Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2019

Pitkää saumaa

Pitkää ja suoraa saumaa olen ommellut iltakaudet.


Ostin Birminghamista Camden Bag - pakkauksen, jossa oli kankaita lukuunottamatta tarvikkeet valmiina kassin tekoon. Kankaiksi ostin paketin Bali Popseja, jotka paketissa näyttivät violeteille, mutta kun paketin sisuksia perkasin, siellä olikin ruskeaa! Melkein pääsi hyi, ja olin lempata ruskeat paketista kokonaan pois. Omista varastoista ei kuitenkaan löytynyt riittävästi korvaavia batiikkeja, ja niin ruskeatkin pääsivät armosta mukaan. (Paitsi yksi, jonka oli niin kamala, etten sitä halunnut laukkuni kyljessä nähdä.)


Paketissa oli rulla valmiiksi leikattua vanua, jossa oli liima molemmin puolin. Vanu silitettiin kaitaleisiin ja kaitaleet taitettiin kahtia pituussuunnassa. Ja sitten ommeltiin. Ensin kaitaleet suoralla tikillä ja sitten kaitaleista syntyneet patukat puskusaumalla yhteen. Ja sitä saumaa riitti!  Suoraa tikkiä sellaiset 20 metriä ja tiheää siksakia vähän vähemmän. Maailman tylsin tilkkutyö, jos tätä nyt tilkkutyöksi edes voi sanoa. 


Lankaakin joutui vaihtamaan vähän väliä, kun en halunnut siksakkien paistavan silmiin. Vaikka minulla on aika kirjava lankavalikoima, piti Eurokankaasta käydä hakemassa yhtä kummallista sävyä. Siitä on tuossa kuvassa enää rippeet jäljellä. 


Tulihan tästä aika hauskan näköinen pinta,vaikka onkin noita ruskeita joukossa. Eikä ne kuvassa edes näytä kovin ruskeille. :D


Seuraavaksi pohja, sitten muotoon askartelu. Hantaakeihin on paketissa muoviletkua ja jotain napakkaa silitettävää vanua, mutta en ole lukenut ohjetta vielä niin pitkälle, että tietäisin, miten niistä kantohihnat rakennetaan. Ja kiva nappikin pitäisi jostain löytää.

12 kommenttia:

  1. Samanlaista pitkää saumaa ompelin kuin tein mattoa ja kyllä oli tympeää:) En myöskään tykkää verhojen ym.ompelemisesta. Tilkkutyöt ovat asia erikseen!!!
    Jännä kassi on tulossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen olo, ei ole pitkät suorat miun juttu. Tilkuissa on tarvittavaa vaihtelua, ei ole yhtään tylsää :D

      Poista
  2. Kassista tulee kyllä hieno, vaikka onkin ruskeita joukossa. Eikä ne oikeastaan ainakaan kuvassa rumanruskeilta näytä. Pitkät suorat ovat masentavia ommeltavia ja käveltäviäkin! Mieluummin kaarteita ja kurveja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti yhdistit kävelyn tuohon ompeluun, olen samaa mieltä!!

      Poista
    2. Samaa mieltä, kurveja olla pitää :D

      Poista
  3. Niin, pitkän suoran sauman ompelu suorastaan turruttaa. Eivät nuo värit näytä ruskeilta. Tekniikka on kyllä mielenkiintoinen. Ihailtavan ahkerasti olet malttanut vaihtaa sopivan värisen langan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Helena. Valo vaikuttaa aika paljon noihin "oudon" värisiin. Tietyssä valossa taittuvat enemmän lilaan päin, useimmiten kuitenkin ruskeaan.

    VastaaPoista
  5. Mukavannäköistä pintaa tuli! Minuahan ei ruskeatkaan haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla on jonkin asteinen ruskeakammo, mutta kyllä nuo tuossa justjust menee. :D

      Poista
  6. Onpa se työlään näköistä mutta pinta on mukavan näköinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei innosta enää tämän jälkeen, mutta tulipahan kokeltua.

      Poista
  7. Tämmöiset tarvikepakkaukset on tosi kivoja. Ei tarvi miettiä mitään, tekee vaan kuten ohjataan ja hyvää tulee. Suomessa voisi olla myös tarjolla.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!