Sivut

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Päivölä ja uimarityttö

 

 Viime kesänä Päivölässä Hannele Wakkarin kurssilla aloitettu peitto sai vihdoin viimeisen tikkinsä. Tilkkupinnan ompeluun liittyvä postaus löytyy täältä. Blokkihan on valtavan kokoinen, 24 tuumaa kanttiinsa. Kankaiden leikkaamisessa kävi moka, joka taisi vain parantaa lopputulosta.
Minulla oli fat quarter kutakin Kaffe Fassetin kangasta, ja ensimmäisessä blokissa leikkasin jotakin osaa tuplasti, eikä kangasta enää riittänyt suunnikkaisiin, joiden oli tarkoitus olla samaa kangasta. Paikkasin virhettäni ottamalla yksivärisen tumman sinisen noihin suunnikkaisiin. Mielestäni lopputulos on parempi näin, yksiväriset tilkut rauhoittavat ja yhdistävät blokkeja toisiinsa. Hannele oli nimennyt blokin Hullaanukseksi (alkuperäinen on kai Simple Swoon).


 Olen tikannut suurimman osan peitoistani aika väljästi, nyt halusin kokeilla tiivistä tikkausta. Tähtikuvion väliin jäi iso valkoinen alue, siihen syntyi pitkällisen pohdinnan jälkeen kukkakuvio. Kuvion hahmottelun apuna käytin Cindy Needhamin kehittämiä mallineita, joiden avulla voi suunnitella monenlaisia kuvioita. Kun olin tikannut kukat, löi ihan tyhjää, miten jatkaisin. Peitto odotti tässä vaiheessa aika pitkään, kunnes aloin täyttää kukkien ympäryksiä tiheään tikatuilla viivoilla. Ja loppu peitto täyttyikin sitten kokonaan näistä viivoista, joiden suuntia vaihtelin kuvion mukaan. 

Tulipa harjoiteltua suoraan ompelua vapaalla konetikkauksella. Parhaiten huomasin saavani (kohtalaisen) suoraa tikkaamalla joko itsestäni poispäin tai itseeni päin. Sivusuunnassa linjan pitäminen oli niin haastavaa, että luovuin siitä ensimmäisen yrityksen jälkeen. En tiedä, missä kulkee kuoliaaksi tikatun raja, mutta tykkään peiton ohuesta ja taipuisasta pinnasta.

Takakankaana on rajun kirjavaa batiikkia, jonka löysin kangastukusta, jossa vierailimme Päivölän kurssin aikana. Siellä piti ostaa vähintää viisi metriä, mutta mukaan lähteneessä pakan lopussa taisi olla vähän enemmänkin. Loput kankaasta myin Tilkkutilpehööreissä ja sille löytyi nopeasti ottaja.

Peitto sai nimen Päivölä synnytyspaikkansa mukaan.

Kun pääsimme laiturille, niin nyt on sopiva kohta esitellä uimarityttö. Ompelin tilkkupinnan toukokuussa tilkkulaneissa, mutta tyyny valmistui vasta viime viikolla. Ohjeen saa ilmaiseksi Tilda's World-sivuilta. Aurinkotuoliin tarkoitetun niskatyynyn koko on n. 70 x 30 cm. Tämä lähti jo lahjaksi enkä muistanut mitata sitä. 

Kesäkuun puolivälissä vietin kuusi päivää Mäntyharjulla tilkkukurssilla. Niitä kurssiompeluksia esittelen vähän myöhemmin, kunhan viimeinenkin Mäntyharjun kurssi on pidetty. 

Mustikat alkavat jo kypsyä, mutta vielä uskalsin heittää peiton varpujen päälle.

15 kommenttia:

  1. Kyllä on ihan tosi, että virheesi leikatessa on koitunut onneksi: tumman sininen antaa kuviolle ryhtiä. Kaunis peitto, samoin taustakangas. Aurinkotuolin tyyny on hauska. Itsekin odotan mustikoiden kypsymistä.

    VastaaPoista
  2. Leikkausmoka koitui onneksi. Tummansininen antaa peitolle ryhtiä. Aurinkotuolin tyyny on hauska. Mustikoiden kypsymistä minäkin odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Samaa mieltä leikkausmokasta. Meidän mustikat kaipaisivat vettä, jos kelit on tällaiset, niin kuivuvat varsiinsa. Toivottavasti saadaan sadettakin.

      Poista
  3. Päivölä-peittosi on todella kaunis, silmäniloa! Onnistunut tikkausmallivalinta, on siinä ollut tekemistä mutta näyttää kyllä upealta:)
    Niskatyynykin on kiva:) Osasiko saaja odottaa tällaista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Tyynyn saajalle tämä oli yllätys. Hän sai syntymäpäivälahjansa vähän etuajassa, että ehtii käyttää sitä vielä tänä kesänä.

      Poista
  4. Upea lopputulos! Aivan huipputikkaukset ja kyllä saa ohueksikin tikata kun se on noin hienoa jälkeä. Käsintikatenkin "suora" linja pysyy parhaiten kun etenee itsestä poispäin, minulla ainakin. Sivusuuntaan ei onnistu ollenkaan. Hauska uimarityttö, ihan spesiaali lahja! Vettä kaipaa meidänkin mustikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati! Minulla käsintikkaus vaatisi vielä tosi paljon harjoittelua, että saisin edes pistot suurinpiirtein samankokoisiksi. Mutta suunnitelmissa on tikata käsin Millefiori-peitto, kun se valmistuu. Kun näin uimaritytön ohjeen, tiesin heti, kenelle se sopisi lahjaksi. Ehkä teen joskus vielä toisen itsellenikin.

      Poista
  5. Huikkasin sinulle ohimennen heipat! Muistan joskus aiemmin, että olet lomakohteemme suunnalta. Kaunis peitto, tikkaukset tekee niin kivan kolmiulotteisuuden koko työhön.

    VastaaPoista
  6. Tuli tosi upea peitto ja tikkaukset huippuhienoja! Uimarityttö-tyyny on oikein hauska ja kiva lahja. En olekaan vielä katsellut mustikoita, miten ovat kasvaneet, mutta täällä on kyllä satanut viime päivinä kiitettävästi.

    VastaaPoista
  7. Oletpa saanut aikaan taas paljon kaunista! Onnittelut.
    Hauska sattuma tuo Päivölä, joss olit.

    Minä olen juuri nyt Päivölässä, sllä meidän kesäpaikkamme Pohjois-Savossa on samanniminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Hauska sattuma tosiaan. Hyvää kesän jatkoa Päivölään!

      Poista
  8. Olitpa taas saanut aikaan paljon kaunista Päivölässä.

    Hauska yhteensattuma, että sinä olit Päivölässä. Minä olen nyt Päivölässä, sillä se on vapaa-ajan talomme nimi Pohjois-Savossa.

    VastaaPoista
  9. Tykkään tosi paljon tuosta tiheästä tikkauksesta. Siinä on vaan kova homma tehdä mutta lopputulos on hieno, kuten peitto muutenkin.
    Täydellinen tyyny aurinkotuoliin ja niin hauska kuvio !
    T. Saija

    VastaaPoista
  10. Onpa hieno tuo tikkaus. Nuo tikkauskuviot on todella kauniita.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!