Konmaritusta

Virkkuukoukku ei ole minulle se käsityön apuväline, johon ensimmäisenä tartun, vaikka osaan kyllä virkatakin. Jos ufojani tarkastellaan käsityötekniikan mukaan, virkkuita taitaa löytyä eniten. Varastojani penkoessani löysin kokonaisen vyyhdin ohutta, pinkkiä ontelokudetta. Ihmettelin, miksi sitä ylipäätään olin hankkinut, mutta se osa elämääni on kadonnut muistamattomien asioiden hautausmaalle. Pinkistä, mutta paksusta ontelokuteesta olen joskus vuosia sitten virkannut vessan maton, mutta mikä ajatus lie ollut tälle ohuelle? Halusin päästä kuteesta eroon (vei tilaa reilun kopiopaperilaatikon verran) , joten en muuta kuin koukku kouraan. Ja nimenomaan kouraan, koska millään kynäotteella en kudetta silmukoiksi jaksanut vääntää. 

Ja hups, kuteen silmukat asettuivat kopaksi, vai mikä tämä nyt voisi olla. Pohja on aivan pyöreä, ja korkeutta virkkasin melkein niin paljon kun kudetta riitti. Pieni kerän nöttönen jäi jaljelle, onpahan parsimalangaksi, jos sille tulee tarve.  Kopan sangoiksi löysin ystävän minulle konmarittamat rottinkisangat (niitä on vielä kassillinen). 

Pohja on aivan pyöreä ja sen halkaisija on 31 cm. Koko kopan korkeus on 34 cm. Ja vaikka kuinka yrittää piilottaa kuvista kaiken epämääräisen, niin kuteen päättelemätön aloituspätkä on kiemurrellut kuvaan näkyviin. Eikä tuo pitkäksi venähtänyt nurmikkokaan kovin myönteistä kuvaa bloggaajasta anna. 

Jos kopan väri olisi joku muu kuin pinkki, se päätyisi ehkä näkyvämmälle paikalle. Mutta koska se ei pääse väristään, se päätyy eteiseen nurkkaan kirjahyllyn taakse säilyttämään lastenlasten leluja. Keskeisemmälle paikalle se pääsee heti, kun leikkijät ovat paikalla.