Kysäisin taannoin Marittalta Tilkkululla-blogista, mistä hän on on hankkinut pussukassaan olevaa karttakangasta. Mukava yllätys oli, että hän ehdotti vaihtokauppaa - hän lähettäisi minulle fat quarterin karttakangasta ja minä jotain omistani hänelle. Eihän tuollaiseen kauppaan voi olla suostumatta! Sainkin häneltä sitten paketin, jossa oli kaupanpäällisiäkin, rekisterikilpikangasta sekä pari pikkuista vetoketjua.
D-insinööri on karttafriikki, ja suunnittelin tekeväni hänelle jotain tuosta kankaasta. Vähän aikaa kangasta tutkittuaan hän totesi, ettei tämän kanssa ainakaan maantielle voi lähteä. Kartta on muka Yhdysvalloista, mutta kaupunkien sijainti lienee suunnittelijan omasta päästä tempaistu. Mutta eihän tuon kanssa ole tarkoituskaan suunnistaa, onko se nyt niin nuukaa, jos tiet ja paikat on vähän sinnepäin. Hyvä kangas joka tapauksessa! Kiitokset Marittalle, vastakankaat ovat tulossa.
Kun en ole kunnolla ompelukoneelle ehtinyt pitkään aikaan (mitä nyt tuon pienen Chained Star- blokin ohimennessäni surautin), niin lohdutukseksi (vrt. lohtusyöminen) säntäsin yhtenä tylsänä iltana Ompelun ihanuus -verkkokauppaan. Etenkin kun ihan vähän näytti siltä, että kangaskaapissa olisi vajausta. Toimitus oli todella nopeaa, tässä ostokseni näytillä.
Kalakangas on joku kumma päähänpisto, ehkä sekin osoitteensa löytää. Vaalea kangas on kopio kaavojen ohjearkista, hauska kangas mielestäni. Leivokset oli melkein yhtä omituinen päätös kuin kalatkin - voisikohan niitä sillä perusteella käyttää samaan työhön? Vaalea puuvillanauha, jossa on ompeluaiheisia kuvia, oli kolmas kummitus. Olen tähän asti ollut aika huono käyttämään nauhoja ompeluksissani, mutta nythän tuon kanssa voi opetella.
Reunimmaiset ovat Amy Butlerin kankaita, kotoisin samasta paikasta. Keskimmäisen (Fiona's Fancy) pohjaväri on ruskea, omalla näytölläni se näyttää melkein mustalle. Herkkuja!
Ideoita on, kankaitakin on, mutta aikaa saisi olla paljon enemmän. Eikä tulevaisuuskaan kovin paljon ruusuisemmalle näytä: leipätyö haukkaa maanantaista alkaen ison osan mahdollisesta ompeluajasta.
Luin ihan, että olisit kirjoittanut "kankaita saisi olla paljon enemmän" ja olin samaa mieltä. Sitten luin, mitä loppukappaleessa oikeasti luki.
VastaaPoistaHienot kankaat! En ehkä silti yhdistäisi kala- ja muffinssikangasta. Tulee heti mieleen lihapullien ja hajuveden yhdistäminen.
Karttakangas on ihanaa! Ihan sama onko totta vai ei. Kalakankaasta voi tehdä vaikka kassin kalamiehelle tai pussukan. Tuollaista minä olisin tarvinnut joku aika sitten. Innoissani ostin minäkin leivoskangasta ja nyt ihmettelen, että miksi ja mitä varten.
VastaaPoistaKauniita kankaita kaikki!
VastaaPoistaKala-, kaava- ja muffisikankaat ovat myös kivoja mutta haasteellisia:) Saman tyyppisiin sorrun itsekin aina silloin tällöin ja sitten ihmettelen mitä niistä tehdään. No, jos ei muuta niin ihastellaan:)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTarkoitetaankohan tässä kommentin vai postauksen kirjoittajaa? Jos se tarkoittaa minua, niin poisto on ollut vahinko ja täysin tahaton. Pahoittelen!
PoistaSamaa mieltä Irman kanssa ja samoin käy minullekin ja sitten en osaa niitä mihinkään käyttää, mutta ehkä niistä jotain tulee aikanaan tehtyä. Kauniita ovat!
VastaaPoistaIhania kankaita olet hankkinut, oikein silmän- ja sielunruokaa! Ja mitä herkkuja tuolla nettikaupassa onkaan, uusi tuttavuus minulle, täytyy laittaa korvan taakse
VastaaPoistaToivottavasti keksit jotain kivaa kaikista kankaista. Välillä on mukava ommella "miehisiäkin" pussukoita, joihin kalakangas käy hyvin. Amyn kankaat ovat niin ihanan värikkäitä - itse en ole vielä niitä ostanut, mutta edessä on vielä sekin pvä :)
VastaaPoistaAika ihania kankaita ovat, kyllä niistä taas tulee kaunista ja siistiä sinun käsittelyssä.
VastaaPoistaKarttakangas on ihana. Et sitten saanut selville, mistä se oli hankittu?
VastaaPoistaMaritta oli hankkinut sen yli kymmenen vuotta sitten USAsta, enkä lähtenyt sitä enää jäljittämään, kun hän ystävällisesti ehdotti vaihtokauppaa.
PoistaItse sähelsin kommettini kanssa. Anteeksi! Pitihän sitä minunkin kurkistaa kyseiseen kankaskauppaan, mutta en tilannut mitään, vielä.Kankaita olisi kyllä seuraavaksi sadaksi vuodeksi, vaan aina uusia nähdessään tekee mieli lisää. Kauniita kankaita olet ostanut, nuo alemmassa kuvassa olevat upeita kaikki.
VastaaPoistaIhania kankaita! Tuo karttakangas samoin kuin kaavakangas ovat aivan ylivetoja. Kiva nähdä mitä niistä keksit.
VastaaPoistaKiitti verkkokauppa vinkistä. Kivan näköisiä kankaita!! Kala kangas hoeno päähän pisto. Oiva essu ja patalaput tulisi tuosta kalamiehelle tai naiselle!!
VastaaPoista