Sivut

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Pistoja ja silmukoita

 

Blogi on ollut ihan hunningolla tämän vuoden aikana. Edellisessä postauksessa, päivälleen kaksi kuukautta sitten, järvessä oli vielä jäät, nyt on jo uimakelit. 

Olen puuhastellut (tai ainakin ajatellut puuhastelevani) paljon EQA kuvanvaihtotyön kanssa. Toisen työn olen saanut jo valmiiksi, toiselle olen laittanut kasaanlaittamisen deadlinen huomiselle. Ajatus on, mutta toteutus puuttuu - eikö se ole silloin jo puoliksi tehty? Näitä töitä saa esitellä vasta myöhemmin kesällä. 

Etätyöaikana kokouksissa ja koulutuksissa ovat puikot kilisseet. Kassillinen kaapissa marinoitunutta lankaa silmukoitui huiviksi. Päätin, että neulon kaiken langan huiviin ja siksi siitä tulikin kokoa XXXXL. 

 
Mitään erityisempää mallia minulla ei ollut Aloitin niskasta ja lisäilin silmukoita keskellä ja reunoissa. Kuviointi syntyi oikeista ja nurjista silmukoista, vähän aina tunnelman mukaan.

Huivin valmistuttua neuloin vielä kahdet sukat, toiset sai eläköitynyt työkaveri, toiset menivät opiskelijalleni, joka saa heinäkuussa vauvan. Saatte itse arvata, kummat on kumman. :D

Kun nämä oli saatu pois puikoilta, päätin, etten aloita uutta neuletta ennen syksyä, vaan keskityn Millefiorin edistämiseen. Telkkaria katsoessa pitää olla käsillä jotain tekemistä, ja hyvin sujuu käsinompelukin neulomisen sijaan. 

Ensimmäisessä tämän postauksen kuvassa on Millefiorin kaksi suurinta rosettea valmiina ja liitetty jo toisiinsakin yhdellä pienellä rosetella. Kun kuvan oikeassa yläreunassa oleva rosette valmistui, tajusin, että tässä on koko työn värit. Olin muutaman pienen roseten tehnyt jo valmiiksi, mutta niistä osa meni uusiksi, kun vaihdoinkin värejä toisiin.

Mustikkarosette on tuorein ja siitä puuttuu vielä kymmenen viisisakaraista tähteä reunasta. Sitten kiinnitän sen vasemman puoleisen roseten jatkoksi, siellä on jo kolot valmiina. 

Auringonvaloa terveyssyistä karttavalle ystävälle ompelin isolierisen hatun Vuokko Nurmesniemen kaavalla ja Marimekon Unikosta. Nyt ei päivä paista nenänpäähän eikä niskaan. 

Uusia välinehankintoja joutuu välillä tekemään. Silitysraudan uusin jo alkuvuodesta, edelliset tehot alkoivat hyytyä, mutta kyllä sillä olikin silitetty! (Ei niinkään vaatteita vaan tilkkuja)

Vanha silityslauta alkoi puolestaan olla ihan kuopalla keskikohdastaan. Tilasin uuden laudan Prisman verkkokaupasta koronarajoitusten aikaan, ja se taisi kiertää maapallon ympäri ennen kuin ehti tänne. Mutta hyvää kannatti odottaa. Lauta on 45 cm leveä ja siinä on vielä ulosvedettävä "laajennus", joka auttaa isojen pintojen silittämisessä.


Odotan kovasti viimeisen EQA-työn valmistumista, koska olen antanut itselleni luvan vasta sitten aloittaa uuden peiton tai jonkun muun tilkkutyön.
Keskeneräisiäkin olisi tarjolla...

14 kommenttia:

  1. Mukavaa, kun bloggasit taas. Bloggasin itse viimeksi maaliskuun lopussa. Hävettää. Olet saanut aikaan paljon. Itse en oikein mitään. Millefiorista tulee käsittämättömän upea. Ihana värityskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kvilttaaja! Harmittaa itseäkin tämä blogin hiipuminen, kovasti pitäisi yrittää tekihengitystä nyt antaa.

      Poista
  2. Voi miten hieno mustikkarosette:) ja nuo yläkuvassa olevat! Huivin on hyvä olla iso, saa kunnolla kääriytyä siihen tarvittaessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Käytäntö on osoittanut, että huivi sopii paikallaan istumiseen, muuten liepeet ovat joka paikassa tiellä :D

      Poista
  3. Kiva lukea tekemisistäsi. Rosettetyö on kaunis. Huivi on tyylikäs ja sen pinnasta löytyy monta eri pintaneuletta. Unikkokuosi on yksi suosikkejani. Mukavaa, että sitä löytyy niin monenvärisenä. Toinen Marikuosi, josta erityisesti pidän, on Lumimarja. Silitysvälineet ovat tarpeellisia, joten ne kaipaavat väliin päivitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Ystävä osti kankaan itse hattuun ja hämmästyin, kun kangas oli tosi ohutta ja jopa harvaa. Mutta tuo Unikko-koko sopii hyvin hattuun. Minulla oli isointa Unikkoa omissa varastoissa, kun tein omaa hattuani, mutta se oli aivan liian suurta, kuvio hävisi pienissä kappaleissa kokonaan.

      Poista
  4. En tiennytkään, että silityslautaan vou saada tuollaisen jatko osan sivulle. Mun täytyy hankkia uusi lauta kun palaan Suomeen, joten tuollainen menee harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiennyt ennen kuin näin tämän verkkokaupassa. Testattu jo verhojen silityksessä ja toimii hyvin.

      Poista
  5. Millefiorissa on tosi upeat värit, siitä tulee kyllä hieno! Paljon olet tehnyt ja tuo huivi on kyllä mainio lämmitin istuessa, kun siihen voi kietoutua kunnolla. En ole minäkään tiennyt silityslaudan jatko-osasta, mutta pitää pitää mielessä, kun uusin lautaa. Mielenkiintoista nähdä nuo EQA työt, en itse ottanut siihen nyt osaa, vähän oli harkinnassa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkureppu! Tuo EQA-työ on vihdoin valmis, se oli kyllä aika piinaa loppua kohti. Määräpäivä kesäkuun lopussa vasta pisti vauhtia.

      Poista
  6. Eihän se haittaa vaikka ei ihan säännöllisesti postaa (huom. tällainen turkulainen ei-alkuinen aloitus!), joskus kun kirjaa tekemisiään niin on mukava itsekin palata juttuihin ja kommentteihin. Voi katsoa milloin se olikaan ja teinkö tuonkin. Tunnen tuon levottomien sormien syndrooman, jotain pitää olla tekeillä. Upeaa siellä syntyykin! Ja kiva kun vinkkasit uusista välinehankinnoista. Silityslauta on ihan pro!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohdutuksesta, Kati. Tärkeässä päiväkirjan roolissa blogi onkin. Voi miten monet kerrat sieltä on tarkistettu jonkun työn alkuperää, tekoaikaa ja montaa muuta asiaa.

      Poista
  7. Oletpa ollut aikaansaapa. Rosette työstä tulee upea ja hyvinhän se on edennytkin. Kauniita ovat neuletyösikin. Minunkin blogi on jäänyt hunningolle, pitää ryhdistäytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija! Olen nyt taas innolla tehnyt rosetteja, toivottavasti ei mene sitä kymmentä vuotta, minkä olen sen tekemiseen varannut.

      Poista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!