Odotus

Ostin Tilkkupäiviltä pieniä kuvapaneeleja mielessäni ystävä, jonka pussukkaan niitä voisi upottaa. Pinkin ystävälle ei tarvinnut kauan miettiä pussukan muita värejä.

Toisen puolen kuvassa on turkoosi mekko, ja tilkuistani löytyi kangasta, joissa on pinkkiä ja vaaleaa turkoosia. Ensin arastelin laittaa turkooseja paloja mukaan, mutta nyt tykkäänkin enemmän kaksivärisestä puolesta. Mietin pitkään, miltä pinkki kiemuratikkaus näyttää turkoosin päällä, mutta mielestäni se oli ihan hyvä ratkaisu. Paneelikuvien vaaleat taustat tikkasin pienillä kiemuroilla luonnonvalkoisella langalla, pinkin ja turkoosin pinnan isommilla kiemuroilla pinkillä langalla.

Pussukan nimi on Odotus, juhliahan nuo pussukan kyljissä olevat mekot ja asusteet selvästi odottavat. Korkeus on 18 cm, leveys vetskarin kohdalta 21 cm ja pohjan leveys 7 cm.Vuorina on samaa pinkkiä, mitä on turkoosin mekon vasemmalla puolella. Tilkkupinta on tikattu huopakovikkeeseen. Sisätaskua en tehnyt, pussukka on aika pieni, eikä tasku tuntunut käyttökelpoiselle vaihtoehdolle. Vetoketjussa on turkoosista ruutukankaasta ommeltu lenksu.

Kiitos kommenteistanne kerhomekkoon (en muuten edes tiedä, miksi sen nimi on kerhomekko?).
Toivottavasti kaavoja löytyy mekon tekoa halajaville. 
Ja uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa!

Kerhomekko I

Minna Neulanviemää-blogista on ommellut jo kolme kivaa mekkoa samalla kaavalla. Hän   vakuutteli mallin sopivan kenelle vaan, ja niin marssin Eurokankaaseen etsimään kesäistä ja heleää mekkokangasta. No, kesäinen ehkä toteutui, heleys ei niinkään. Sen sijaan löytyi batiikkivärjättyä puuvillaa, ensin nimenomaan heleän vihreänä (vihreä ei ole minun värini) ja hiukan kaiveltuani, samaa kangasta sinisenä. Luovuin siis heleydestä.

Malli oli todella helppo ommella, eikä sitä tarvinnut juurikaan muutella. Pääntietä hiukan avarsin alkuperäisestä, muuten ompelus on kaavan mukainen.Ensimmäisen hihan istutin pukuompelun oppien mukaan, mutta kun se meni niin kivuttomasti paikalleen, toisen ompelin suoraan kiinni ilman harsimuksia. Mallimekko on tehty trikoosta, ja hiukan hirvitti, meneekö mekko päälle ilman että takasaumaan pitää ommella vetoketju, mutta ei ollut minkäänlaista ongelmaa pukemisessa. Ommellessani huomasin, että kangas ei ole kovinkaan rypistyvää sorttia. Kirjavuus kätkee lisäksi mahdolliset pienet rypyt.

Helman tasaaminen itsekseen on ompelijalle aina haaste. D-insinööristä ei juurikaan ole apua, kun homma menee helposti millintarkaksi säätämiseksi, mutta sitten keksin.  Ompelija jakkaralle mekko päällä ja D-insinöörille kamera kouraan! Kuva kertoi, että toinen reuna on pitempi.

 

Perjantai-iltana piirsin kaavat, lauantaina leikkasin ja sunnuntaina sateiden aikana ja ukkosten välissä ompelin kasaan. Maanantaina laitan töihin päälleni. Tykkään mallista. Istuu hyvin ylävartalolla, helma lievästi A-linjainen (Modan määritelmä), mukavan väljä. Kerhomekko kakkosen teen sitten siitä heleästä kankaasta (kunhan sen ensin löydän) ja hihattomana. Kolmoseen voisi upottaa jotain tilkkujuttuja...

Kaava Moda 1/2014

Kantokonsepti

Tilkunviilaaja lanseerasi käsitteen kantokonsepti tarkoittaen miehistä pussukkaa (menihän se näin, Tilkunviilaaja?) Siispä tämän, jo aikaisemmin valmistamani tilkkupinnan lopputuote on kantokonsepti tietokoneen piirtopöydälle. Käyttäjäkunnassa on kyllä molempia sukupuolia, mutta kirjekuorimallinen kantokonsepti ei mielestäni täytä pussukan vaatimuksia; pussukan kuuluu jotenkin pussottaa.  

Valmiin kantokonseptin koko on n. 39 x 27 cm. Tilkkupinnan alla on kovikehuopa, johon tilkkupinta on tikattu. Vuorina on puuvillakangas, paitsi piirtopöydän näyttöä (vai onko se edes näyttö, mutta joku sellainen) vasten on pehmeäpintainen vuorimateriaali, jonka nurjalla puolella on ohut vaahtomuovi. Piirtopöytä on niin litteä, ettei kantokonseptin kulmiin tarvinnut tehdä pohjavekkejä.

Kantokonsepti sulkeutuu tarranauhalla. Sisällä ei ole taskuja eikä muitakaan ylimääräisiä härpäkkeitä tilaajan toivomuksesta.

Paljon kiitoksia kommenteistanne edelliseen postaukseen. Ehkä joskus saan ehdottamanne ohjeen aikaan toisesta kantokonseptista, nesessääristä, vai mikä se nyt olikaan. Se ei jäänyt minun käsiini, joten joudun tekemään itselleni toisen.

Uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa!

Öö - mikähän tämä onkaan?

Tasasivuisista kolmioista tehdystä tilkkupinnasta valmistui - öööh - mikähän tämä nyt oikein olisi? Kassi - ei. Pussukka - ei se ihan siltäkään näytä. Salkku - taitaa olla liian hieno nimike.

Kummallinen. Siitä näkyy sivulta katsoen läpi!

Työkaverilla oli ollut joskus ulkomailta tuotu, jaa-a, mikähän se nyt olikaan. Se oli aikojen saatossa siirtynyt autuaimmille kauneusmaille, mutta sen toimiva malli oli jäänyt elämään. Ja sain tilauksen tehdä samanlainen. Aika haaste, kun mallikappaleesta ei ollut raatoakaan tallella, vain käyttäjänsä muistikuvat. Eurokankaan muovikasseista ompelin koekappaleita ja käytin näytillä. Onneksi on tullut Eurokankaassa käytyä jonkun kerran. Sitten päätin, että nyt riitti muovikassiompelu ja ryhdyin tositoimiin. Tositoimia sitten riittikin. Melkoista vääntämistä välillä, välillä oivalluksia ja onnistumisia, välillä ei. Ja valmistuihan se, vaikka ratkojaa on käytetty kai yhtä paljon kuin ompelukonetta. 

Siis tämä, hmm, mikähän se nyt olisikaan, aukeaa kuin kansio, ja sisällä on kristallimuovista ommellut taskut, joista yhdellä silmäyksellä näkee sisällön.Taskujen yläreunoissa on vetoketjut, ja koko homma pysyy suljettuna tarranauhalla. 

Haasteita oli: Kolmiulotteinen suunnittelu ei ole parhaita avujani. Muutama kokeilu ja putelisovitus tarvittiin, että keksin  millaisilla laskoksilla saan muoviin riittävästi täyttövaraa. Sulkemisratkaisuja mietin myös pitkään, neppareita olisin halunnut, mutta en uskaltanut ryhtyä testaamaan läpilyötäviä neppareita melkein valmiiseen työhön (edellisestä kerrasta on ainakin 15 vuotta), koska pieleen meno olisi taannut yläreunan uudelleen ompelun, se oli tarpeeksi haastavaa ensimmäiselläkin kerralla. Muovin ompelu sen sijaan sujui helposti pinnoitetulla paininjalalla. Pohjan molemmin puolin ompelin tikkaukset taitteeseen, kun tajusin, että ilman niitä tällä, mikä se nyt onkaan, ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pysyä pystyssä. 

Vaikka toinen vetoketju menikin vähän vinoon, niin tykkään tästä niin hirveästi, että ihailen sitä ainakin viikon kotona ennen kuin toimitan tilaajalle. Ja jos ei kelpaa, niin itselleni kyllä.

Hinnoittelu on sitten oma lukunsa. Jos kiltisti laskuttaisin joka ikisen työtunnin, mitä olen tähän käyttänyt, luku olisi kolminumeroinen eikä alkaisi ainakaan ykkösellä. Ja sitä ei kukaan maksaisi! Halvalla siis menee, mutta menköön. Seuraava samanlainen, jonka ompelen itselleni (ellei tämä sitten jää käsiini), tulee huomattavasti nopeammin, koska nyt esim. eri osien ompelujärjestys on mietitty valmiiksi. Oppia ikä kaikki, vaikka jossain vaiheessa vannoin, ettei enää koskaan tällaista . Mutta niihän sitä ajattelee synnyttäessäänkin, ja sitten kun homma on ohi, suunnittelee jo uutta keikkaa.

Mitat: Tilkkupinnan koko 30 x 54 cm, yläreunan lärpäke 4,5 cm korkea
Taskujen koko litteänä 24 x 28 cm, laskoksista tulee leveyttä lisää 6 cm
Vetoketjut 25 cm pitkiä ja ne on ommeltu kangaskaitaleisiin ja kaitaleet sitten muoviin. Halusin tällä vähentää muoviin kohdistuvaa rasitusta.
Tilkkupinnan ja vuorikankaan (lila) välissä on kovikehuopa, tikattu vapaalla konetikkauksella. Yläreunan lärpäkkeen välissä myös kovikehuopa, se on tikattu vain reunasta.

Tulipa pitkä sepustus, mutta niin oli prosessikin.
Toivottavasti jaksoit lukea tänne asti :D

Kolmiodraamaa

Ei tässä oikeastaan mitään isoa draamaa ole, sainpahan otsikkoon vaan hiukan dramatiikkaa mukaan. Ostin Tallinnan keikalta tasasivuisen kolmion viivaimen (joonlaud kolmnurk tollid) hintaan 7,08 €. Leikkasin kolme ja puoli tuumaa leveitä kaitaleita ja silppusin niiitä pienemmiksi viivaimen avulla. Aloin rakentaa niistä tilkkupintaa, ja kuten huomaatte, olen edelleen väreilleni uskollinen.

En ole aikaisemmin tasasivuisista kolmioista ommellut yhtään mitään. Mikähän on oikea tapa/suunta silittää saumavarat? Enkä oikein keksinyt logiikkaa, millä kulmat saa kohdistettua. Nyt vain asettelin niitä silmämääräisesti, eikä tarvinnut onneksi purkaa kuin kaksi saumakohtaa.

Pinnasta tulee ehkä työkaverin tilaama pussukka, jonka sisusta olen suunnitellut oikein ajan kanssa ja tehnyt jopa harjoituskappaleita muovikassista ompelemalla. Ehkä saan sisuksesta tehtyä toivotunlaisen - ehkä en, mutta yritystä on ollut.

Marttatreffien heksagon-ilta sujui hyvin. Osanottajia oli vain neljä, mutta siitä saa syyttää yksinomaan kamalaa säätä ja kotimme syrjäistä sijaintia pienten teiden päässä. En itsekään meinannut päästä viimeistä mäkeä ylös kesärenkailla, lunta kun pukkasi idästä ja lännestä tuiskun ja tuulen vauhdittamana. Mutta hauskaa meillä oli, ja taisipa joku saada innoituksen uuteen harrastukseenkin. Tulokset tässä, omat mallikappaleeni ovat siellä joukossa.

Tarina neulatyyny(i)stä

Olipa kerran, yli neljäkymmentä vuotta sitten, tytöllä rimpsuhelmainen kesämekko punaisesta, valkopalloisesta kankaasta. Sitten tyttö halusi oman neulatyynyn ja aikoi tehdä kärpässienineulatyynyn mekon tähteistä. Sienen lakki kyllä valmistui, mutta jalka ei koskaan. Mutta neulatyyny palveli uskollisesti vuodesta toiseen kätkien silloin tällöin neuloja sisuksiinsa.

Tilkkuilusta innostuessaan se entinen tyttö alkoi ihailla näpertäjäluonteiden tekemiä neulatyynyjä, jotka olivat kuin pieniä taideteoksia, mutta ajatteli, ettei koskaan osaisi tehdä sellaista itse. Hän osti magneettineulatyynyn, jonka esteettiset arvot olivat nolla; se muistutti enemmän saippuakuppia kuin viehkon midinetin neulatyynyä. Mutta se piti neulat, jos ei järjestyksessä, niin ainakin yhdessä paikassa. Se keräsi ompelutarvikelaatikossa myös ihailijoita kylkiinsä, kaikenlaista krääsää sai aina olla kiskomassa sen kupeista irti.

Kädentaitomessuilla taitava kauppias myi sitten entiselle tytölle silmäneulojen säilytysrasian. Nyt ne ainakin oli helpompi löytää, koska saippuakuppineulatyynystä yksittäisen neulan etsiminen oli sama kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta. Väri on keväisen viehko ja neulat saa kauniisti viuhkaksi, jotta voi etsiä sitä oikeaa, koska tässä vaiheessa entinen tyttö tarvitsi jo aika isosilmäistä pistintä.

Neulatyynynhimossaan entinen tyttö osti Tallinnasta käsityötarvikkeiden tukkukaupasta toisen saippuakupin, nyt vähän iloisemman värisen. Tämä oli parsinneuloja varten.

Näiden saippuakuppien ja neulapuikkojen kanssa entinen tyttö ajatteli elävänsä kohtuullisen tyytyväisenä elämänsä loppuun asti. Mutta toisin kävi.

Toukokuisen takatalvipäivänä, tiheän lumisateen peittäessä maiseman sekä tehden tien äärettömän loskaiseksi ja kesärenkaille petolliseksi, ajeli uljas lähetti poikki puolen Suomen ja toi entiselle tytölle paketin. Mikä yllätys! Nyt olivat entisen tytön neulatyynyhuolet lopullisesti ohitse! Paketista paljastui kolme neulatyynyä!

Yhteen oli kirjailtu pienen pienin pistoin entisen tytön lempikirjain kauniiden kukkien lomaan.

Toinen oli kuin avautuva lumme entisen tytön kotijärvellä. Sen reunoja koristivat tallinnalaisesta käsityötukusta hankitut helmet, joita entinen tyttö oli reilu viikko sitten pyöritellyt käsissään tallinnalaisessa hotellihuoneessa ihmetellen niistä heijastuvia upeita värisävyjä.

Kolmas oli oikea jälkiruokaherkku!

Vasta nyt entinen tyttö tiesi, mitä vaille oli ollut koko elämänsä. Hiiteen saippuakupit ja neulapuikot, ne ovat pelkkiä korvikkeita. Kauneudelle pitää antaa mahdollisuus neulatyynyissäkin. Ja nyt entinen tyttö elää ylen onnellisena elämänsä loppuun asti oikeiden neulatyynyjensä kanssa. Sen pituinen se. 

PS. Tilkkutaiturin Tytär: Olisit sentään voinut vähän vihjaista Karnaluksissa, etten olisi ostanut enää tuota pinkkiä saippuakuppia. Kiitos kumminkin tyynyistä, yllätys oli täydellinen! Seuraavan kerran kun uljas lähetti on tulossa tännepäin, voisit laittaa lisää neuloja matkaan. Ei nimittäin nykyiset riitä kaikkiin tyynyihin.

Pikku puuhia

Aika monta puuhaa ja tilkkuprojektia on mielen päällä, mutta kun olisi pitänyt panostaa suunnitteluun ja laskemiseen, meninkin siitä, mistä aita on matalin, eli tartuin valmiiksi suunniteltuihin ja laskettuihin BOMeihin. Aurifilin BOM oli helppo, en tarvinnut ratkojaa kertaakaan. Kaikki vain loksahti mukavasti paikalleen.

Pat Sloanin Globetrotting vierailee tällä kertaa Lontoossa. Tässä blokissa tarvittiin ratkojaa, olin ommellut yhden kulmapalan väärinpäin, niin että pienten tummien neliöiden ketju katkesi. Blokki näyttää kuvassa jotenkin kierolle, johtunee siitä, että olen teipannut sen kulmistaan komeron oveen valokuvausta varten ja taisi tulla vähän venytettyä sitä. 

Kun ompelun alkuun pääsin, kokeilin Karnaluksista ostamaani tasasivuisen kolmion viivainta. Hyvin tuntuu pelittävän, ehkä tästä tuleekin se tilkkupinta, joka vaati sitä suunnittelua ja laskemista. Tai sitten pussukka.