Muistatteko, kun lehdissä oli kaksi melkein samanlaista kuvaa, ja piti etsiä niistä, missä kuvat eroavat toisistaan? Samanlaisen kisan voisin laittaa pystyyn näillä mysteerikuvillani.
Sain eilen kasattua On Ringo Lake -mysteeripeiton valmiiksi. Tai niinhän luulin. Olin jo ehtinyt innokkaana levitellä kuvaa sekä Instaan että facebookiin, kun vasta kuvasta huomasin virheen. Toisen. Kolmannen. Ja tarkemmin katsottuna neljännen. Siis kokonaista neljä palasta oli ommellessa pyörähtänyt 180 astetta aiotusta. Ja ihan pakko oli korjata samantien, vaikka sainkin fb:ssa lohduttavia kommentteja virheiden tarpeellisuudesta. Mutta ehkä niillä tarkoitetaan pikkuvirheitä, ei niin isoja, että ne ihan hyppäävät silmille ja saavat ompelijansa vaikuttamaan vähintään puoli, ellei jopa seitsemän-kahdeksasosaa sokealle.
Onneksi korjausoperaatio ei ollut kovin monimutkainen. Kolmas ja neljäs meni jo ihan rutiinilla. Nyt olen sitten suurinpiirtein suurennuslasin kanssa tuijottanut tuota pintaa ja etsinyt lisää vinksahtaneita paloja. Jos nyt niitä jonkun silmiin osuu, saa ilmoittaa. Tai ei sittenkään :D