Viehätyin käsin ompelusta

Silloin kun en ole ompelukoneella ja istun ns. jouten (=katson telkkaria), pitää minulla olla joku käsityö, useimmiten neule. Se varmistaa, että näen katsomani sarjan osan tai elokuvan loppuun ilman että siirryn kesken kaiken katselemaan unia. Aina kesää kohti neulominen jotenkin tökkii, villalangat tuntuvat hikisille - ei tosin tänä keväänä. 

Moni tilkkuystävä ompelee ihania tilkkutöitä english paper piecingillä, niitä olen ihaillen katsonut, mutta en suuremmin innostunut. Luulin pitkään, että paper piecing on vain heksagonien ompelua, ja se ei muotona houkutellut minua yhtään. Mielikuvitukseni ei yksinkertaisesti riittänyt sellaisiin sommitelmiin, mitkä olisivat omaa silmääni miellyttäneet. 

Sitten Love Patchwork&Quilting -lehdessä oli tablettipussukka, jossa ei ollut niitä mutterin mallisia heksagoneja. Tein toppatakin tabletille ja olin tyytyväinen lopputulokseen (mitä nyt vetskariaukko olisi saanut olla pari milliä pitempi, mutta pärjätty on nykyiselläkin. 

Päätin tiputtaa neuleet kesäkaudeksi sivuosaan (onnistui osittain), ja keskittyä telkkarin edessä ja matkoilla käsinompeluun. Samalla tutulla malllilla menin, mitä sitä nyt hyvää vaihtamaan. 

Aloittaessani en vielä tiennyt, mikä tästä tulisi. Ja itse asiassa ihan ekan version purin, kun asettelu ei oikein ollut sitä, mitä kuvittelin. Näin jossain instakuvassa tehdyn ruutumallisia blokkeja (kukkasia?) ja niinpä ompelin ratkomani kappaleet uuteen muotoon.

Näitä yhdistellessä sitten jossain vaiheessa valkeni, että tästä voisi tulla pikkuliina. 

Kukkasten väliin laitoin mustat neliöt ikäänkuin taustaksi. Väliin tuli ohut silitettävä vanu, ja tikkasin työn suoralla tikillä niin, että tikkaukset risteävät neliöissä. Vähän aikaa mietin vapaata konetikkaustakin, mutta hylkäsin ajatuksen. Osaksi siihen vaikutti se, että iso batiikkipeitto on tikkauskoneen neulan alla, enkä halunnut ryhtyä vaihtamaan siihen lankoja kesken kaiken. Olisin tietenkin voinut tikata Berninallakin, mutta toisaalta en halunnut tikkauksen tuovan enää lisää vilkkautta pintaan. Pinta jäi ehkä vähän liian pullukaksi makuuni, mutta silmä on alkanut tottua siihen. 

Liina löysi heti paikkansa olohuoneen tason päältä. Tästä nyt seuraa se, että pitkä taso vaatii liinalle kaverin toiseen päähän. Se on jo aluillaan, myöskin suunnitelma seuraavaksi epp-työksi. En kai ole tullut epp-addiktiksi?

Born to be Wild

Pikkuveljellä oli synttärit. Hän ei ollut vielä pussukkaansa saanut, joten ei muuta kuin kankaita penkomaan. Ihan kaikkea ei löytynyt kotoa, mutta onneksi tilkkuretki Forssaan ja Humppilaan mahdollisti mieleisten kankaiden kasaamisen. Pussukka syntyi aika kiireellä, joten kuvaaminenkin jäi vähän heikoksi, muutama kännykällä otettu kuva löytyi sen jälkeen, kun pussukka oli jo kohdannut uuden omistajansa. 

 Tässä tehdään jo tikkauksia, yksiväriseen yläreunaan ja pohjaan tikkasin turkoosilla langalla pikkukiviä. Kirjava kitarainen osuus sai päälleen silmukallista kiemuraa. 

Vuoriin piilotin saajan toisen kiinnostuksen kohteen, moottoripyörät. Ehkä vähän modernimmat mopoversiot olisivat olleet sopivampia, mutta näillä mennään.

Jos muistan, otan vuorikuvia yleensä ompeluvaiheessa, koska harvoin saan onnistumaan sisuskuvat valmiista pussukasta. Nyt oli vähän parempi tuuri. 

 Jaoin tämän kuvan Tilkusta asiaa -ryhmässä, ja pyytelin nimiehdotuksia, jotain, missä olisi sekä musiikki- että moottoripyöräteema samassa paketissa. Yllätyin suuresti nimiehdotusten tulvasta, oli aika vaikea valita, koska niin moni tuntui sopivalta pussukalle. Sitten kun mietin asiaa saajan persoonan näkökulmasta, niin Born to be Wild tuntui sopivimmalle. 

Valmiin pussukan mitatkin jäi ottamatta. Jollekin pienelle hyvään talteen laitetulle lapulle kirjasin kyllä kappaleiden koot ennen pussukaksi ompelua, koska etsin edelleen sitä täydellistä kokoa. Jostain syystä pussukoistani tulee aina vähän eri kokoisia, vaikka aihiot olisivatkin samoilla mitoilla tehty. Ihan kuin joihinkin tulisi jostain kangasta lisää ja joistakin taas sitä putoaisi matkan varrella jonnekin. Kummallista.

Tästä se lähtee

Tikkaus nimittäin. Olen siirrellyt batiikkipeittoa paikasta toiseen kaiken muun tieltä (vie muuten aika paljon tilaa). Erilaisia tikkausluonnoksia on piirrelty (onneksi kahden koulutusalan ihmisen perheessä löytyy paljon varsinaisen virkansa menettäneitä olanyliheittäjän kalvoja). Aluksi suunnitelmani perustui blokin muotoihin, mutta sitten päätin irrotella ja irtautua niistä.No, ihan kokonaan se ei onnistunut, mutta en päätynyt vahvistamaan blokissa olevaa ruutukuviota, vaan suunnittelin kuvion kattamaan koko blokin ja tikkauksen kiintopisteiksi valikoitui tietyt kulmat ja saumat blokissa.

Nyt on kone puhdistettu ja öljytty, neula vaihdettu, alalankoja puolattu valmiiksi parille puolalle ja tikkilaskuri nollattu. Tosin jouduin purkamaan 1667 ensimmäistä tikkiä. kun sattui pieni laskuvirhe siinä, minkä kulman kohdalla piti alkaa tehdä mutkaa. 

Pöllöt suunnitteluseinällä toimivat laaduntarkkailijoina, näkeehän sen jo niiden ilmeestä. Vähän jännittää, siten mukavalla tavalla, miten urakasta suoriudun.Tikattavana on nimittäin vajaa kahdeksan neliötä. Mitään aikatavoitetta en ole asettanut, pääasia, että sain homman alkuun. Nyt tätä voi tikkailla eteenpäin kunnon ja jaksujen mukaan. Välillä voin hypätä ompelukoneelle metrin päähän ompelemaan Hartmanin elikoita lisää tai jotain muuta mukavaa. 

 Ensimmäiset hapuilevat tikkaukset yrittävät näkyä ilta-auringossa.

Toukokuun kukkasia

Kun ei luonto vielä kovin kummoista kukerrusta tarjoa, niin niitä piti järjestää muuten. Huomasin maanantaina, että Taitokeskus järjestää tiistaina kotelolaukkukurssin, ja tilaakin siellä vielä löytyi. joten sinne.

Näistä raameista lähdimme liikkeelle.

Ensiksi mustien koteloiden pohjasta hiottiin rosot pois. Sitten liimattiin vuorikangas ja sen jälkeen päälliskangas. Tarkka opettajamme huolehti, että liimaus oli riittävän hyvin tehty etenkin reunojen osalta, ennen kuin saimme luvan kiinnittää kehyksen koteloaihioihin. Ja se oli siinä!

Minulla oli useita kangasvaihtoehtoja mukana. Aluksi suunnittelin laittavani päälliseen kauan säästelemääni batiikkia, sitä maailman toiseksi kauneinta kangasta. Mutta vuorin liimauksen aikana alkoivat anemonet huudella kangaspussista.  Ja ihan tyytyväinen olen, että huutelivat.

Olisi ollut tosi kiva saada kaikki kurssilla tehdyt kotelolaukut kuvaan. Päällystysmateriaalit olivat tosi moninaisia, kurssilla syntyi kymmenkunta ihan erilaista laukkua. Nahkaa, silkkiä, retropuuvillaa, isokuvioisesta verhokankaasta mielenkiintoinen kohta, kuviolliseksi kudottua pellavapöytäliinaa- tuloksena oli komea kokoelma niin erilaisia laukkuja, 

Ehdin kurssilla ommella vielä karsinat sivuihin estämään tavaroiden karkailua. Karsinaosa on vielä kiinnittämättä, mietin vielä kotelolaukun käyttötarkoitusta. Jos se tulee laukuksi, niin kiinnitän karsinat ja hankin ketjun, jolla laukkua voi roikottaa olkapäällä. Todennäköisesti tällä vaihtoehdolla laukun käyttö jää melko vähäiseksi ja vaatii myös laukkuun sopivan koltun hankkimista. Toisena vaihtoehtona on tehdä laukusta rasia ompelutarvikkeille. Silloin jätän karsinat pois ja tapaisin laukkuani päivittäin. Mitä sinä tekisit?

Kotelolaukkuhurmoksessa mietin seuraavan laukun tekemista tilkuista. Mutta sitten iski harkinta mukaan; kun päälliskangas pitäisi saada mahdollisimman tiukasti ja sileästi liimattua kotelon päälle, tilkkupinnan saumavarat nostavat kangasta pinnasta. Aplikointi? Vapaata konetikkausta? Harkitaan, harkitaan - ja kokeillaan. Sillähän se selviää.