Pikku kassi

Tein ensimmäisen Fancy Forest kettu-blokin viime kesänä Mäntyharjun tilkkukurssilla. Se ei mahtunut nyt tekeillä olevaan peittoon, koska sen taustakangasta minulla oli vain tuohon yhteen blokkiin. Nyt Fancy Forestin kaikki ketut ja puput on tehty, pupusia oli yksi ylimääräinenkin, sitä voisi kutsua testiblokiksi. Siitä tuli kummallisen muotoinen, yläreunastaan kapeampi kuin alareunasta. Jos olisin yrittänyt trimmata sitä suorakaiteeksi, olisi pupulta hävinnyt puolet poskista. Niinpä näille kahdelle yksinäiselle oli löydettävä paikka, mielellään niin, ettei kettu pääse pistämään pupua poskeensa. 

Syntyi pikkukassi. Synnytystuskia oli. Laitoin ensin blokin ympärille reunat vihreästä, keltapilkullisesta kankaasta. Sitten löysin kivaa kangasta, jossa kotieläimet viettivät iloista elämää harmaalla pellolla. Ompelin uudet reunat. Oli pliisu ja harmaa lopputulos. Ratkoin. Rakensin reunan erivärisistä paloista. Tämä on se, mitä hain. 

Eivät pääse elikot toisensa kimppuun, kun ovat eri puolella kassia. Pupulla on niin mahtavat posket, että se joutuu nojaamaan niitä alustaa vasten. 

Elikoiden ja vuorikankaan välissä on kovikehuopa. Tilkkureunat tikkasin suoralla tikillä, pupun ja ketun ääriviivat on tikattu ojaan (tai ainakin melkein). Kassin korkeus on 29 cm, leveys yläreunasta saumasta saumaan mitattuna myös 29 cm ja pohjan leveys 10 cm.

Fancy Forestissa olen edennyt pöllöihin. Kaksi keltaista ja kaksi vihreää ovat valmiina, tästä jatketaan. Näissä menee eniten aikaa silmien kanssa, loppu onkin sitten aika nopeaa. Kuka huomaa, mikä virhe toisessa pöllössä on?

Edellisen neuleufopostauksen huivi vielä poseerauskuvassa.

Tunnustus - neuleufoni

Tilkkutöissä saan aika usein työt valmiiksi, joskus hitaammalla, joskus nopeammalla aikataululla. Tietääkseni (?) minulla ei tällä hetkellä ole yhtään sellaista kesken olevaa tilkkutyötä, jolla ei olisi vakavasti otettavaa suunnitelmaa valmistua. 

Neuleiden kanssa en ole yhtä tavoitteellinen. Tykkään tolkuttomasti neuloa, se on iltaisin ainoa keino katsoa haluamani telkkariohjelmat loppuun nukahtamatta. Mutta neulomiseen se sitten jääkin. Viimeistelemättömiä neulemyttyjä löytyy. Pääsiäisen urakaksi otin laittaa niitä edes vähän eteenpäin kohti valmistumista. 

Koska pääsiäisvieraita ei ollut tulossa, levitin  pingotusalustat eteiseen, jossa niille on sopiva kolo. Kaikki neulomukset eivät kuitenkaan mahtuneet kerralla alustoille, kahdessä erässä ehdin pingottaa, yksi erä on vielä käsittelemättä. Dropsin Fabelista neulotun Sweet Victoria-villatakin kappaleen saivat ekan vuoron muutaman sukkaparin kanssa.

Toisella kierroksella Schachenmayrin Ombrè Lacesta neulottu huivi (ohje lankavalmistajan, sain lankaliikkeestä) ja taas sukkia.  Huivia en pingottanut sanan varsinaisessa merkityksessä, kastelin ja asettelin muotoonsa.

Nyt pitäisi sitten villatakki ommella kasaan ja neuloa nappilistat, lupaan tehdä sen tämän vuoden loppuun mennessä :D

Tämä kasa odottaa vielä käsittelyvuoroaan. Päällimmäinen, räsymaton näköinen huivi menee ehkä seuraavaksi pingotettavaksi, sen alla oleva Nurmilintu purkuun, valitsin malliin liian tuhdin langan. Alimmainen, Veera Välimäen suunnittelema Colour Affection-huivi menee purkuun, oli kiva malli, mutta ei kuitenkaan kolahtanut valmiina. Saanpahan puikotella jatkossakin, kun näistä vapautuu lankoja.

Pussukoita lempiväreissä

Kaksi kaitalepussukkaa syntyi vähän vahingossa. Violetti syntyi nopealla aikataululla, kun ykskaks keksin, että taitaa olla lahjan paikka. Mitatkin jäi ottamatta, mutta on pienehkö, ehkä viitisentoista senttiä leveydeltään, vähän enemmän korkeudeltaan. Nimi on Pikkuherkku, koska lahjan saajan ja tekijän välillä on ollut "ruokasuhde".

Ja kun alkuun pääsen, en malta lopettaa. Tämä on Pikkuherkkua suurempi, mutta ei kuitenkaan ole Isoherkku - nimi on vielä tulollaan. Korkeus ja leveys neljännesmetrin, pohjan leveys n. 10 cm. 

Tein aikapaljon töitä turkoosin pussukan kuvaamisessa. En ymmärrä, mistä johtuu, että harvoin saan turkoosia toistumaan kuvassa edes vähän siihen suuntaan, mitkä ovat alkuperäiset värit. Tulee joko kelmeän karseaa, kummallisen kalpeaa tai valjua vihreää. Ei auttanut päivänvalo, ei aurinko (no, oikeasti puolipilvinen sää), ei pilvinen, ei ilta, ei aamu. Sitten  illan pimetessä nakkasin pussukan Ison koneen kupeeseen, käänsin salaman osoittamaan kattoon - ja voilà - se oli siinä! Mitä jos ympäristö näyttää vaaleanpunaiselle - turkoosit ovat kohdallaan!.

Kortti ja kirja

Minulla on kokonimikaima. Meillä on siis on sama etunimi ja sukunimi, toisen nimen nimipäiviäkin juhlimme samalla viikolla. Olemme tutustuneet vuonna 2000, kun sähköpostimme menivät sekaisin, taisi olla seuraava vuosi kun tapasimme ensimmäisen kerran Helsingissä Ruttopuistossa. Sekaannuksesta seurasi ystävyys. Kokonimikaima oli asunut samassa kaupungissa 38 vuotta ja sitten hän otti ja muutti ihan toiseen kaupunkiin ja uuteen kotiin.

Ajattelin, että moinen muutos vaatii kunnollisen "onnea-uuteen-kotiin"-kortin. Piti tulla yhdistetty kortti-patalappu. Jotenkin patalappu vaan kasvoi aika isoksi, niin isoksi, ettei kellään taida olla niin isoja kouraa, johon se olisi sopiva. Istuinalustaksi se taitaa taas olla vähän liian pieni. Niinpä en sitten laittanutkaan thermovanua väliin, vaan kevyen pehmusteen, ja jätin kortin käyttötarkoituksen kokonimikaiman huoleksi. Onnea vieläkin uuteen kotiin, kokonimikaima!

Olen netistä selaillut Lori Kennedyn vapaatikkauksen malleja ja ilahduin, kun kuulin (siis luin jostakin), että hän on julkaissut malleistaan kirjan. Selaan mieluummin kirjaa kuin nettiä. Aika nopeasti kirja löytyi suomalaisista nettikaupoista ja tänään tämä ihanuus saapui. Tuskin olen malttanut käsistäni laskea. Yksi ikävä juttu - kirja on kierreselkämyksellä ja sivuja kääntäessä kuuluu selkäpiitä karmiva ääni. Korvatulpat tai musiikkikuulokkeet siis käyttöön kirjaa tutkiessa.