Sivut

tiistai 10. joulukuuta 2019

Ei pöllömpää ommella seisten

Treenasin seisoen ompelua, nostin koneen kirjahyllyn (korkeus 95 cm) päälle,  ja kaasuttelin siinä. Onneksi sain muistutuksen tilkkukavereilta, että koneessani on myös ns. käsikaasu, ei tarvinnut yhdellä jalalla seistä, kun toinen oli kaasulla.


 Ja mikä olisikaan ollut parempi tekniikka pystyompeluun kuin paper piecing. Kun joka sauman jälkeen silitetään ja leikataan, minulla oli työhuoneessani kultainen kolmio näille toiminnoille. Samalla tuli vähän askellettua työvaiheiden välillä. 


Olen tätä samaa pöllömallia ommellut aikaisemminkin. Violetin tein ensin (en edes muista, mihin se on päätynyt) ja vähän myöhemmin Ellu sai kahden pöllön tyynyn. Nyt Ellulla on pikkusisko, joka halusi omat pöllöt.Väritoiveina oli pinkki ja keltainen. 

Nämä paper piecing -jutut on sellaisia "vielä-yksi" -ompeluksia. Aloitin ison pöllön illalla ja ajattelin tehdä vain vatsaosan. Koko pöllö oli kuitenkin valmis ennen kuin pään tyynyyn painoin. Joka sauman jälkeen ajattelin, että vielä yhden sauman ompelen ja sitten - ja niihän siinä kävi, että saumat loppuivat ennen kuin ompelijan into.



Olen useimmiten ommellut tyynyihin vetoketjun alareunaan. Nyt palauttelin mieleen kikkaa, jolla vetskarin saa näppärästi suoraan saumaan  tyynyn takapuolelle. Takakappale leikataan toiseen suuntaan n. 4 cm pitemmäksi kuin päällinen on, ja se leikataan kahtia siitä kohtaa, mihin vetoketju halutaan. Palaset laitetaan oikeat puolet vastakkain ja ommellaan n 2 cm päästä reunasta suoralla tikillä yhteen, tikin pituus minulla oli 5 mm. Jatkokäsittelyä helpottaa, jos sauman ompelee eri värisellä langalla. Ommeltu sauma silitetään auki ja vetoketju neulataan nurjalle puolelle niin, että ketjun keskikohta on sauman päällä.  Ketju tikataan oikealta puolelta kiinni ja sauma ratkotaan auki. 

Hoksasin vasta  tyynyn valmistuttua, että tästä olisi voinut tehdä ohjekuvatkin, mutta siinä kohtaa oli jo myöhäistä. Todennäköisesti aika monelle tämä on ihan tuttu juttu.

Tällä tekniikalla voit käyttää myös jonkin verran tyynyn mittaa lyhyempiä vetoketjuja, kunhan vain sisustyyny mahtuu aukosta sisään. Ompele silloin vetoketjun molemmin puolin tulevat saumat normaalipituisella tikillä ja kankaan värisellä langalla. Ns. leninkiketju on tähän paras, minulla oli omissa varastoissa vähän leveämpi vetoketju, se vähän nostaa reunoja ylös ja kurkistelee saumasta. 

Pöllöt parkkeerasivat 40 cm x 40 cm tyynyn päälle. Malli on Cyrille Zellwegerin, ja olen ostanut sen vuosia sitten Etsystä.  
Nyt ehkä pöllöt riittävät, ellei sitten Ellu saa toisenkin pikkusiskon.

11 kommenttia:

  1. Söpöt pöllöt niin nätisti sulassa sovussa. Tuo vetskarin ompeluniksi olikin hyvä muistutus! Seisontaompelu onkin terveellistä, minulla vaan ei lle sopivan korkuista paikkaa koneelle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ei auta pöllöjenkään joulun alla riidellä. Yritin ensin keittiön työpöydällä, mutta se oli liian matala. Tarvitsisit varmaan vielä korkeamman paikan kuin minä.

    VastaaPoista
  3. Niin söpöt pöllöt siellä luuraa tyynyssä! Vetkarin ompeluvinkki on joskus kokeiltava.
    Seisten ompelu olisi välillä hyvä harrastaa, mutta minulla ei ole niin korkeaa paikkaa mihin voisin ompelukoneen laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkureppu! Minä testasin ensin keittiön työpöytää, mutta se oli minulle liian matala. Tuo hylly oli just passeli, työtilahan siinä on ihan olematon, kun seinä tulee heti vastaan, mutta nuo pienet paper piecingit onnistui.

      Poista
  4. Niin söpöset pöllöset! Ai vitsit, seisomaompelu kuulostaa niin hyvältä. Kummasti kun sitä saa itsensä aivan jumiin muutaman tunnin istumaompeluilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän on vielä kehittämistä, mutta sopi niin hyvin tuohon tekniikkaan, kun siinä pitää muutenkin hypätä pisteesta toiseen. Nyt ei tarvinnut hypätä :D

      Poista
  5. Ihanat pöllöt. Tuo vetskarin ompelu taitaa ollakin hieno juttu näin.

    VastaaPoista
  6. Voi miten soma tyyny. En ole koskaan tehnyt vetskaria noin, täytyy kokeilla.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!