Sivut

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kevätvauvoille

Kevät on vauvojen aikaa, ja niinpä koneeni neulan alle sijoittui kaksi köllöttelyalustaa huhtikuisille pikkuprinsessoille. 


Kumpikaan ei ole varsinainen tilkkutyö, mutta tikkaamistaitoja pääsin kyllä treenailemaan. Ensimmäisen peiton ihana punainen kangas on peräisin tulevan vauvan isoäidin äitiysmekosta. Tätä mekkoa hän käytti odottaessaan vauvan äitiä. 
Minusta tämä on niin ihana oivallus isoäidiltä, tuleva pienokainen on kirjaimellisesti suvun helmoissa.:D. Ja siksi myös päätimme, ettei kangasta pilkota, vaan käytetään se kokonaisena.

Kangas on ihan pehmeää puuvillaa ja edelleen hyvässä kunnossa. Peiton toiselle puolelle löytyi omista varastoista hauska tilkkupuuvilla. Pintaan tikkasin sydänketjua ja peiton reunoihin Nuku, nuku, nurmilintu- laulun sanat niin pitkälle kun reunaa riitti.

Reunuksen väri kuvassa on taas ihan jotain muuta kuin oikeasti :(



Toisessa peitossa on keskellä Marimekon Myllymäki-kuosia, reunoilla Finlaysonin palalaarista pelastettua kaksiväristä puuvillaa. 


"Myllymäet" tikkasin vapaamuotoisilla spiraaleilla, reunaan tein kulmikkaita kukkasia. 


Taustakankaana on samaa Finlaysonin puuvillaa kuin reunuksissa. 


Peitot ovat noin metrin verran tai vähän alle kanttiinsa, välissä on bambuvanu. 
Kiva tehdä välillä näinkin, mutta nyt taas sukellan tilkkuihin!

lauantai 16. helmikuuta 2019

Nappeja ja namusia

Vietin helmikuun toisen viikonlopun Hartolassa Itä-Hämeen opistossa tilkkukurssilla. Enkä ole koskaan lähtenyt kurssille niin pienellä kangasvarastolla kuin nyt.  Reilu puolikas kestokassillista oli kangasta mukana ja sillä pärjäsin. Pakkaamista auttoi Parankon Sannan kurssikirje, josta valitsin jo kotona, mitä aion tehdä ja heittelin kankaita kassiin sen mukaan. Myönnettävä on, että nakkasin sinne  vielä "kaiken varalta"-nipun päälle, eihän sitä koskaan tiedä, mitä eksyy tekemään. 


Hartolassa kokonaan valmistunut työ oli nappipussukka. Tämä värien rakastaja otti mukaansa grafiitinharmaata pellavaa, vaikka kotona olisi ollut valita aika monta muutakin väriä? Miten paljon kivemmalta tämä näyttäisi vaikka puolukan punaisena tai voimakkaana lilana? 


Olin jo menossa nappikauppaan, kun muistin, että minulla on laatikollinen (=1056 kpl) pahvisissa nappilistoissa kiinni olevia nappeja. Kaikki valkoisia. Ei oikein innostanut, mutta nyt oli ajan tarpeen kaupita tavara. Onneksi sain laatikon sisällöstä jaettua aika ison osan kurssikavereille!


Miten lie tähän pussukkaan kasautunut sellaisia materiaaleja, joista eivät oikein ole sytyttäneet tekemisen riemuun, niin kuin tuo monivärinen tikkauslanka? Onneksi Sanna keksi, että nappien ompelussa voisi käyttää eri värisiä lankoja. Ja kun tikkauslanka oli tricolorin väreissä, samoilla väreillä menin nappien ompelussakin. Ja pussukassa on ensimmäiset koskaan koneella ompelemani napit! Ensimmäisen ompelin melkein silmät kiinni, kun hirvitti, että neula osuu nappiin ja paukkuu poikki. Niin ei käynyt, ja nyt on ihan uusi taito hallussa!


Pussukan toiselle puolelle on tikattu vahvistetulla suoralla ompeleella samanlaista vinoruudukkoa kuin on nappiosastossakin. 

Pussukka on iso, leveys on 38 cm, korkeus 26 cm ja pohjan leveys 11 cm. Mikään lentomatkapussukka tämä ei ole, napit ovat kai jotain vanhaa kestomateriaalia ja tosi painavia. Pussukan paino on melkein kaksinkertainen napittomaan, tilkkupuuvillasta valmistettuun pussukkaan verrattuna.


Karkkiblokilla aloitin ensimmäisenä kurssi-iltana, tein nappipussukan väliin ja sitten kokosin blokit pieneksi peittopinnaksi. Olin ensin jättämässä blokkien kasaamisen kotiin, koska ajattelin laittavani yksivärisen välikaitaleen. Karkit kuitenkin polttelivat, ja nappeja ommellessani keksin, että voin ainakin testata karkkikangaskaitaleita väleihinkin. Vain reunat jäivät sitten kotiin tehtäviksi, kun mukana ei ollut riittävän suurta määrää sopivaa kangasta.


Ja nämä kankaat ovat juuri niitä, jotka nakkasin kassin päälle varoiksi. Muutama vuosi sitten lahjaksi saamani kankaat ovat nyt tässä namusina. 


Sähköiskun saaneen kissan ehdi aloittaa Hartolassa, viimeistelin sen heti maanantaina kurssin jälkeen. Ihan hirveästi en mallista innostunut, mutta halusin muistutella mieleeni paperiompelutaitoa Add-a-Quarter -viivaimen avulla. Joku kumma kupru kissan toiseen suupieleen tuli, mutta talttui onneksi painehöyryllä. Eikä tämä katti sitten hullumpi olekaan, ja tälle on jatkosuunnitelma olemassa.

Porukassa ompelu on aina kivaa, niin oli nytkin. 
Kotiinkin pääsin kurssin jälkeen, vaikka sunnuntaina lähdön hetkellä kurssipaikan piha oli pehmennyt sellaiseksi sohjoksi, ettei ainakaan minun kaksivetoisellani ollut mitään asiaa oven eteen. Tavarat oli vietävä kantaen reilun sadan metrin päässä olevalle autolle. 
Onneksi niitä kankaita ei ollut kuin yhdessä kassissa ja nappilaatikonkin paino oli vajunut reilusti tulotilanteeseen verrattuna.  

maanantai 14. tammikuuta 2019

Marraskuu



 A Postcard from Sweden sai valmistuttuaan uuden nimen, Marraskuu. Tein peitosta suurimman osan marraskuussa, ja tuolloin vuoden pimeimpänä kuukautena väriterapia on tarpeen.


Ehkä nimessä on vähän kapinaakin pimeyttä vastaan. Ja jos on oikein marraskuu-moodissa. voi kääntää päällepäin peiton harmaan takapuolen, vaikka sinnekin on vähän väriä saatu ylijäämäblokeista. 


 Puhtaalla lumella ja kauniissa pakkassäässä tätä oli ilo kuvata.


Tikkauslangan värin valintaan kyselin apuja Tilkusta asiaa-ryhmästä, ja sain kaupan päälle muutaman tikkausvinkinkin. Minulla oli itselläni jo ajatus peiton tikkaamisesta, ja hetkeksi sitten eksyinkin vieraille vesille tikkaamisen suhteen. Vähän käytin sitten ratkojaa ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaani tikkauksen mallista. Eli vetelin ihan suoraa tikkiä, mutta vaihdoin tikkauksen suuntia välillä seuraamaan blokkien suuntia. Itse olen tikkaukseen tyytyväinen. Tilkkupinnan puolella lanka on vaalea beige ja taustalla grafiitin harmaa.


Marraskuun koko on n. 150 x 190 cm. Torkkupeittokokoisen olisi saanut, jos 5x5 tuuman neliöiden sijaan olisin leikannut 4x4 neliöitä. Tämän huomasin ohjeessa vasta kun olin leikellyt jo kaikki neliöt. Mutta eipä palele pitkän loikoilijan varpaita, kun peitolla on u
Välissä on bambuvanu. 

Peiton ohje (Jeli Quilts) ei ollut kovin täsmällinen. Esimerkiksi kankaiden värejä ei oltu kirjattu auki, oli vain nimet enkä ilman  Kona Cottonin värikarttaa olisi selvinnyt värien sijoittelusta. Ostamassani paketissa olivat ohjeen lisäksi kankaat valmiina, joko fat quartereina
 tai puolen jaardin paloissa. Värejä on yhteensä 36, joten jokunen tovi meni niitä selvitellessä. Muutamaa kangasta ei ollut riittävästi, mutta onneksi joitakin oli ylimääräistä, joten vähän olen päässyt itsekin säveltämään lay-outissa. Ja ihan kiva kasa kankaita jäi vielä tähteeksikin.

Tykkään tästä niin että melkein halkeen...

(Edit. huomasin juuri tätä julkaistessani, että tämä on 501. postaukseni!)

perjantai 21. joulukuuta 2018

Punaista


 Viime kesän Mäntyharjun tilkkukurssin keskeneräisiä yritän vieläkin saatella valmiiksi. Tämä punainen neljän palan heksagon-työ (mistä en ollut ommellessa oikein varma, mikä siitä ehkä isona tulee) on roikkunut seinällä kohta puoli vuotta, nyt sen sitten viimein vapautin keskeneräisyydestä.. 


Tikkasin heksagoneihin ympyröitä, tai oikeammin nuo taitaa olla jonkin sortin spiraaleja. Oli aika nopea homman, kunnes...


 Luotin siihen, että saan kerrokset pysymään paikallaan ilman minkäänlaisia kiinnityksiä, kun kyseessä oli kuitenkin palanen, joka mahtui yhtenä kappaleena levälleen tikkauskoneen pöydälle. Ohuen vanun olin silittänyt kiinni tilkkupintaan, ja ajattelin, että siinähän taustakangaskin pysyy kyydissä mukana. No, ei pysynyt. Sinne se oli nätisti vekittynyt, onneksi huomasin ajoissa. 


 Pinnasta tuli tyyny, ei vain somisteeksi vaan ihan käyttöön. Koko on 31 x 50. Hyväksi on jo niskan alla testattu. Täytteksi survoin littanaksi nukutun tavallisen tyynyn, josta poistin noin kolmasosan täytteestä ja kavensin päällisen kokoiseksi.


Ihan yksin uutukaisen ei tarvitse sohvalla makoilla. Vuonna 2014 tehdyt kolmiotyynyt pitävät sille seuraa. Tykkään näistä tyynyistä edelleen kovasti. Kesän ne saavat huilata, mutta syyssisustuksen vaihtuessa ne palaavat takaisin sohvalle. 

Nyt siivoan ompeluhuoneen, nostan koneen huilamaan työpöydän alle ja ryhdyn joulun viettoon. Ei siihen montaa päivää mene, kun voin nostaa koneen pöydälle takaisin.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Joku joulunaksahdus?

Olen tehnyt litteitä kehyskukkaroita, mutta nyt halusin testata, miten sujuisi "pohjallisten" tekeminen. Sujuihan se, tuli ensin yksi,


tuli toinen, 

 tuli kolmas,

  
tuli neljäs,


ja sitten sekosin jo laskuista.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että jouluviikolla voisi ehkä tehdä muutakin kuin pussukoita.


Klaani ei ehkä innostu, jos näitä joulupöytään katan. Aika kuivia eväitä.


Lähdenkin siis paistamaan laatikoita ja leipomaan pipareita.


Tai jos yhden vielä ompelisin...

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Aika kansiin

 Mäntyharjun kurssilla viime kesänä aloittamani repun kolme kappaletta ovat roikkuneet suunnitteluseinälläni heinäkuusta alkaen. Jotenkin kyllä arvasin jo reppua aloittaessani, ettei siitä ikinä ehkä reppua tule, kun en oikein ole reppuhenkilö. Mutta halusin opetella ainakin twist-blokin tekemisen, ja ajattelin, että kappaleet löytävät kyllä paikkansa. 


Ja niin kävi jo yhdelle kappaleelle. Siitä tuli kannet tulevan vuoden kalenteriin. Koko oli aika sopiva, pienet kaitaleet jouduin molempiin päihin ompelemaan. Valmiin kappaleen jatkamisessa oli haasteena se, ettei tummaa lilaa taustakangasta ollut jäljellä kuin pienet palaset ja yksi vähän pitempi kaitale. Ja vaikka penkasin koko kangasvarastoni läpi, ei sitä löytynyt enempää. Siksi jouduin vähän säveltelemään. 

Ja taas turkoosi on kuvassa jotain muuta kuin luonnossa :(
Nämä ovat ehkä viidennet tai kuudennet kannet, jotka olen tehnyt. Kaikki aikaisemmat olen tikannut flanellille, joten pinta on ollut melko tasainen ja sileä. Nyt päätin kokeilla vanua. Silitin ohuen vanun tilkkupintaan ja sen alapuolelle jouduin laittamaan vielä "vuorikankaan", koska pelkäsim vanun hiulautuvan käytössä olemattomiin. Tikkasin yksinkertaisesti ommelsaumoja pitkin. 
Luulen, että tämä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi vanukokeiluksi. Vaikka pinta ei olekaan kovin pullukka, tykkään enemmän sileästä pinnasta.  


Kalenteri sujahtaa näppärästi kannen sisäpuolella oleviin taskuihin. 
Tai niin luulin. 
Käytin ommellessani mittana viime vuoden kalenteria, joka oli joutunut luopumaan koltustaan, kun tämän vuotinen peri vaatetuksen siltä. Täysin valmista kantta ryhdyin sitten pukemaan ensi vuoden allakalle. Eipä mahtunut, tulevan kannet eivät olleetkaan saman kokoiset, vaan puolisen senttiä  korkeussuunnassa suuremmat. Leveyssuuntaa en päässyt edes kokeilemaan, koska kannet eivät mahtuneet taskuihin. Pieni kauhunhetki ehti jo yllättää, hiki kohosi otsalle ja pulssi alkoi takoa reippaita lukemia. Verenpainekin ehkä ehti kohota. 

Onneksi kannet ovat irtotavaraa, ja allakan sisukset olivat pysyneet samankokoisina. Siispä viime vuotinen kalenteri kuoriutui nahkakorsetistaan ja luovutti sen tulevalle, 
kansia vaihtamalla ongelma ratkesi. 


Takakannen reunassa on hoikka tasku, johon mahtuu kaksi solakkaa kynää vierekkäin, lyijy ja muste sulassa sovussa. 



 Yhden kehyskukkaron tein pitkästä aikaa työkaverin toiveesta. Siihen käytin lempimustaa kangasta, jossa on pienen pieniä eri värisiä pilkkuja. Olen ostanut tätä kangasta aikanaan ainakin kahteen otteeseen Soilin käsityötarvikkeesta, viimeisellä ostokerralla taisin viedä pakan lopun, kun olin tähän  niin ihastunut. Vielä sitä vähän on, harkiten käytän ennen kuin loppuu. 

Olen potenut jo ainakin kuukauden ärhäkkää jännetuppitulehdusta vasemmassa  kädessä. Kummallista, koska en ole vasuri, enkä tiedä tehneeni mitään erityistä vasemmalla kädellä.  Neulepuikot on olleet koskemattomina viikkotolkulla ja ompelupuuhissakin olen pärjännyt vain pienten töiden kanssa. Siksi Ruotsalainen postikortti odottaa vieläkin tikkaamista, koska en pysty sitä nyt neulan alla pyörittelemään. Mutta se on levällään työhuoneessani, joten voin ainkin ihailla sen värejä.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Kettu juoksi...

... ei yli järven, vaikka sekin olisi jo mahdollista, vaan kalenterin kanteen. Työkaveri, jonka sukunimi yhdistyy tähän punaturkkiseen pitkähäntään, toivoi kalenterin kansia kettuteemalla. Fancy Forestin (design Elisabeth Hartman) kettu syntyy melkein jo ulkomuistista, niin monta olen niitä tehnyt. Kansikuvatytöksi tai -pojaksi kettu olikin juuri sopivan kokoinen.


Ensin ajattelin jättää ketun kasvot tikkaamatta, mutta naama vaikutti niin veltostuneelta tikatun taustakankaan vieressä, joten repolainen sai muutaman viirun kiinteyttämään hipiäänsä. Sisukset unohtui kuvata, mutta takakannen reunassa on tasku, johon mahtuu kaksi hoikkaa kynää rinnakkain. 


Takakansi näytti niin autioilta, joten laitoin sinne pienen palan kettukangasta. Nämähän voisivat olla vaikka kansikuvatytön/-pojan kavereita tai jonossa olevia kosijoita. Ja joku lankahärpäkekin ehti kuvaan mukaan :(


Ruotsalaisesta postikortista yli jääneet kankaat olen jemmannut ihan erikseen muista kankaista, koska en halua niiden katoavan muiden jäännöspalojen joukkoon. Ystävälle synttärilahjaksi puursin pussukan. Leikkasin kahden tuuman neliöitä, joita sitten ompelin täysin satunnaisessa järjestyksessä tilkkupinnaksi. Pohjan tein yhdestä kankaasta. 


Toisesta kyljestä näyttää tulleen hiukan vaaleampi, lienen tuhlannut voimakkaamman väriset tilkut ensimmäisessä sivussa. Tilkkupinnan alla on ohut, silitettävä vanu ja huopakovike. Tikkasin vaalean harmaalla langalla saumaan, tai ainakin yritin.

Pohja on tikattu ihan suoralla ompeleella. Kun määrittelin kulmien paikkoja, tikkauksesta olikin yllättäen iso apu, kun sovitin kulman kolmanteen viivaan, ne tulivat varmasti molemmilla puolilla samaan kohtaan. Aina oppii jotain uutta!


Sivusaumoja ommellessa tähtäsin pohjan saumat kohdakkain. Muista saumoista ajattelin, että menköön miten menevät. Yllätys olikin suuri, että osuivatkin kohdalleen. Viistoan pussukkakappaleita yläreunasta kapeammiksi, että pussukka valmiina näyttäisi edestäpäin suurinpiirtein suorakaiteelta. Siksi epäilin, ettei sivusaumoissa saumat osuisi kohdakkain.  Mutta ei viistoaminen näyttänyt juuri vaikuttavan. 

 Strategiset mitat: Korkeus 21  cm, leveys 28 cm ja pohjan leveys 10 cm. Sisällä on yksi tasku. Sisään pakkasin jalkasuolaa ja -voidetta. 
Vähän aikaa mietin, raaskinko luopua tästä?

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Viimeinen palvelus



 Sain aikaisemmin syksyllä edesmenneeltä ystävältäni jääneitä kankaita Niiden joukossa oli myös hänen keskeneräisiä töitään. Tämän peiton tikkaamisen hän oli aloittanut käsin, mutta se ei ehtinyt hänen käsissään valmistua. Lupasin ystäväni puolisolle tehdä tämän peiton valmiiksi kiitokseksi saamistani kankaista. 


Pitkään lykkäsin aloittamista, tuntui vaikealta jatkaa ystäväni aloittamaa työtä. Kun hänen miehensä ilmoitti tulevansa joulukuun alussa Suomeen, päätin, että peitto on valmis silloin, jotta hän saa sen mukaansa. Käsintikkauksia en halunnut jatkaa, vaan tahdoin jättää ystäväni kädenjäljen selvästi näkyviin. Päätin tehdä tikkaukset saumaan, etenkin kun peiton malli sopi mielestäni hyvin siihen. Samalla käsintikkaukset saisivat jäädä paikoilleen. Todella paksu vanu houkutteli myös "ojaan" tikkaamiseen, peitosta voisi tulle näin muhkea. 


Vaikka tikkupinta oli kymmenillä hakaneuloilla kiinnitetty vanuun ja taustakankaaseen, jouduin harmikseni purkamaan muutaman käsintikatun kuvion, koska pinta veti niin pahasti. Vanu on paksua polyesterivanua, joka melkein kuohui tilkkupinnan alla. Vanun haastavuus paljastui reunoissa, sen saaminen tasaisesti reunoihin oli melkoinen urakka. Ihan tyytyväinen en ole kulmiin, joissa kanttia kiinnittäessä joutui tekemään useita kikkakolmosia ja -nelosia saadakseni kaikki kerrokset kohdalleen edes jotenkin siedettävällä tavalla. Nyt peitto on kuitenkin valmis lähtemään Kreetalle.


" Ihmisen ja maailman väliiin tarvitaan jotain pehmeää" (Finlayson). Toivottavasti tämä peitto tuo edes vähän lohtua hänelle, joka kaipaa ystävääni eniten.