommenttia:

  1. Kaikkia ihanaa on tekeillä:) Ihania tuliaisia olet löytänyt Karnaluksista! Pussukkaan sopisivat oikeastaan kaikki vetoketjut, siinäpä se:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkureppu. Aina sieltä jotain mukaan lähtee. Niin, jos olisi vain yksi sopivan värinen ketju, niin ei tarvitsisi miettiä.

      Poista
  2. Voi ihme, kuulostaa niin tutulta, että jalat vievät kangaskauppaan, vaikkei olisi mitään aikeita mennä sinne. Kivoja kankaita ja ompelulankoja olet löytänytkin. Kyllä ne keskeneräiset työtkin tulevat valmiiksi, kun jaksaa niitä "tuullettaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikomus ei ole vielä toteutus, eikä aikomus toteutunut. Tällaistahan tämä on :D

      Poista
  3. Hei Leena! Ala huoli, taalla menee harvase paiva epamaaraiseen rapeltamiseen. Laita entten tentten ... vetskarien kanssa niin paaset eteenpain. Hyva etta muistit sentaan sen oranssin langan ja loysit muutakin kivaa! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje, kyllä tämä tästä. Se olisi ollutkin, jos olisin ostanut kaiken muun värisiä lankoja, mutta unohtanut sen oranssin :D

      Poista
  4. Tuntuu, että monilla blogeissa on ollut tekemisissä jonkinlaista hidastusta. Mutta eiköhän tuo joulun lähestyminen innosta taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen miettinyt onko hidastuminen hidastumista käsitöissä vai blogin kirjottamisessa. Olisi harmi, jos bloggaaminen vähenee. Toivotaan yhdessä joulun vilkastuttavaa vaikutusta.

      Poista
  5. Aina välillä tilkkuilija jumittuu. Ei hätää. Kyllä se menee ohi. Auttaisiko sänkypeittojumiin tikkauskuvioiden suunnittelu? Kun keksit hienot kuviot, niin tulee kiire päästä tikkaamaan ja on pakko saada peitto tikkauskuntoon. Tikkaa vaikka nukkujien hahmot peiton päälle ja ihania kukkia ympärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni jo :D Tikkauskuvion suunnittelu oli yksi syy, miksi nostin batiikkiblokit seinälle, siinä ne nyt muistuttavat olemassaolostaan ja laittavat aivonystyrät liikkeelle - toivottavasti.

      Poista
  6. Hauduttelu tekee usein hyvää. Sinulla on ompelemisen tuska, se on tietysti paha tauti... Luulenpa, että lääke on jo löytynyt, ellei vielä, koeta kärsiä vähän aikaa, kohta helpottaa. Palaset loksahtavat paikoilleen ikään kuin mitään probleemia ei olisi ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, lääke on löytynyt, kun vielä löytyisi vähän lisäaikaa...

      Poista
  7. Sinulla kivoja töitä tekeillä....lohduttaako jos sanon ettet ole ainoa joka joutuu hauduttelemaan töitä ennenkuin valmistuu.Saat kyllä kivan peitteen ja pussukoihin sopii kaikki värit mitä olet valinnut kuvaan.Silmät kiinni ja nappaat yhden ja kas kummaa pussukka kohta valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauduttelu voi olla välillä hyväksikin, ideat voivat jopa jalostua :D

      Poista
  8. Kaksi lähes valmista työtä, vain viimeinen silaus puuttuu. Karnaluksista ei pääse tosiaankaan pois ilman ostoksia. Ihan kohtuullinen ja hyödyllisen näköinen saalis :)

    VastaaPoista
  9. Jotenkin kuulostaa kovin tutulta! Kauheasti teen, mutta mitään ei synny. Tuskin olet peittoon kyllästynyt sitten, kun se on valmis. Taidat hyppiä ilosta. Karnaluks on ollut mielessä, mutta en ole ennättänyt sinnekään. Hieno lajitelma lankoja ja kankaita tarvitaan koko ajan, vaikkei mitään tekiskään. Se eräänlainen ihme.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!