Sivut

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pöllöpussukoita

Vaikka tilkkusuoni edellisen postauksen mukaan puhkesikin, krooninen aikapula tukki sen jälleen.Tämän viikon nautin syyslomasta ja aikaa on riittänyt ompeluunkin.
Syntyi kahdelle pikkutytölle pussukat, pöllöteemalla mennään ihan kuin vahingossa, kun sattui väreihin sopivia pöllön kuvia löytymään varastosta.


Eka pussukka on vaaleanpunaista ja pinkkiä isolla pöllöllä, varvassandaaleilla ja tietysti leivoksilla höystettynä. Ei oikein teema pitänyt, mutta ei sillä ole niin väliä, kunhan värit vain sopivat.
 Mitat: leveys 22 cm, korkeus 20 cm ja pohjan leveys n. 9 cm.


 Toinen pussukka sinisellä ja ripauksella vaaleapunaista sekä pienemmillä pöllöillä.


Kuvittelin tehneeni molempien pussukoiden tilkkupinnat samankokoisia, mutta sininen pussukka on kuitenkin aavistuksen isompi. Ei mitään käsitystä, miksi toinen suureni tai toinen pieneni. 


Sinisen mitat: leveys 22 cm, korkeus 22 cm ja pohjan leveys n. 9 cm. Eikä kummastakaan ole yhtään kelvollista sisuskuvaa, mutta vuorit on ja tasku toisella kupeella. 

Lomaviikon aloitti kiva vierailu; entinen työkaverini, jonka kanssa tapailimme aluksi säännöllisesti marketin maitohyllyllä, kävi kylässä. Ihan vinkkinä, että hän ompelee työkseen nukenvaatteita, kannattaa käydä kurkkaamassa hänen Nukkemuoti-puotiaan. Sain häneltä aivan ihanat tuliaiset, pussillisen Mölnlycken ompelulankoja ja kaksi tilkkukirjaa. Parasta antia oli kuitenkin vaihtaa ompeluajatuksia ja puhua kankaista!


26 kommenttia:

  1. Hauskoja pöllöpussukoita. Ja lankoja tarvitaan aina, ja miljoonaa eri väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, eikö ole kummallista, että joskus niistä omista, runsaista rullavarastoista ei aina kuitenkaan löydy just sitä oikeaa sävyä.

      Poista
  2. Ihanan suloisia pussukoita.
    Lankoja ei ole ikinä liikaa, aina tarvitsee juuri sitä jota ei ole, joten hyvän tuliaisen sait:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kyllä nuo rihmat tulee varmasti ommeltua pois.

      Poista
  3. Kivat pussukat olet ommellut.....söpöt värit.Kiva kaveri sinulla,varmaan tiesi et langoille on käyttöä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä ompelijan ompelijan tarpeet tietää :D

      Poista
  4. Herkkuja näyttää sielä valmistuneen:)
    Tilkkutöiden tekeminen on arvoituksellista, alussa ei aina tiedä mikä on lopputulos mutta sehän onkin se "suola":)

    VastaaPoista
  5. Kiva oli jutella maanantaina kankaista ja kaikesta ompeluun liittyvästä :) Nuo pussukat olivat silloin jo tekeillä ja ihailin herkullisia väriyhdistelmiä - ihanat ovat valmiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, ei jätetä tapaamista viimeiseksi :D

      Poista
  6. Hienot pöllöpussukat. Hyvin sopii kuppikakut, varvastossut ja kirsikat noihin herkkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö olekin herkullinen yhdistelmä, etenkin varvastossut kaikkien ruokien rinnalla :D

      Poista
  7. No jo on söötit pöllöpussukat! Onnen tyttöjä ovat niiden saajat!

    VastaaPoista
  8. Onpas herkulliset värit! Suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minun makuuni ehkä vähän liiankin söpöä, mutta saajan maku ratkaisee :D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Thank you for your comment and visiting in my blog!

      Poista
  10. Oijoi! Makeen väriset pussukat. Pirteitä värejä ja kuvioita.

    VastaaPoista
  11. No eipä somenpia pussukoita löydykkään! Varmasti oli mieluisia!
    Ihan nappituliaiset!

    VastaaPoista
  12. Ooh! Tuo vaaleanpunainen! ♥
    Olen niin höpsönä kyseiseen väriin, että sydän lyö aina muutaman ylimääräisen kerran, kun näen jotain kaunista, söpöä, vaaleanpunaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, toivottavasti sydämesi on tasaantunut, etten joudu vastuuseen rytmihäiriöistä :D

      Poista
  13. Oi, rakastan pöllöjä. Ihanat pussukat!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!