Chained Star

Jos heinäkuun BOM olisi ollut ensimmäinen tilkkutyöni, olisi tullut lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olisi nimittäin ollut samalla viimeinen. Laurie Simpsonin suunnitteleman blokin innoittajana on ollut Aretha Franklinin Chain of Fools. Aika hölmöksi itseni tuon blokin kanssa tunsinkin. English Paper Piecing-tekniikasta minulla ei ollut mitään kokemusta ja  päätinkin turvautua Pat Sloanin blogissa olleeseen käsinommeltuun versioon, siis ilman tuota paperia. Niinpä piirsin huolellisesti kappaleiden ääriviivat Friction-kynällä, siis sillä, jonka jälki katoaa silitettäessä. Ja ompelun jälkeen silitin saumat. Ja olin ilman merkkiviivoja. Ei muuta kuin kaavat uudelleen jo ommeltujen osien päälle ja uudet viivat - toisella kynällä.

Ensimmäiset lehdykät jopa harsin - ja sen jälkeen koneella ompelu tuntui luonnolliselle. Lopulta tekniikka oli sekaisin vähän kaikkea, paitsi tuota English Paper Piecingiä. Jotkut saumat ompelin koneella, jotkut käsin ja kaikki meni kohtalaisen hyvin siihen asti, (mitä nyt vähän kolmiulotteista pintaa pyrki syntymään) kunnes piti yhdistää kaksi tähdenpuolikasta. Ei meinannut istua yhteen millään, vaikka olin  mielestäni ollut todella tarkka mittojen kanssa. Ompelin, purin, ompelin, purin, säädin joitakin saumoja uudelleen, ompelin, purin, sitten en enää purkanut, vaan päätin, että valmista on.

Pikkasen on kulmat vinksallaan ja keskikohta ei oikein täsmännyt, mutta minä tein sen. We don't make mistakes, we do variations! 

Olen  tehnyt alkuvuoden blokit aika nopeasti niiden julkaisemisen jälkeen. Tämän tekeminen jäi näin loppukuuhun, mutta siinä olikin etunsa. Nyt näin Flickr'n Aurifil-ryhmästä, millaisia blokkeja muut olivat tehneet ja kankaansa sijoittaneet, se helpotti suuresti omia kangasvalintoja. 

 Harmittelin aikaisemmin, että sydänblokki jäi muiden rinnalla aika pliisuksi. Sain Quilttalesin Sadulta vinkin tehdä muutama muukin pliisu blokki. Ja todellakin, sydän ei enää pomppaa samalla tavalla silmään kuin aikaisemmin. Pari pliisua vielä, niin ne tasoittuvat kokonaisuuteen.

Koukussa...

...on ontelokudetta ja bambulankaa. Jo kauan sitten kerimäni ontelokude on odottanut koukkuaan. Kesän aikana olen pikkuhiljaa saanut kudetta mutkille poikien vessan matoksi. Malli on suurinpiirtein sama kuin aikaisemmin tekemässäni tyttöjen vessan matossa, mutta nyt soikeana versiona. Aloitin ristipylväskerrokset tässä aikaisemmin kuin edellisessä matosssa. 

 Paksun kuteen vääntäminen käy työstä ja tuntuu ranteissa, joten kevennyksenä olen innostunut tekemään pieninä välitöinä tiskirättejä bambulangasta. Myöhäisheränneenä olen niitä muiden tekeminä ihaillut jo kauan, mutta vasta nyt innostuin itse. Ensimmäiset tein neuloen (pari niistä on jo maailmalla), mutta sitten vaihtoin koukkuun, kun mielestäni siten saan napakampaa jälkeä. Kun virkkausmalliini ei voi oikein soveltaa kapeita raitoja ilman että joutuu päättelemään joka raidan langanpätkät erikseen, olen edennyt tyylillä "mennään yhdellä langalla niin kauan kuin sitä riittää". Se vika näissä on, ettei niitä meinaa raaskia käyttää.

Ompelukone huilaa, vaikka ideoita olisi vaikka miten paljon. Heinäkuun Aurifil-BOMkin on tekemättä, kaatuneeko se siihen kokonaan, etten ole millään tavalla perehtynyt English Paper Piecing-tekniikkaan. Ehkä voisin opetella... Nyt on kuitenkin pakko keskittyä marjastamiseen ja pihatöihin. Kun olen miltei koko kesän mennyt  ilman kalenteria, niin ajanlaskustani katosi viikko jonnekin. Ensi viikko onkin viimeinen lomaviikko, kun luulin niitä olevan vielä kaksi kokonaista jäljellä. :D

Lomakuulumisia

Yritän tässä kiriä kiinni pitkää postausväliä - siis taitaa seurata vähän pitempi tarina. Kotikaupungista lensimme D-insinöörin kanssa Bergamoon Milanon lähelle ja sieltä alkoi pohjoisen Italian kierroksemme,  Reggio Nell'Emilia, Bologna, Prato, Firenze, Venetsia, Verona, Toscolano, Brescia ja Bergamo. Noloa sanoa lomastaan, mutta melkein kiirettä piti parina ensimmäisenä päivänä, vaikka autostradat ovatkin (liiankin) nopeita. 

 Bolognassa on paljon kauniita kaarikäytäviä ja maailman vanhin toiminnassa oleva yliopisto.

Olisi aika kiva asua sillalla, mutta ei ehkä juuri Ponte Vecchiolla Firenzessä, ihan pikkasen liikaa ohikulkijoita tällaiselle keskellä ei mitään-asujalle. 

Pojilla riitti soutuhommia Venetsiassa. Lienee hyvää treeniä, sillä gondolierit olivat melkein poikkeuksetta aika timmissa kunnossa. O sole Mio'a en vain kuullut tälläkään Venetsian visiitillä. Souturetkien hinnat näyttivät nousseen monikertaisesti edelliseen Venetsian keikkaan verrattuna, joten tyydyn soutelemaan kotijärvellä oman gondolierini kanssa - ja voihan täällä ihan kaikessa rauhassa kajauttaa tuon Aurinkoisen - ja säikyttää ainakin lokit tiehensä.

Ensimmäisellä Italian reissullani kaksikymmentä vuotta sitten ympäristöasiat olivat maassa suomalaisesta näkökulmasta ihan rempallaan. Edistystä on tapahtunut paljon ja esim. jätteiden lajitteluun ja muovin talteenottamiseen kiinnitetään huomiota. Venetsiassa oli koottu ympäristötaideteos muovipullojen korkeista, näyttävä ja iloisen värikäs. Teoksen vieressä oli teräskontti, jonka sisäseinille heijastettiin videokuvaa siitä, miltä vedessä kelluvat pullonkorkit näyttävät kalojen näkökulmasta - ensin kauniilta ja värikkäältä, mutta mitä enemmän sitä katsoi, sitä ahdistavammaksi kokemus muuttui. 

Veronan Areena on vaikuttava, kilpailee samassa sarjassa Rooman Colosseumin kanssa. Sisäpuolelle emme aikomuksistamme huolimatta menneet, paahtavassa auringonpaisteessa kiemurteleva piiiiiiiiitkä jono talttutti innon aika nopeasti.

Gardan kauniissa maisemissa sitten rauhoituimme tehden pikkuretkiä lähiympäristöön. 

Kangaskaupan palalaari? Ei, vaan 1300-luvun paperitehtaan alkumateriaalia - lumppua. Naiset ja lapset repivät lumpun pieniksi palasiksi (alemmassa kuvassa laatikon etureunassa näkyy vaalea terä pystyssä, jota vasten kankaita revittiin). Erilaisten raastimien ym. mielenkiintoisten vempeleiden avulla kuidut lopulta saatiin niin pieniksi, että siitä saatiin veden avulla seulan päälle massa, josta sitten kuivattamalla, puristamalla, pinnoittamalla (teurasjätteistä keitetyllä liimalla) ja kiillottamalla saatiin vahva paperi, vahvempi kuin selluloosasta tehty. Tämä museovierailu oli  tosi mielenkiintoinen, koska olimme vain pari viikkoa aikaisemmin käyneet vierailulla pohjoisessa Kymenlaaksossa Verlan museossa, jossa kartonkia on tehty käsipelillä puuhiokkeesta.Vain italiaa puhuva eläkeikäinen, asiastaan todella innostunut opas otti kaikki konstit käyttöön prosessia kuvatessaan ja kaikki ymmärsimme, miten lumppu muuttui korkealaatuiseksi paperiksi.

Käsityötuliaiset jäivät melko vähäisiksi. Reiteillemme ei juuri sattunut alan puoteja. Joitakin osoitteita olin laittanut talteen jo ennen matkalle lähtöä, mutta liikenteen ajoittainen haasteellisuus (lähinnä tolkuttomat ruuhkat) ei juuri houkutellut tekemään poikeamia. Toscolanon markkinoita löytyi kuitenkin valkoisella painettua pellavan värisiä puuvillaisia pöytäliinoja (90x90 cm), jotka varmaan päätyvät johonkin pussukkaan. Oikeassa reunassa on astiapyyhe, joka ei myöskään taida päästä alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Käsityölehtiä (Cose Belle) ostin edullisessa nipussa (3 kpl vuoden 2011 lehtiä 5,90 €). Sisuksissa muutama tilkkujuttu, muuten paljon kaikenlaisten koriste-esinejuttujen ohjeita. Kolmas lehti (alimmaisena) olikin pelkkiä ristipistoja.

Tämä Cucito Chic oli sentään ihan tilkkulehti, ohjeet oli tehty hiukan eri tarkkuudella kuin 7/16 tuumaa. Leikkuuohjeissa pyydetään lisäämään mm. saumavarat.

Arvatkaa harmittiko, kun jo monta päivää sitten Bolognan ohitettuamme löysin lehdestä mainoksen bolognalaisesta käsityökaupasta.

Olisihan tuolla ollut kiva poiketa... edes katsomassa.

 

 Ai mitenkö matkaa taitoimme? Emme Vespalla, emmekä ihanaisella pikku-Fiiulla, vaan sen modernilla versiolla, joka oli varsinainen tilaihme (tämä ei ole maksettu mainos!) Sen tavaratilan uumeniin upposi ilman minkäänlaisia vaikeuksia kaksi isoa matkalaukkua ja lentolaukku. Ja minäkin sain pitkiä kinttujani asetella melkein miten päin vain, ei ahdistanut yhtään.Tämän kulkupelin olisin voinut ottaa myös kotiin mukaan

Hyytävä kylmyys oli kotikentällä vastassa, ja päiväkin tuntui lyhentyneen puolentoista viikon aikana. Mutta ei hätää, olen varustautunut! Sain Eija K:lta lohdutuspalkinnoksi kauniin huovutetun lyhdyn jo useita viikkoja sitten. Nyt sille alkaa hämärtyvissä illoissa olla käyttöä, ja nyt se myös näyttää kauneutensa. Lyhdyn sisällä on pieni led-valaisin, joten se on myöskin turvallinen käyttää. Eijalle vielä kiitokset, lyhtyäsi on moni meillä vieraillut ihaillut.

Onnittelut, jos jaksoit lukea tänne asti. Nyt yritämme palata arkeen hää- ja matkahumun jälkeen. Muutama marja tuolla pihapiirissä taitaa vähän rajoittaa ompeluksiin tarttumista, mutta kun kankaita ei syö rastaat, ne ei karise eivätkä taida karatakaan, niin ne joutuvat nyt ainakin vähän odottelemaan. 

Ja kiitokset kommenteista edelliseen postaukseeni!

Happy days

Kaksi ihanaa nuorta saivat eilen toisensa, ja vieraille muistoksi jäi pieni pellavainen hääkaramellipussukka sisällään morsiamen lempikarkkeja Marianneja. Joku aikaisemmassa postauksessa arvelikin ompeluksieni viittaavan häihin. Oikein meni!

 Edellisen postauksen tilkkukasa (Kvilttaaja nimitti niitä kommentissaan oivaltavasti namun värisiksi) on tässä muotoutumassa pikakolmioiksi ja lopulta peitoksi. Ihastuin Tejen blogissa olleeseen "Happy days"-peittoon ja lainasin mallin suoraan sieltä. Kiitokset Tejelle ihanasta mallista!. Hän oli tehnyt oman peittonsa yksivärisistä kankaista, minä halusin tyhjätä varastojani ja käytin kuviollisia, mutta kuitenkin melko tasavärisiä kankaita.

Taustakankaan kanssa kävi taas huono tuuri. Olisin halunnut taustasta rauhallisen ja ajatus oli käyttää heleää lehmuksen vihreää (joka tuossa kuvassa näyttää taas harmaammalta), mutta vaikka ostin koko pakan lopun, se ei riittänyt. Siitä tuli sitten tuollainen tikapuumalli (D-insinöörin nimitys)

Leikkasin tilkut ennen juhannusta, mutta ompelemaan pääsin vasta toisen juhannuspäivän iltana. Pikkasen tuli hoppu, ja osittain siksi tikkauksessa mentiin helpoimman kautta, eli ommelviivaan tikaten. Mutta olen lopputulokseen tyytyväinen, sillä se tuo tilkkupintapuolella eri värien muodostamat vinot suorakaiteet kivasti esiin. Tikkasin valkoisella Aurifililla, vanuna on  puuvillaa. Peiton koko on 150x200 cm.

Kun tausta oli niukka, niin siinähän kävi sitten niin, että tikkauksen jälkeen kahdessa kulmassa vuori ei enää rittänytkään ihan tilkkupinnan reunaan. Eikä tilkkupinnan reunaa voinut oikaista.  Ei muuta kuin paikka päälle ja kirjomukset siihen, niin kukaan ei ehkä huomaa mittamokaani. Toiseen kulmaan kirjoin (siis Minä kirjoin! Ei ole ollut koskaan oma laji, mutta näköjään lapsensa eteen tekee mitä tahansa; opettelee vaikka kirjomaan. Ystävältä piti kyllä kysellä muliinilangan käyttöohjeet, mutta ihan jonkun  verran vaan olen ylpeä lopputuloksesta ) nuoren parin nimet ja hääpäivämäärän, toiseen pienempään paikkatilkkuun muutaman pienen lehdykän ja omat nimikirjaimeni. Eikö näytäkin ihan suunnitellulle?

Peiton nimi olkoon  myös tuoreen anopin toivotus nuorelle parille: Happy days!