...on ontelokudetta ja bambulankaa. Jo kauan sitten kerimäni ontelokude on odottanut koukkuaan. Kesän aikana olen pikkuhiljaa saanut kudetta mutkille poikien vessan matoksi. Malli on suurinpiirtein sama kuin aikaisemmin tekemässäni tyttöjen vessan matossa, mutta nyt soikeana versiona. Aloitin ristipylväskerrokset tässä aikaisemmin kuin edellisessä matosssa.
Paksun kuteen vääntäminen käy työstä ja tuntuu ranteissa, joten kevennyksenä olen innostunut tekemään pieninä välitöinä tiskirättejä bambulangasta. Myöhäisheränneenä olen niitä muiden tekeminä ihaillut jo kauan, mutta vasta nyt innostuin itse. Ensimmäiset tein neuloen (pari niistä on jo maailmalla), mutta sitten vaihtoin koukkuun, kun mielestäni siten saan napakampaa jälkeä. Kun virkkausmalliini ei voi oikein soveltaa kapeita raitoja ilman että joutuu päättelemään joka raidan langanpätkät erikseen, olen edennyt tyylillä "mennään yhdellä langalla niin kauan kuin sitä riittää". Se vika näissä on, ettei niitä meinaa raaskia käyttää.
Ompelukone huilaa, vaikka ideoita olisi vaikka miten paljon. Heinäkuun Aurifil-BOMkin on tekemättä, kaatuneeko se siihen kokonaan, etten ole millään tavalla perehtynyt English Paper Piecing-tekniikkaan. Ehkä voisin opetella... Nyt on kuitenkin pakko keskittyä marjastamiseen ja pihatöihin. Kun olen miltei koko kesän mennyt ilman kalenteria, niin ajanlaskustani katosi viikko jonnekin. Ensi viikko onkin viimeinen lomaviikko, kun luulin niitä olevan vielä kaksi kokonaista jäljellä. :D
Tytär oli jostain saanut bambulangasta neulotun tiskirätin. Tiskeihin sitä ei ole käytetty, mutta kuivana se on loistava pölyrätti esimerkiksi telkkarin ja tietokoneen pyyhkimiseen. Ja pölyt lähtevät siitä ravistamalla ikkunasta.
VastaaPoistaKylläpä on kauniita...ja niin ihanan värisiä!!!
VastaaPoistaHei Tiina! Ihanan nakoinen vihrea matto! Minulla on verannalla vadissa t-paita matto projekti, mutta taitaa jatkua syksymmalla. Tulin hakemaan kuvan siita sinun Happy Days peitosta - olin kylla tallentanut sen, mutta nyt ei loydy. Vahan myohemmin pitais ilmestya blogiini.
VastaaPoistaAurinkoiset terveiset! x Teje
Kauniita käsitöitä! Kiva idea tehdä ristipylväitä soikeaan mattoon ja itekin olen kyllä tykännyt enemmän virkatuista bamburäteistä. Mukavia loman loppuja!
VastaaPoistaUpea matto ja tiskirätit ovat oikein somia:)
VastaaPoistaSamoja materiaaleja minulla olisi mökilllä odottamassa. Saapa nähdä, heräisinkö minäkin vihdoin tekemään tiskirättejä.
VastaaPoistaIhana vihreä ja tuo soikea muoto vaikuttaa käytännölliseltä. Itselläni vielä virkattu matto sekä bambutiskirätti haaveilun asteella, vaikka materiaalit on hankittu jo aikoja sitten. Aurifil -blokki on mielestäni mukavampi tehdä käsin ommellen (kuten Pat näyttää omassa blogissaan) ja palaset on niin isoja, että sen ompelu sujuu myös koneella ommellen. Mukavia marjansäilömishetkiä ja lomapäiviä;o)
VastaaPoistaNätin raikas matto. Kyllä tosiaan on täyttä työtä virkata tuollaista, minulla ei nivelet kestä.
VastaaPoistaIhanan vihreää kesäinen matto, voisipa virkata tälläisiäkin, mutta kädet ei kestä.
VastaaPoistaOlen kuullut, että bambusta tehdyt tiskirätit hyviä käytössä, kauniin värisiä.
Tervehdys Tiinatei!
VastaaPoistaHuh, kesä on mennyt todella vauhdilla.
Upeita mattoja! Virkkasin peruspyöreitä muutama vuosi sitten ja sain itseni niin kipeäksi, etten sen jälkeen ole juurikaan käsitöitä tehnyt. Kannattaa todellakin välillä tehdä muuta kevyempää.
Tiskirättisi ovat kauniita. Sain neulottuja tiskirättejä lahjaksi ja ovat mitä mainioimpia käytössä. Yhden otin meikinpesuliinaksi ja sen parempaa värkkiä ei ole keksitty. Liina on neulottua puuvillaa. Toimii.
Mukavaa lomaa! Toivottelen töihinpaluun riemua vasta myöhemmin :)
Terkuin, ampiine