Jos heinäkuun BOM olisi ollut ensimmäinen tilkkutyöni, olisi tullut lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olisi nimittäin ollut samalla viimeinen. Laurie Simpsonin suunnitteleman blokin innoittajana on ollut Aretha Franklinin Chain of Fools. Aika hölmöksi itseni tuon blokin kanssa tunsinkin. English Paper Piecing-tekniikasta minulla ei ollut mitään kokemusta ja päätinkin turvautua Pat Sloanin blogissa olleeseen käsinommeltuun versioon, siis ilman tuota paperia. Niinpä piirsin huolellisesti kappaleiden ääriviivat Friction-kynällä, siis sillä, jonka jälki katoaa silitettäessä. Ja ompelun jälkeen silitin saumat. Ja olin ilman merkkiviivoja. Ei muuta kuin kaavat uudelleen jo ommeltujen osien päälle ja uudet viivat - toisella kynällä.
Ensimmäiset lehdykät jopa harsin - ja sen jälkeen koneella ompelu tuntui luonnolliselle. Lopulta tekniikka oli sekaisin vähän kaikkea, paitsi tuota English Paper Piecingiä. Jotkut saumat ompelin koneella, jotkut käsin ja kaikki meni kohtalaisen hyvin siihen asti, (mitä nyt vähän kolmiulotteista pintaa pyrki syntymään) kunnes piti yhdistää kaksi tähdenpuolikasta. Ei meinannut istua yhteen millään, vaikka olin mielestäni ollut todella tarkka mittojen kanssa. Ompelin, purin, ompelin, purin, säädin joitakin saumoja uudelleen, ompelin, purin, sitten en enää purkanut, vaan päätin, että valmista on.
Pikkasen on kulmat vinksallaan ja keskikohta ei oikein täsmännyt, mutta minä tein sen. We don't make mistakes, we do variations!
Olen tehnyt alkuvuoden blokit aika nopeasti niiden julkaisemisen jälkeen. Tämän tekeminen jäi näin loppukuuhun, mutta siinä olikin etunsa. Nyt näin Flickr'n Aurifil-ryhmästä, millaisia blokkeja muut olivat tehneet ja kankaansa sijoittaneet, se helpotti suuresti omia kangasvalintoja.
Harmittelin aikaisemmin, että sydänblokki jäi muiden rinnalla aika pliisuksi. Sain Quilttalesin Sadulta vinkin tehdä muutama muukin pliisu blokki. Ja todellakin, sydän ei enää pomppaa samalla tavalla silmään kuin aikaisemmin. Pari pliisua vielä, niin ne tasoittuvat kokonaisuuteen.
Räväkämpää yhdistämällä pariin pliisuun (tasasävyisempään) tulee hyvä pinta, jossa on sävyeroja paitsi blokkien sisällä, myös blokkien välillä. Varmasti tulee hieno pinta!
VastaaPoistaNätti on ja hyvin onnistunut.
VastaaPoistaNäitä BOMeja on kiva seurata. Näyttävät sopivan erinomaisesti keskenään. Minäkään en ole koskaan kokeillut englantilaista paperiompelua. Eikös ne kuusikulmiot tehdä sillä tekniikalla?
VastaaPoistaTilkkutyösi on todella kaunis ja myös ihanan sävyinen:)
VastaaPoistaBlokista tuli hieno ja koko sarja näyttää kauniilta.
VastaaPoistaIhanan näköinen, ei voi kun ihastella luomuksiasi!!
VastaaPoista