Sivut

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tähdet järjestyksesä

Sain ennen hiihtolomalle lähtöä rustattua tähdet kasaan ja jopa yhdistettyä ne valmiiksi tilkkupinnaksi. Ihan kivutta homma ei luonnistunut, sillä yhdistämisvaiheessa tajusin, että vanhat ja uudet tähdet ovat erikokoisia.


Muistoni vanhojen tähtien synnystä oli väärä. Muistelin tehneeni ne Flying Geese -viivaimella, mutta en ollutkaan, sillä sakarat olikin tehty kahden kolmioin neliöistä. Vanhat tähdet olivat sentin suuntaansa isompia kuin uudet. Eipä tullut mieleen mittailla aikaisemmin. :(

Tuumaustuokion jälkeen purin vanhat tähdet osiin, keskustan tuulimylly, hanhet ja kulmapalat. Pienensin keskipalan samankokoiseksi kuin uusissa tähdissä ja pienellä viilauksella myös hanhet taipuivat uuteen mittaan. Ei kovin kiva homma, mutta kuitenkin nopeampi kuin ommella kokonaan uudet tähdet.


Nyt kun katson valmista tilkkupintaa, niin yhden tähden vaalean keskustan olisin myös voinut vaihtaa, mutta siellä se nyt on. 

Olin eilen jo aloittelemassa tikkausta, mutta muut kerrosten osaset olivat huonosti valmisteltu, eli pesemättä, ja niiden kuivaminen otti aikaa. Mutta nyt laitan tämän Ison neulan alle.

24 kommenttia:

  1. Ihana peitto tulossa. Tähdet ovat tähtiä tilkkuilussakin. Toivottavasti vanun käsittely onnistui hyvin. Nautiskele tikkaamisesta.

    VastaaPoista
  2. Olet sinä sitkeä, en voi kuin ihailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Siinä, mistä tykkää, ei laske vaivojaan.

      Poista
  3. Ihana vihreäsävyinen peitto tulossa! Tähdet ovat kauniita.

    VastaaPoista
  4. Kauniin raikas peitto. Isot korjaukset jaksoit tehdä kokovirheen vuoksi. Pinkki on kiva piristys mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Tyttövauvalle menossa, joten pieni ripaus piti pinkkiä laittaa.

      Poista
  5. Kaunis keväinen tähdistö. Muutama pinkki viittailee tyttövauvaan.

    VastaaPoista
  6. Ihana kevätpeitto siitä tulee. Tähdillä onnistuu aina :)

    VastaaPoista
  7. Tosi nätti tuli. Tuo vihreä on oikein piristävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki. Kuvassa vain yksi vihreä meni harmaaksi, oikeasti on vihreämpi.

      Poista
  8. Tähtimallit ovat klassikkoja ja kauniita. Itse olen miettinyt, että tekisin peiton, johon kokeilisin kaikki mahdolliset tähtikuviot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena. Sama idea käynyt mielessö itsellänikin joskus. Mutta oikeasti tykkään eniten ihan tästä perustähdestä, mikä lie nimeltään :D

      Poista
  9. Uuh, olet sissi! Multa ois kyllä jäänyt purkamatta ja korjaamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kunniasta. Ei niitä purettavia ollut onneksi kuin neljä. Uusien ompelu olisi vienyt enemmän aikaa. Ja niissä oli kuitenkin kauniit kankaat, joita minulla ei enää ollut.

      Poista
  10. Aikamoisen työ teit.Kauniita tähtiä sait....onnittelut korjaus urakasta.Kyllä nyt on kiva pienokaisen tähtien alla nukkua.Onnea tikkaukseen,toivottavasti näytät peitteen kun olet saanut sen valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on jo puoleen väliin tikattu, luovutuskin on lähiaikoina, joten en kauaa ehdi tämän kanssa enää vanheta.

      Poista
  11. Olisin tehnyt suurempia tai pienempiä lisää, enneko olisin riistänyt ja riistänyt.
    Ihana, suloinen peitto.

    VastaaPoista
  12. Korjaaminen rauhoittaa mieltä kummasti :) kun on saanut sen tehtyä! Kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt en edes enää muista koko purkamisen vaivaa :D

      Poista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!