Sivut

lauantai 24. elokuuta 2013

Elossa taas!

Siltä tuntuu, kun ihan tietoisesti otin tänään aikaa ompelulle. Ihan on ikävä ollut konetta ja kankaita, pitkään aikaan en ole kunnolla ehtinyt paneutua tilkkuiluun. Ai, miten tuntui mukavalla nostaa kone pöydälle ja kaivella kankaita. Todellista terapiaa se on, unohtui työpaineet ja lounassopastakin tuli sosekeitto, joka vielä meinasi kuivua kattilaan.


Italialaisesta tilkkulehdestä löysin kassiohjeen, jota olen ajatuksen tasolla haudutellut jo useamman viikon. Omasta kassistanikin piti tulle sininen, mutta sitten kun olin perannut kankaat valmiiksi, lopputulos ei ollutkaan niin sininen. Kuva taas huijaa vähän värejä, oikeasti enemmän lilaa kuin sinistä. Sain vielä upotettua joukkoon yhden inhokkikankaan, joka hyvässä seurassa ei olekaan niin kamala.




Onnistuin taas tekemään mittavirheen. Ohjeessa käskettiin leikkaamaan kaitaleet 2 cm + saumavarat leveäksi. Koska ompelen tilkkutyöjalalla, joka jättää neljännestuuman saumavaran, laskin sen levyisen saumavaran, mutta vain toiseen reunaan! Tyhmä minä! Kaitaleet ommellaan pohjakankaan päälle (20x20 cm), ja ihmettelin, miksi blokkeihin uppoaa enemmän kaitaleita, mitä ohjeessa on. No, tämä on nyt sitten sovellettu malli ja tehty kapeilla kaitaleilla.


Huomenna on DI-insinöörin mieliksi ja kaveriksi pyörähdettävä pihatöissäkin, mutta nyt kun kankaat on leikattu ja projekti käynnistetty, voin piipahtaa välillä pikaisesti ompelukoneella.

8 kommenttia:

  1. Hienot värit olet valinnut työhösi. Yritin pohtia mikä olisi se inhokkikangas mutta kaikki sopivat niin hyvin toisiinsa että vaikea on arvata.

    VastaaPoista
  2. Minäkin mietin sitä inhokkia! En osannut valita... :o)
    Kauniit kankaat, kassi näyttää kuvasta upealta - ja lisäkaitaleet tekevät takuulla vielä hienommaksi!

    VastaaPoista
  3. Tosi nätit kankaat ja hyvä väritys. En minäkään mitään inhokki-ehdokasta löydä, mutta makuasioitahan nämä on. Tuota kaitalehommaa täytyy joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Aivan upeat värit! Muiden lailla mietin sitä inhokkia, mutta en keksinyt eli hyvin olet upottanut kankaan muiden joukkoon. Tekevälle sattuu.

    VastaaPoista
  5. Kauniit värit kassiin olet valinnut ja en myöskään löytänyt mitään inhokkiväriä, kaikki sopivat hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  6. ihana väritys tulevassa kassissasi. Odotan mielenkiinnolla lopputulosta! Malli on myös mielenkiintoinen - melkein kokeiltava itsekin:)

    VastaaPoista
  7. Taas tuli todistettua tilkkuilun ihmeellisyys / ihanuus eli inhokitkin muuttuvat ihkuiksi;o) Mielenkiintoinen kassimalli!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!