Kymmenen vuoden projekti

 

Elokuun alussa 2020 aloitin kymmenen vuoden projektini, english paper piecingillä ommeltavan Millefiori-peiton, La Tarantellan. En vieläkään ole ihan varma, mikä minuun oikein meni. Suurpiirteinen minänikö askartelisi pienten kankaanpalasten ja vielä pienempien paperinpalasten kanssa vuositolkulla. Annoin itselleni kymmenen vuotta aikaa saattaa työ valmiiksi (tai sitten haudata se kaikessa hiljaisuudessa ufojen hautausmaalle). 

Kun ompelin ensimmäisiä tähtiä, toivoin, ettei niitä kovin montaa peitossa olisi. Sakaran pituus on n. 3 cm ja leveys alareunasta sentin verran. Puutteellisella hienomotoriikallani yritin saada kankaanpalaa asettumaan mallineen ympärille, ensimmäiset sakarat (eivät kuvassa) olivat aika mielenkiintoisen näköisiä.
Toivettani ei kuultu. Tähän mennessä olen ommellut yli 90 tähteä (= yli 450 sakaraa), eikä peitto ole vielä edes puolivälissä. Uskallan kehua, että tuolla määrällä taidot on jo vähän kasvaneet eikä miniatyyrityö tunnu enää niin ylivoimaiselle.

Aluksi leikkelin kankaanpaloja ihan summassa. Sitten näin kuvia Millefioreista, joissa kankaat oli leikattu fussy cutting-menetelmällä. Kun annat fussy cut-tilkuille pikkusormen, niin se vie koko eukon. Aloin katsella kankaitani ihan uudella silmällä. Juurikaan en etukäteen mallaile millaisia kuvioita syntyy, leikkaan vain samasta kohdasta kuvioita ja katson mitä tulee ommellessa näkyviin. 

 Tämän ensimmäisen ison roseten myötä minulle aukeni, miten käyttää värejä. Tummaa ja vaaleaa niin, että ne nostavat toisensa näkyviin. Pari ekaa pikkurosettea ei pääse tähän mukaan ollenkaan kummallisten värivalintojen takia.

Työ on pituussuunnassa saavuttanut mittansa, nyt levitän sitä kumpaankin suuntaan. Tiedän, että on aikaista miettiä tikkausta, mutta silti pieniä pistoja pistellessä, mietin, miten ihmeessä tämän aikanaan tikkaan. 

Keskiosa ja vasemmalla puolella, keskellä oleva kappale on tehty. Pisteltävää riittää, mutta onhan minulla vielä yli seitsemän vuotta aikaa. Kaavio on paikoitellen epätarkka, suurennuslasista on iso apu kuvioita tiiraillessa. Mallin tekijä on oikaissut joissakin kohdin. Tummien, rosettien välissä olevien palojen muodot joutuu itse pähkäilemään, ne on kaaviossa niin epäselvät (=tasaisen mustaa).

Olen aika paljon ommellut tätä lomilla, tämä työ on helppo kuljettaa mukana. Nyt päätin, etten ota toistaiseksi neulomista telkkarikäsityöksi, vaan pistelen La Tarantellaa kasaan.  Jos projektiaikakin siinä vähän kutistuisi.

Jos joku olisi minulle kymmenen vuotta sitten sanonut, että teen tällaista, nauraisin varmaan vieläkin. Mutta nyt en naura, vaan ompelen.

P.S: Paloja on tällä hetkellä yhteen ommeltuina n. 1200