Punaista

 Viime kesän Mäntyharjun tilkkukurssin keskeneräisiä yritän vieläkin saatella valmiiksi. Tämä punainen neljän palan heksagon-työ (mistä en ollut ommellessa oikein varma, mikä siitä ehkä isona tulee) on roikkunut seinällä kohta puoli vuotta, nyt sen sitten viimein vapautin keskeneräisyydestä.. 

Tikkasin heksagoneihin ympyröitä, tai oikeammin nuo taitaa olla jonkin sortin spiraaleja. Oli aika nopea homman, kunnes...

 Luotin siihen, että saan kerrokset pysymään paikallaan ilman minkäänlaisia kiinnityksiä, kun kyseessä oli kuitenkin palanen, joka mahtui yhtenä kappaleena levälleen tikkauskoneen pöydälle. Ohuen vanun olin silittänyt kiinni tilkkupintaan, ja ajattelin, että siinähän taustakangaskin pysyy kyydissä mukana. No, ei pysynyt. Sinne se oli nätisti vekittynyt, onneksi huomasin ajoissa. 

 Pinnasta tuli tyyny, ei vain somisteeksi vaan ihan käyttöön. Koko on 31 x 50. Hyväksi on jo niskan alla testattu. Täytteksi survoin littanaksi nukutun tavallisen tyynyn, josta poistin noin kolmasosan täytteestä ja kavensin päällisen kokoiseksi.

Ihan yksin uutukaisen ei tarvitse sohvalla makoilla. Vuonna 2014 tehdyt kolmiotyynyt pitävät sille seuraa. Tykkään näistä tyynyistä edelleen kovasti. Kesän ne saavat huilata, mutta syyssisustuksen vaihtuessa ne palaavat takaisin sohvalle. 

Nyt siivoan ompeluhuoneen, nostan koneen huilamaan työpöydän alle ja ryhdyn joulun viettoon. Ei siihen montaa päivää mene, kun voin nostaa koneen pöydälle takaisin.

Joku joulunaksahdus?

Olen tehnyt litteitä kehyskukkaroita, mutta nyt halusin testata, miten sujuisi "pohjallisten" tekeminen. Sujuihan se, tuli ensin yksi,

tuli toinen, 

 tuli kolmas,

  

tuli neljäs,

ja sitten sekosin jo laskuista.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että jouluviikolla voisi ehkä tehdä muutakin kuin pussukoita.

Klaani ei ehkä innostu, jos näitä joulupöytään katan. Aika kuivia eväitä.

Lähdenkin siis paistamaan laatikoita ja leipomaan pipareita.

Tai jos yhden vielä ompelisin...

Aika kansiin

 Mäntyharjun kurssilla viime kesänä aloittamani repun kolme kappaletta ovat roikkuneet suunnitteluseinälläni heinäkuusta alkaen. Jotenkin kyllä arvasin jo reppua aloittaessani, ettei siitä ikinä ehkä reppua tule, kun en oikein ole reppuhenkilö. Mutta halusin opetella ainakin twist-blokin tekemisen, ja ajattelin, että kappaleet löytävät kyllä paikkansa. 

Ja niin kävi jo yhdelle kappaleelle. Siitä tuli kannet tulevan vuoden kalenteriin. Koko oli aika sopiva, pienet kaitaleet jouduin molempiin päihin ompelemaan. Valmiin kappaleen jatkamisessa oli haasteena se, ettei tummaa lilaa taustakangasta ollut jäljellä kuin pienet palaset ja yksi vähän pitempi kaitale. Ja vaikka penkasin koko kangasvarastoni läpi, ei sitä löytynyt enempää. Siksi jouduin vähän säveltelemään. 

Ja taas turkoosi on kuvassa jotain muuta kuin luonnossa :(

Nämä ovat ehkä viidennet tai kuudennet kannet, jotka olen tehnyt. Kaikki aikaisemmat olen tikannut flanellille, joten pinta on ollut melko tasainen ja sileä. Nyt päätin kokeilla vanua. Silitin ohuen vanun tilkkupintaan ja sen alapuolelle jouduin laittamaan vielä "vuorikankaan", koska pelkäsim vanun hiulautuvan käytössä olemattomiin. Tikkasin yksinkertaisesti ommelsaumoja pitkin. 

Luulen, että tämä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi vanukokeiluksi. Vaikka pinta ei olekaan kovin pullukka, tykkään enemmän sileästä pinnasta.  

Kalenteri sujahtaa näppärästi kannen sisäpuolella oleviin taskuihin. 

Tai niin luulin. 

Käytin ommellessani mittana viime vuoden kalenteria, joka oli joutunut luopumaan koltustaan, kun tämän vuotinen peri vaatetuksen siltä. Täysin valmista kantta ryhdyin sitten pukemaan ensi vuoden allakalle. Eipä mahtunut, tulevan kannet eivät olleetkaan saman kokoiset, vaan puolisen senttiä  korkeussuunnassa suuremmat. Leveyssuuntaa en päässyt edes kokeilemaan, koska kannet eivät mahtuneet taskuihin. Pieni kauhunhetki ehti jo yllättää, hiki kohosi otsalle ja pulssi alkoi takoa reippaita lukemia. Verenpainekin ehkä ehti kohota. 

Onneksi kannet ovat irtotavaraa, ja allakan sisukset olivat pysyneet samankokoisina. Siispä viime vuotinen kalenteri kuoriutui nahkakorsetistaan ja luovutti sen tulevalle, 

kansia vaihtamalla ongelma ratkesi. 

Takakannen reunassa on hoikka tasku, johon mahtuu kaksi solakkaa kynää vierekkäin, lyijy ja muste sulassa sovussa. 

 Yhden kehyskukkaron tein pitkästä aikaa työkaverin toiveesta. Siihen käytin lempimustaa kangasta, jossa on pienen pieniä eri värisiä pilkkuja. Olen ostanut tätä kangasta aikanaan ainakin kahteen otteeseen Soilin käsityötarvikkeesta, viimeisellä ostokerralla taisin viedä pakan lopun, kun olin tähän  niin ihastunut. Vielä sitä vähän on, harkiten käytän ennen kuin loppuu. 

Olen potenut jo ainakin kuukauden ärhäkkää jännetuppitulehdusta vasemmassa  kädessä. Kummallista, koska en ole vasuri, enkä tiedä tehneeni mitään erityistä vasemmalla kädellä.  Neulepuikot on olleet koskemattomina viikkotolkulla ja ompelupuuhissakin olen pärjännyt vain pienten töiden kanssa. Siksi Ruotsalainen postikortti odottaa vieläkin tikkaamista, koska en pysty sitä nyt neulan alla pyörittelemään. Mutta se on levällään työhuoneessani, joten voin ainkin ihailla sen värejä.

Kettu juoksi...

... ei yli järven, vaikka sekin olisi jo mahdollista, vaan kalenterin kanteen. Työkaveri, jonka sukunimi yhdistyy tähän punaturkkiseen pitkähäntään, toivoi kalenterin kansia kettuteemalla. Fancy Forestin (design Elisabeth Hartman) kettu syntyy melkein jo ulkomuistista, niin monta olen niitä tehnyt. Kansikuvatytöksi tai -pojaksi kettu olikin juuri sopivan kokoinen.

Ensin ajattelin jättää ketun kasvot tikkaamatta, mutta naama vaikutti niin veltostuneelta tikatun taustakankaan vieressä, joten repolainen sai muutaman viirun kiinteyttämään hipiäänsä. Sisukset unohtui kuvata, mutta takakannen reunassa on tasku, johon mahtuu kaksi hoikkaa kynää rinnakkain. 

Takakansi näytti niin autioilta, joten laitoin sinne pienen palan kettukangasta. Nämähän voisivat olla vaikka kansikuvatytön/-pojan kavereita tai jonossa olevia kosijoita. Ja joku lankahärpäkekin ehti kuvaan mukaan :(

Ruotsalaisesta postikortista yli jääneet kankaat olen jemmannut ihan erikseen muista kankaista, koska en halua niiden katoavan muiden jäännöspalojen joukkoon. Ystävälle synttärilahjaksi puursin pussukan. Leikkasin kahden tuuman neliöitä, joita sitten ompelin täysin satunnaisessa järjestyksessä tilkkupinnaksi. Pohjan tein yhdestä kankaasta. 

Toisesta kyljestä näyttää tulleen hiukan vaaleampi, lienen tuhlannut voimakkaamman väriset tilkut ensimmäisessä sivussa. Tilkkupinnan alla on ohut, silitettävä vanu ja huopakovike. Tikkasin vaalean harmaalla langalla saumaan, tai ainakin yritin.

Pohja on tikattu ihan suoralla ompeleella. Kun määrittelin kulmien paikkoja, tikkauksesta olikin yllättäen iso apu, kun sovitin kulman kolmanteen viivaan, ne tulivat varmasti molemmilla puolilla samaan kohtaan. Aina oppii jotain uutta!

Sivusaumoja ommellessa tähtäsin pohjan saumat kohdakkain. Muista saumoista ajattelin, että menköön miten menevät. Yllätys olikin suuri, että osuivatkin kohdalleen. Viistoan pussukkakappaleita yläreunasta kapeammiksi, että pussukka valmiina näyttäisi edestäpäin suurinpiirtein suorakaiteelta. Siksi epäilin, ettei sivusaumoissa saumat osuisi kohdakkain.  Mutta ei viistoaminen näyttänyt juuri vaikuttavan. 

 Strategiset mitat: Korkeus 21  cm, leveys 28 cm ja pohjan leveys 10 cm. Sisällä on yksi tasku. Sisään pakkasin jalkasuolaa ja -voidetta. 

Vähän aikaa mietin, raaskinko luopua tästä?