Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2016

Tilkkusuoni puhkesi

Sitten kun alkaa tapahtua, niin sitten todella tapahtuu. Edellisen postauksen kangaskasasta sukeutui ompelevalle ystävälle pussukka syntymäpäivälahjaksi (viimetippa on paras motivaattori). Pussukan sisälle ompelin pienen, irrotettavan neulatyynyn. Neulatyynyn malliin oli linkki Saijan blogissa.


 Pussukka valmistui illalla ja suunnittelin kuvaavani sen aamulla ennen töihin lähtöä luonnonvalossa. Enpä sitten muistanutkaan ja olin jo synttärijuhliin menossa, kun tajusin, ettei pussukkaa olekaan dokumentoitu. Kurvaus lähimmälle parkkipaikalle (rautatieasema) ja kännykällä hätäisiä kojelautakuvia.


Harvoin saan sisuskuvista tarkkoja, mutta nyt onnistui jostain syystä kertalaukaisulla.


Mittanauhaa ei ollut mukana, mutta veikkaan, että leveys on 25 sentin luokkaa, korkeus vähän vähemmän, pohja ehkä kymmenisen senttiä.


 Vaalea pussukkakin löysi kantensa- eikun vetoketjunsa. Tikkauksena sydämiä kiemuroissa. 


 Korkeus 26 cm, leveys 26 cm ja pohjan leveys 12 cm. Kuvauksen ajaksi pussiin oli laitettava painoksi kilo ruisjauhoja, että se olisi tuulessa pysynyt kaiteella.


 MInulle tulee kotiin kannettuna (tai ei ihan kotiin, kun postilaatikko on kilometrin päässä) Love Patchwork & Quilting -lehti. Olen huomannut, että se on Prismassa ainakin viikkoa aikaisemmin, mutta silti minusta on kiva saada se omaan laatikkoon. Uusin tuli eilen, ja siinä oli  Elizabeth Hartmanin haastattelu. 


Ja reilun tunnin kuluttua minulla oli kaksi kettublokkia ommeltuina. Tumma kettu on viimekesäisen tilkkukurssin peruja.


 Samasta lehdestä jäi mieltä kiusaamaan Candy Chain peitto. Kankaita jo vähän katselin sitäkin varten, väritys tulee olemaan kyllä jotain ihan muuta. Ai batiikkipeitto, kyllä sekin sieltä seinältä etenee - ainakin joskus.

32 kommenttia:

  1. Otsakkeesi mukaisesti tilkkusuoni on löytynyt. Superhienoja kaikki. Erityisen ihana on tuo ensimmäinen. Tuollaisen mieleisen postin saaminen onkin mukavinta. Jollei sitä muuten tule niin yksi hyvä konsti on tilata sitä itse :) Ootellaan peitosta kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän on tahti taas hiljentynyt työruuhkan takia, mutta tuleva lomaviikko korjaa toivottavasti tilannetta.

      Poista
  2. Nuo Elizabeth Hartmanin eläinblokit on vaan niin ihania. Minäkin ostin kaavat. Kyllä se tilkkusuoni toimii, välillä vähän heikommin ja välillä kovemmin. Kokemusta on täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin eläinblokeista ja ajatus on tehdä niitä vähän kerrallaan muiden töiden lomassa.

      Poista
  3. Tuo lehti tupsahtaa meidänkin postilaatikkoon:) Uusinta selailin jo pariin kertaan ja Candy Chain-mallin kohdalla viivähdin molemmilla kerroilla pidemmäksi aikaa. Tyynynäkin näytti aika mukavalta.
    Tilkkusuonen puhkeaminen on täällä muuttunut syyhyksi ja harmitukseksi:( Kovasi tekee mieli ommella mutta kun ei vaan ehdi#!:(# Onneksi saa katsella blogeista ja lehdistä kauniita kuvia ja edes haaveilla:)
    Kauniita tuotoksia on siellä syntynyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ahdistavaa aikapulaa on täälläkin ollut taas tuon postauksen jälkeen. Toivottavasti taas pääsen oikeisiin hommiin = ompelemaan!

      Poista
  4. Nuo hartmanin elikot ovat niin kiehtovia, että minäkin ostin mallin. Hienoa, että tilkkujumisi meni ohi. Nyt sitten anna palaa poljin pohjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Jumi ei ole mennyt ohi, mutta ei ole juuri ollut talla pohjassa, työt ovat taas kerran karanneet vapaa-ajan puolelle. Tuleva lomaviikko onneksi antaa aikaa.

      Poista
  5. Så fina necessärer.
    Hälsningar Gudrun

    VastaaPoista
  6. Hyvä, että tilkkusuoni aukesi ja kaikkea kivaa, kaunista onkin syntynyt! Hartmanin eläinblokit ovat niin hauskoja ja kyllä se batiikkipeittokin valmistuu, en yhtään edes epäilekään!! Voi pitääkin hakea tuo uusi lehti ja olisipa kiva se tilatakin suoraan kotiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, toivossa on hyvä elää, ja toivoa etenkin aikaa ompelulle.

      Poista
  7. Hei Leena! Tuli tosi hienot pussit ja kuvatkin onnistui ihan nappiin! Hyva idea tuo neulatyyny lisana. x Teje

    VastaaPoista
  8. Kauniit pussukat jälleen! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Suloiset pussukat ja kiva lisä tuo neulatyyny. Hartmanin mallit on ihania kaikki!!

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että tilkkusuoni tykyttää. Sievät pussukat ja kettublokit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos, tykyttää, kun vain löytyisi jostain aikaa!

      Poista
  11. Oi kuin kauniit pussukat sekä neulatyyny.....saaja oli varmaan iloinen.Kauniit kettublokit olet ommellut.

    VastaaPoista
  12. Söötit kettublokit - kaikki pussukat ovat kauniita ja tarkoituksenmukaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Kaunista yritän tehdä, joskus onnistuu paremmin, joskun huonommin :D

      Poista
  13. Jestas miten tehokas oletkaan. Upeat pussukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa, tehokkuus on vain viime viikkoina hyödyttänyt lähinnä työnantajaa :D

      Poista
  14. No olet oikein pistänyt tuulemaan! Ihania töitä kaikki ja onneksi muistit dokumentoida tuon synttärilahjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi näitä tuulahduksia tulee kohdalle, uutta odotellessa (tai oikeastaan ompeluaikaa odotellessa)

      Poista
  15. Niin kauniita tilkkupussukoita! Kiva antaa lahjaksi. Hartmannin mallit ovat mukavia. Minullekin on annettu lupa tehdä hänen eläimiään :) Tottakai se batiikkipeitto vielä valmistuu, t. nimimerkki "minullakin vaiheessa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkuilo! Lähipiiri lienee kohta "pussukoitu", pitänee keksiä kohta muita lahjaideoita.

      Poista
  16. Kauniita ihanan värisiä pussukoita. Kyllä kelpaa, kun omistaa hyvän värisilmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Ei se silmä aina satu kohdalleen, mutta onneksi joskus,

      Poista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!