Viehätyin käsin ompelusta

Silloin kun en ole ompelukoneella ja istun ns. jouten (=katson telkkaria), pitää minulla olla joku käsityö, useimmiten neule. Se varmistaa, että näen katsomani sarjan osan tai elokuvan loppuun ilman että siirryn kesken kaiken katselemaan unia. Aina kesää kohti neulominen jotenkin tökkii, villalangat tuntuvat hikisille - ei tosin tänä keväänä. 

Moni tilkkuystävä ompelee ihania tilkkutöitä english paper piecingillä, niitä olen ihaillen katsonut, mutta en suuremmin innostunut. Luulin pitkään, että paper piecing on vain heksagonien ompelua, ja se ei muotona houkutellut minua yhtään. Mielikuvitukseni ei yksinkertaisesti riittänyt sellaisiin sommitelmiin, mitkä olisivat omaa silmääni miellyttäneet. 

Sitten Love Patchwork&Quilting -lehdessä oli tablettipussukka, jossa ei ollut niitä mutterin mallisia heksagoneja. Tein toppatakin tabletille ja olin tyytyväinen lopputulokseen (mitä nyt vetskariaukko olisi saanut olla pari milliä pitempi, mutta pärjätty on nykyiselläkin. 

Päätin tiputtaa neuleet kesäkaudeksi sivuosaan (onnistui osittain), ja keskittyä telkkarin edessä ja matkoilla käsinompeluun. Samalla tutulla malllilla menin, mitä sitä nyt hyvää vaihtamaan. 

Aloittaessani en vielä tiennyt, mikä tästä tulisi. Ja itse asiassa ihan ekan version purin, kun asettelu ei oikein ollut sitä, mitä kuvittelin. Näin jossain instakuvassa tehdyn ruutumallisia blokkeja (kukkasia?) ja niinpä ompelin ratkomani kappaleet uuteen muotoon.

Näitä yhdistellessä sitten jossain vaiheessa valkeni, että tästä voisi tulla pikkuliina. 

Kukkasten väliin laitoin mustat neliöt ikäänkuin taustaksi. Väliin tuli ohut silitettävä vanu, ja tikkasin työn suoralla tikillä niin, että tikkaukset risteävät neliöissä. Vähän aikaa mietin vapaata konetikkaustakin, mutta hylkäsin ajatuksen. Osaksi siihen vaikutti se, että iso batiikkipeitto on tikkauskoneen neulan alla, enkä halunnut ryhtyä vaihtamaan siihen lankoja kesken kaiken. Olisin tietenkin voinut tikata Berninallakin, mutta toisaalta en halunnut tikkauksen tuovan enää lisää vilkkautta pintaan. Pinta jäi ehkä vähän liian pullukaksi makuuni, mutta silmä on alkanut tottua siihen. 

Liina löysi heti paikkansa olohuoneen tason päältä. Tästä nyt seuraa se, että pitkä taso vaatii liinalle kaverin toiseen päähän. Se on jo aluillaan, myöskin suunnitelma seuraavaksi epp-työksi. En kai ole tullut epp-addiktiksi?