Sivut

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Viimeinen palvelus



 Sain aikaisemmin syksyllä edesmenneeltä ystävältäni jääneitä kankaita Niiden joukossa oli myös hänen keskeneräisiä töitään. Tämän peiton tikkaamisen hän oli aloittanut käsin, mutta se ei ehtinyt hänen käsissään valmistua. Lupasin ystäväni puolisolle tehdä tämän peiton valmiiksi kiitokseksi saamistani kankaista. 


Pitkään lykkäsin aloittamista, tuntui vaikealta jatkaa ystäväni aloittamaa työtä. Kun hänen miehensä ilmoitti tulevansa joulukuun alussa Suomeen, päätin, että peitto on valmis silloin, jotta hän saa sen mukaansa. Käsintikkauksia en halunnut jatkaa, vaan tahdoin jättää ystäväni kädenjäljen selvästi näkyviin. Päätin tehdä tikkaukset saumaan, etenkin kun peiton malli sopi mielestäni hyvin siihen. Samalla käsintikkaukset saisivat jäädä paikoilleen. Todella paksu vanu houkutteli myös "ojaan" tikkaamiseen, peitosta voisi tulle näin muhkea. 


Vaikka tikkupinta oli kymmenillä hakaneuloilla kiinnitetty vanuun ja taustakankaaseen, jouduin harmikseni purkamaan muutaman käsintikatun kuvion, koska pinta veti niin pahasti. Vanu on paksua polyesterivanua, joka melkein kuohui tilkkupinnan alla. Vanun haastavuus paljastui reunoissa, sen saaminen tasaisesti reunoihin oli melkoinen urakka. Ihan tyytyväinen en ole kulmiin, joissa kanttia kiinnittäessä joutui tekemään useita kikkakolmosia ja -nelosia saadakseni kaikki kerrokset kohdalleen edes jotenkin siedettävällä tavalla. Nyt peitto on kuitenkin valmis lähtemään Kreetalle.


" Ihmisen ja maailman väliiin tarvitaan jotain pehmeää" (Finlayson). Toivottavasti tämä peitto tuo edes vähän lohtua hänelle, joka kaipaa ystävääni eniten.

15 kommenttia:

  1. Perinteinen saumaan tikkaus oli hieno valinta perinteiselle tilkkutyölle. Lopputulos on hyvin kaunis ja houkuttelevan pullea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kvilttaaja. En edes osannut ajatella tähän muuta, ja kun halusin säilyttää käsintikkaukset, ajattelin, että konetikkausten pitää olla huomaamattomat.

      Poista
  2. Hienoa, että olet jaksanut jatkaa ystäväsi peittoa. Hänen rakkaansa arvostaa varmasti työpanostasi.

    VastaaPoista
  3. Kaunis peitto ja hienoa, että olet tehnyt peiton valmiiksi.
    Kaunis ajatus jättää ystäväsi käsintekemät tikkaukset muistoksi peittoon💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkureppu! Halusin todellakin jättää ne, ja harmitti, kun jouduin muutaman kuvion purkamaan.

      Poista
  4. Peitto on todella muhkea. Vaikean tehtävän otit, mutta hyvin selvisit raskaasta urakasta. Kaunis ajatus jättää käsintikkaukset paikoilleen, hän taisi tikata enemmän käsin kuin koneella. Kaunis viimeinen palvelus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiros, Marle. Hän todellakin tikkasi käsin ja käytti siihen helmilankaa.

      Poista
  5. Ihana palvelus ystävälle! Sydäntä särkevää noin toisaalta

    VastaaPoista
  6. Hänen miehensä saa kauniin muistopeiton. Hienoa että teit sen valmiiksi <3

    VastaaPoista
  7. Huikean työn otit vastaan ja kunnialla veit päätökseen. Peitto on kaunis. Minä en varmasti olisi kyennyt moiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Poutapilvi. Haastavaa oli, etenkin muutamia tikkauksia en olisi halunnut purkaa millään.

      Poista
  8. Hienoa että pystyit tekemään valmiiksi. Tuli todella pehmoisen näköinen, lämpimin ajatuksin.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!