Sivut

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pikkuruinen peitto



Tätä vauvanpeittoa oli niin ihana tehdä, että voisin vaikka ruveta vauvanpeittotehtailijaksi! Vaikka tein joidenkin mielestä (isonkin?) urakan purkaessani vanhoja tähtiä, niin itselleni se ei ollut niin iso juttu, nopeammin se sujui kuin uusien ompelu.


Ensin suunnittelin laittavani tähtien väliin kaitaleet, mutta sitten ne eivät omaa silmääni miellyttäneetkään, ja näin suoraan yhdistäen tähtien väliin jäi kivat neliöt. Tikkasin neliöihin vapaamuotoisesti kukkasia, tähdet jäivät taustaa muhkeammiksi, kun en päästänyt neulaa niiden päälle ollenkaan.



Valkoiseen reunukseen tikkasin simpukankuoria (Clamshell) Lori Kennedyn mallin mukaan. Nyt kun kävin hakemassa linkin tutoriaalisivulle, niin ei tuo nyt ihan samanlainen ole,  Lorin tikkauksessa ommelviivat ovat pareina. Katsoin kyllä, ihan totta, vaihekuvat Lorin sivuilta, mutta tästä näyttää kuitenkin tulleen oma sovellus hänen mallistaan. Lorilla on muuten todella paljon kivoja tikkausmalleja.


Toiselle puolelle löytyi kiva raitakangas ihan omista varastoista. Olen jonkun verkkokangaskaupan poisto/loppuunmyynnistä (?) tilannut sen, ja vaikka kuinka yritän muistella, puodin nimi on painunut unholaan. Harmi, koska siellä oli paljon kivoja kankaita. 


Jättipeiton jälkeen oli ihana tehdä tällaista pientä (83 x 70 cm). Jättipeitto odottaa vielä kerrosten rakentamista, kunhan saan jostain raivattua riittävän ison tilan puuhalle. Nyt tämä laitetaan pakettiin odottamaan vauvaa.

26 kommenttia:

  1. Ihastuttava ja suloinen pikkupeitto! Tikkaukset ovat oikein hienot.

    VastaaPoista
  2. Hei Leena! Tama on ihana! Tahdet ovat aina hyvia ja tausta kangas on myos tosi kiva! Hyvaa viikonloppua! Teje

    VastaaPoista
  3. Niin keväisen värinen, ilahduttamaan jotain pienokaista. Pikkupeittoja on kiva laittaa, tikkauskin vaivatonta kun työtä voi käännellä helposti. Irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, vauvoja saisi tulla vaan useammin, näitä pieniä on niin kiva tehdä.

      Poista
  4. Tosi viehättävä peitto. Vihreä on rauhoittava väri, toivottavasti vauva nukkuu sen alla rauhallisia unia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena. Kahden pojan pikkusiskolle(?) toivon minäkin rauhallisia unia.

      Poista
  5. Hienot tikkaukset muutenkin superihanaan peittoon.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on hienot tikkaukset ja peiteestä tuli tosi kaunis.Taustakangas kivan pitsakka ja sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän emmin taustakangasta, mutta lopputulos olikin hyvä.

      Poista
  7. Tulipa pikkuruisesta peitosta kaunis! Olet löytänyt todella sopivan kankaan kehykseksi. Vaaleanpunaiset tähdet antaa kivan pienen värilisän. Ihana lahja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, tykkään itsekin tuosta vihreästä kehyskankaasta, enkä edes muista, mistä sen olen ostanut. Lisää voisin ostaa, koska se on osoittautunut aika monikäyttöiseksi.

      Poista
  8. Tuleva pienokainen ei tiedä vielä, miten kaunis peitto häntä odottaa!

    VastaaPoista
  9. Tää on kyllä aivan ihana, kuten olen jo sanonut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, vähän luopumisen tuskaa tunsin, mutta saahan näitä tehtyä uusia, jos joku vain hommaisi vauvoja :D

      Poista
  10. Ihanat tähdet ja reunakangas kehystää hienosti! Tikkaukset vielä kruununa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Tilkkuilo. Nyt vain odottelemma vauvaa peiton alle :D

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!