Sivut

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Happy days

Kaksi ihanaa nuorta saivat eilen toisensa, ja vieraille muistoksi jäi pieni pellavainen hääkaramellipussukka sisällään morsiamen lempikarkkeja Marianneja. Joku aikaisemmassa postauksessa arvelikin ompeluksieni viittaavan häihin. Oikein meni!





 Edellisen postauksen tilkkukasa (Kvilttaaja nimitti niitä kommentissaan oivaltavasti namun värisiksi) on tässä muotoutumassa pikakolmioiksi ja lopulta peitoksi. Ihastuin Tejen blogissa olleeseen "Happy days"-peittoon ja lainasin mallin suoraan sieltä. Kiitokset Tejelle ihanasta mallista!. Hän oli tehnyt oman peittonsa yksivärisistä kankaista, minä halusin tyhjätä varastojani ja käytin kuviollisia, mutta kuitenkin melko tasavärisiä kankaita.





Taustakankaan kanssa kävi taas huono tuuri. Olisin halunnut taustasta rauhallisen ja ajatus oli käyttää heleää lehmuksen vihreää (joka tuossa kuvassa näyttää taas harmaammalta), mutta vaikka ostin koko pakan lopun, se ei riittänyt. Siitä tuli sitten tuollainen tikapuumalli (D-insinöörin nimitys)


Leikkasin tilkut ennen juhannusta, mutta ompelemaan pääsin vasta toisen juhannuspäivän iltana. Pikkasen tuli hoppu, ja osittain siksi tikkauksessa mentiin helpoimman kautta, eli ommelviivaan tikaten. Mutta olen lopputulokseen tyytyväinen, sillä se tuo tilkkupintapuolella eri värien muodostamat vinot suorakaiteet kivasti esiin. Tikkasin valkoisella Aurifililla, vanuna on  puuvillaa. Peiton koko on 150x200 cm.


Kun tausta oli niukka, niin siinähän kävi sitten niin, että tikkauksen jälkeen kahdessa kulmassa vuori ei enää rittänytkään ihan tilkkupinnan reunaan. Eikä tilkkupinnan reunaa voinut oikaista.  Ei muuta kuin paikka päälle ja kirjomukset siihen, niin kukaan ei ehkä huomaa mittamokaani. Toiseen kulmaan kirjoin (siis Minä kirjoin! Ei ole ollut koskaan oma laji, mutta näköjään lapsensa eteen tekee mitä tahansa; opettelee vaikka kirjomaan. Ystävältä piti kyllä kysellä muliinilangan käyttöohjeet, mutta ihan jonkun  verran vaan olen ylpeä lopputuloksesta ) nuoren parin nimet ja hääpäivämäärän, toiseen pienempään paikkatilkkuun muutaman pienen lehdykän ja omat nimikirjaimeni. Eikö näytäkin ihan suunnitellulle?

Peiton nimi olkoon  myös tuoreen anopin toivotus nuorelle parille: Happy days!

13 kommenttia:

  1. Hei Tiina! Tama on ihana! Tosi hyva nain etta 'samanlaiset' varit on parina! Taustakin on tosi hyva ja kulmat taydellinen lisa!
    Kirjoitin just 'Baby Stars' peitosta ja liitin kuvan Debbien versiosta. Saanko nayttaa joku kerta taman sinun?
    Olipa herkullisia kesakuvia aiemmassa postauksessa - talot, lankaa jne.
    Oikein ihanaa kesanjatkoa! x Teje

    VastaaPoista
  2. Onnittelut nuorelle parille ja ONNITTELUT sinulle upeasta peitosta! Todella raikas ja taustankin olet tehnyt mielenkiintoisesti, sopivat hyvin yhteen. Ja kirjontakin on taidokasta työtä!!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana peitto! Ihan varmasti toimii nimensä mukaisesti, ainakin minun päiväni tuo peitto piristi kummasti. Raikas väritys ja hauska, miten erilaiselta peitto näyttää kun kääntää peiton pystyyn.

    VastaaPoista
  4. Onnea nuorelle parille :)
    Ihanan pirteä peitto.

    VastaaPoista
  5. Upea peitto! Yksinkertainen malli, mutta tehokas! Taustakappale on piste iin päälle, ei kannata harmitella, ettei ole yhtä ja samaa kangasta. Paljon hienompi näin!

    Tai piste iin päälle on kyllä tuo nimilappu. Se tekee peitosta perintökalleuden. Hieno!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea nuorelle parille ja tuoreelle anopille! Peitolla on sopiva nimi ja se on kaunis molemmin puolin. Nurkan kirjonta on hieno. Mitäpä sitä ei tekisi lapsensa eteen.

    VastaaPoista
  7. Hieno on kuten jo muutkin ovat todenneet. Minusta tuo taustapuoli on aivan ihastuttava tullaisena, ihan kuin se olisi suunniteltukin sellaiseksi!

    VastaaPoista
  8. Onnea nuorelle parille ja Anopille tietty!! Ihana peitto!!

    VastaaPoista
  9. Onnea tuoreelle anopille ja avioparille!
    Tämä on tilkkutyötä parhaimmillaan ja kekseliäisyys on sallittua ja lopputuloksesta tulee silloin yleensä hyvä.
    Kaunis ja pirtsakka peitto. Osuva nimi!

    VastaaPoista
  10. Onnea kovasti ja tuo peitto on aivan ihana värikäs onnen peitto.

    VastaaPoista
  11. Lämpimästi Onnea kaikille, mikäs sen ihanampaa kuin suvi ja nuori rakkaus. Kyllä on kaunis peitto.

    VastaaPoista
  12. Hieno peite, edestä ja takaa! Tekstiä lukematta ajattelin, että onpa kiva tapa laittaa työn nimikointi kolmiona kulmaan :) Se on todella hieno kirjointoineen kaikkineen. Todistit taas että ongelmien ratkaisut näyttävät lopputuloksessa hyvin suunnitelluilta ja tarkoituksellisilta.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!