Konmaritusta

Virkkuukoukku ei ole minulle se käsityön apuväline, johon ensimmäisenä tartun, vaikka osaan kyllä virkatakin. Jos ufojani tarkastellaan käsityötekniikan mukaan, virkkuita taitaa löytyä eniten. Varastojani penkoessani löysin kokonaisen vyyhdin ohutta, pinkkiä ontelokudetta. Ihmettelin, miksi sitä ylipäätään olin hankkinut, mutta se osa elämääni on kadonnut muistamattomien asioiden hautausmaalle. Pinkistä, mutta paksusta ontelokuteesta olen joskus vuosia sitten virkannut vessan maton, mutta mikä ajatus lie ollut tälle ohuelle? Halusin päästä kuteesta eroon (vei tilaa reilun kopiopaperilaatikon verran) , joten en muuta kuin koukku kouraan. Ja nimenomaan kouraan, koska millään kynäotteella en kudetta silmukoiksi jaksanut vääntää. 

Ja hups, kuteen silmukat asettuivat kopaksi, vai mikä tämä nyt voisi olla. Pohja on aivan pyöreä, ja korkeutta virkkasin melkein niin paljon kun kudetta riitti. Pieni kerän nöttönen jäi jaljelle, onpahan parsimalangaksi, jos sille tulee tarve.  Kopan sangoiksi löysin ystävän minulle konmarittamat rottinkisangat (niitä on vielä kassillinen). 

Pohja on aivan pyöreä ja sen halkaisija on 31 cm. Koko kopan korkeus on 34 cm. Ja vaikka kuinka yrittää piilottaa kuvista kaiken epämääräisen, niin kuteen päättelemätön aloituspätkä on kiemurrellut kuvaan näkyviin. Eikä tuo pitkäksi venähtänyt nurmikkokaan kovin myönteistä kuvaa bloggaajasta anna. 

Jos kopan väri olisi joku muu kuin pinkki, se päätyisi ehkä näkyvämmälle paikalle. Mutta koska se ei pääse väristään, se päätyy eteiseen nurkkaan kirjahyllyn taakse säilyttämään lastenlasten leluja. Keskeisemmälle paikalle se pääsee heti, kun leikkijät ovat paikalla.

Vuoden 2018 eka pussukka!

Voiko oikeasti olla niin, että toukokuu ehti pyörähtää yli puolen välin, ja nyt vasta tein tämän vuoden ensimmäisen pussukan? Ilmankos tuntuu, että olen jauhanut samoja isoja töitä koko alkuvuoden. Blogini mukaan edellinen pussukka on ollut työkaverin puhelinta varten marraskuun lopussa, siis melkein puoli vuotta ilman pussukkaa! Ilmeisesti en olen tehnyt edes joululahjaksi yhtä ainutta!

Halusin kiittää henkilöä, joka on ollut minulle suureksi avuksi ja tueksi. En kovin hyvin tuntenut hänen värimieltymyksiään, joten käytin värinvalinnassa intuitiomenetelmää, eli ajattelin, mikä väri tulee mieleen, kun ajattelen häntä. Eikä sitä tarvinnut kauan makustella, ilmiselvä punainen ihminen, vaikka en muista koskaan nähneeni hänellä esim. punaisia vaatteita. 

Perkasin siis varastostani kaikki punaiset palaset ja otin varuiksi vielä pitkiäkin kankaita. Yllättäen löysin pusseistani monta valmiiksi leikattua, samankokoista kolmiota, joista sain rakennettua aika monta kahden kolmion neliötä. Muuten etenin taktiikalla, mikä sopii edellisen viereen. Halusin vahvan punaisen ja siksi monet punaiset, mutta valkopohjaiset karsiutuivat pois.

Sisus jäi kiireessä kuvaamatta, mutta siellä on vihreitä ja pinkkejä saappaita ja pinkki tasku. Mitatkin jäi ottamatta, mutta ehkä parisenkymmentä senttiä leveä ja korkeutta on varmaan vähän enemmän.  Pohjan leveys kymmenisen senttiä. Tilkkupinta on tikattu Eurokankaan kovikehuopaan oranssilla langalla, malli krysanteemi (sekin jäi tarkemmin kuvaamattta). Tätä oli ilo tehdä, siksi sen nimi on Ilo.

Ai, kelpasiko punainen. Kelpasihan se, saaja tunnustautui punaisen ystäväksi. Intuitio ei pettänyt nytkään. Ja nyt on varmaan pakko tehdä toinenkin pussukka, kun pääsin taas pussukkavauhtiin.

Neulerintaman uutisia: Nancy-kaarrokevillatakki on edennyt pelottavaan vaiheeseen. Minun pitäisi leikata se halki edestä! Ikinä en ole ennen tehnyt moista, että menisin neuleita leikkelemään. Olen tiheällä siksakilla varmistanut reunat, eikä kai tässä muu auta kuin tarttua saksiin. Ei sitä siksakkia kukaan nimittäin poiskaan pura!

Perhoset lentää sun uniin...

Ne taisi olla kyllä enkeleitä siinä biisissä, mutta uniin nämä perhoset alkavat jo lennellä. Painajaisista ei kuitenkaan ole kyse. Ehkä mieli askartelee yölläkin sen pulman kanssa, ommellako perhosia, tikatako peittoa ja kyykkisikö pihalla. Pari perhosta odottaa vielä kuoriutumista, sitten olisi Fancy Forest kasaamista vaille valmis. Ei ihan pahalle näytä peiton valmistuminen, vaikka siivekkäät uniin ilmestyvätkin.

Jostain internetin ihmellisten polkujen verkostosta eksyin Nova Melinan sivuille. Nova Melina on helsinkiläinen käsityöläinen, joka tuo maahan brittiläisiä Libertyn ja myös pientä valikoimaa Art Gallery Fabricsin kankaita. Minulla on AGF:n kankaissa monia lemmikkejä, joten en malttanut olla tilaamatta kolmea fat quartteria. Harmikseni kauppias ilmoitti, että jatkossa ei enää ota AGF:a, koska ne liikkuvat huonosti. Mutta vielä niitä sieltä löytyy, samoin valmiita tilkkupusseja.

Libertyn kankaan eivät ensin kovasti huudelleet perääni, mutta kolme fattaria tilasin niitäkin. Tai oikeastaan nämä ovat perinteistä tilllkukangasfattaria isompia, kankaan leveys hulpiosta hulpioon on kun on 136 cm.

Libertyt ovat todella ohuita, tiiviiksi kudottuja. Niin ohuita, etten tilkkutöissä laittaisi niitä kulutukselle alttiisiin paikkoihin, kasseihin tms. Vaateompeluun olisivat aivan ihania, kevyitä kesämekkoja näin jo mielessäni. Kauppias oli bonuksena pakannut tilaukseen mukaan nipun pikkutilkkuja,  jotka olivat todennäköisesti jämäpaloja hänen omista töistään.

Menen nyt arpomaan perhosten, tikkaamisen ja pihahommien välillä. Perästä kuuluu, mikä voitti.

Karkulainen

Turkoosi tähtipeitto joutui neulan alle. En halunnut tikata turkoosille valkoiselle langalla enkä valkoiselle turkoosilla, niinpä kaksi lankaa, kummallekin pinnalle omansa. Ihan kaikkia syrjähyppyjäni en halunnut mustana - ei, kun turkoosina - valkoiselle - tai päinvastoin.

 Tähtiin halusin vähän pyörrettä, mutta ei ne mihinkään pyörähtäneet, vaikka kovasti yritin. Olin aika yllättynyt, että löysin tikeille sellaisen reitin, etten joutunut matkustelemaan edestakaisin jo tehtyjä tikkejä pitkin enkä katkomaan lankaa välillä.

Olin tikannut puolet tähdistä, kun tajusin, että yksi tähden kulmapala oli lähtenyt karkuteille! Mitenkään ei ymmärrykseeni mahdu, miten olin päässyt työssä näin pitkälle ennen kuin sen huomasin? Olen silittänyt pinnan ainakin kahteen kertaan (vajaan vuoden säilytys oli ihan vähän rypistänyt pintaa), olin kuvannut sitä ja rakentanut kerrokset keittiön pöydällä. Pinta on roikkunut auki työhuoneeni sängyllä ja olkkarin sohvan selkämyksellä. Mutta ei pistänyt silmään, ei. Ja sitten kun kerrokset on jo napakasti tikattu kiinni, ja etenkin karkulaisen kotipesä, niin sitten sen huomaan! Tosi pikainen ratkaisu: En pura, tämä on se virhe, joka kertoo, että tämä on käsityö. Ja kun oli vapunaatto, tikkasin "vappuviuhkan", samanlaisen, kuin olin tikannut muihinkin kulmapaloihin. Pikkasen on kyllä perfektionistilla kestämistä...

Tänään aloitin valkoisen osan tikkaamisen. Piti hakea vähän hämärämpää kuvakulmaa, että sain ompeleet näkyviin valkoiselta pinnalta. Näitä kiemuroita saan vielä varmaan jonkun päivän veivailla. Turkoosit neliöt jätän kokonaan tikkaamatta. Vai pitäisiköhän ne laittaa varmuuden vuoksi kiinni, etteivät karkaa nekin?