Sivut

lauantai 1. syyskuuta 2018

Metsäläiset




Lokakuussa 2016 ompelin ensimmäiset kettuset. Elokuun lopussa 2018 päättelin viimeiset langanpätkät.  Tänään Metsäläiset matkustavat Keski-Suomeen Aarnin 4 v synttärilahjaksi. 


 Peiton taustalla on keltaista pallokangasta, josta tein myös kantin. Tikkaus on lainehtivaa suoraa. En tikkauksen kanssa halunnut enää konstailla, pinnassa kun on niin paljon elämää muutenkin.


Kulmaan tein nimilapun, ompelukone kirjoitteli käskystäni. Vähän piti harjoitella, sillä en juuri ole käyttänyt tätä koneen ominaisuutta. Ekasta versiosta unohtui peiton nimi ja toisessa meinasi tila loppua, mutta kolmatta en enää tehnyt. Mieli olisi tuohon vuosiluvun kohdalle laittaa 2016-2018, mutta en onneksi ollut tilaa.


Metsässä oli muitakin elikoita kuin peiton eläinystävät. Puolen tusinaa hirvikärpästä olen tähän mennessä nyppinyt hiuksistani ja iholtani. Enkä ole ollenkaan varma, ettei niitä ole jossain vaatteen mutkassa vielä lisää.

lauantai 25. elokuuta 2018

Encore (yleisön pyytämättä)

Vielä kerran, Karkulainen, joka vietti viikkoja Vaasassa.Tuli kotiin määräpäivän jälkeen nopeasti, liekö ikävä ollut. Viettänyt sen jälkeen leppoisasti aikaa sohvalla. Laiturikuvat on napattu ennen Vaasan retkeä.


Karkulainen päätyi tänään pesukoneeseen, ei suinkaan ollut reissussa rähjääntynyt, vaan ihan  nähdäkseen, mitä tapahtuu. Tuli ihanan ryppyiseksi pesussa. On nyt kuivumassa lempeässä syystuulessa.
 

Ompelija ei ollut koskaan pessyt tilkkupeittoa uutena. Ja kun peitto oli uutuuttaan vähän kankea, niin se joutui koneen pyöritykseen toiveena, että se vähän notkistuisi. Tilkkupinnan alle tikattua bambuvanua ei ollut kutistettu, joten ompelija jäi mielenkiinnolla odottamaan, mitä tapahtuu. Ja ihan mukavaa tapahtui. Kuvassa peitto on vielä melko kostea, mutta hauskoja kurttuja pintaan tuli. 


Aikaisemmissa postauksissa peiton takapuoli on jäänyt esittelemättä. Siellä on turkooseja krysanteemeja. Vuosia sitten Viron Vorȕsta todella edullisesti hamstrattuja Rowanin kankaita löytyy edelleen omista varastoista. Sauma on pituussuunnassa,  kankaan kuvioita ei ole mitenkään soviteltu, koska siihen ei kankaan määrän huomioiden ollut varaa. Hurautettiin vain yhteen suurempia miettimättä. Saumakohta on kuvassa, mutta ei meinannut sitä ompelija itsekään löytää peitosta. Ihan tuurilla osui kuviot melkein kohdalleen. 


Karkulainen on siis kotona ja voi hyvin.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Vanhaa uutta

Pari viimeistä viikkoa on mennyt työelämää aloitellessa pitkän tauon jälkeen ja marjojen perässä ryömien. Kun nyt viimeinen (tai ainakin toiseksi viimeinen) mustikka on pakkasessa, nostin ompelukoneen pöydälle. Kun ei  mitään uutta ole ehtinyt syntyä, esittelen korjatun kassin (joka on täällä ollut jo vuosi sitten versiona 1).
Kynäkassihan syntyi Mäntyharjun kurssilla 2017, mutta on ollut käyttämätön, roikkui vain naulakossa tyhjää täynnä. Syy käyttämättömyyteen oli liian pitkät hihnat. Ompelin kassiin alunperin Prymin punotut valmishihnat viiden sentin kiinnikepätkillä. Kassi on itsessään aika korkea, joten kokonaisuudelle tuli mittaa, vaikka ei kantajakaan ihan hukkapätkä ole. Mutta sitä pystyi kantamaan ainoastaan olalla ellei halunnut sen laahaavan maata.


Toinen probleema oli kassin pohja. Kassissa on tilkkupinnan ja vuorin välissä Ullakan laminoitu vaahtomuovi. Toimii sivuissa enemmän kuin hyvin, koska vaahtomuovi jättää kynät hauskasti pullukoiksi, kun tikkaukset kulkevat kynien välistä.  Mutta pohjaksi vaahtomuovi on liian pehmeä, ainakin tähän malliin, jossa pohja on soikion muotoinen kappale. Pohja putosi ikävästi kuopalle, kun kassiin laittoi vaikkapa kirjan.

Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty, eipä puuttunut muuta kuin tekeminen. Ratkoin päällitikkauksen kassin yläreunasta. Mustaa lankaa mustalla pohjalla, onneksi en odottanut marraskuuhun. Vuorin kääntöaukon sauma auki ja kassi nurin. Sitten vuorin ja päällisen kiinnityssaumasta sen verran irti, että sain välistä hihnat irti.

Leikkasin EK:n huopakovikkeesta kaksi pohjan muotoista palasta, ja ompelin ne päällekkäin kiinni pohjan saumavaroihin. Napakasta puuvillaremmistä uudet hihnat, ne paikoilleen ja kassi oikein päin. Päällitikkaus reunaan ja kääntöaukko kiinni. Se oli siinä.
Ja kassi lähtee huomenna mukanani töihin.


Tässä kynäkassi vielä vanhoissa kantimissa.

Muntaipale- blogissa on hauska ompeluelokuu-teema. Linkin takana olevassa postauksessa esitellään jokaisena elokuun päivänä joku ompeluaiheinen blogi. Tilkkutie-blogini pääsi Eino-peiton kanssa eilisen päivän ompelublogiksi. Ihan vähän olen ylpeä, että tilkkuompelija kelpasi vaateompelijoiden joukkoon. Käykääpä kurkkaamassa, monta kivaa tutustumisen arvoista blogia.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Näyttelyreissu

Kyllä Lappeenrannastakin käy Vaasassa tilkkunäyttelyssä, eikä mennyt kuin 20 tuntia koko reissuun. Aamulla lähtö 5.30, kaverin kyytiin Utista, Lahden kiltalaisten matkaan Lahdesta ja hyvin ehdittiin. Matkalla poikettiin Tilkkuvirtojen Makasiininäyttelyssäkin. 
Näyttelykuvia on ollut blogeissa ja facebookissa, joten olen ottamistani kuvista poiminut vain muutaman parhaiten mieleen jääneen ja omaa silmää miellyttäneet työt. 


Tilkkuvirrat-näyttelyssä oli kaunis neljän (toivottavasti muistin määrän oikein) sarja Mustarastaiden Krakova, tekijänä  Raija Manninen.Töissä oli sama lintuteema, mutta eri värisin taustoin. Todella viehättävät pienet työt.


 Vaasan näyttelyssä yksi lempitöitäni oli Irina Maluykovan The Sun and The Moon. New York Beauty - blokkeja oli mielestäni käytetty kivalla, luovalla tavalla ja tikkaus oli upeaa. En yleensä innostu kovin tämän tyyppisistä töistä, mutta tämä oli kaunis. Harmi vain, että kuvastani tuli epätarkka.


Tämä Kerttu Vihantan Round Robin toivotti näyttelyvieraat tervetulleeksi heti kättelyssä. En ole ruskeiden sävyjen ystävä, mutta sinisen olen, ja tässä nämä kaksi väriä kohtasivat sulassa sovussa. En erityisesti riehaannu myöskään sampler-tyyppisistä töistä, mutta tämän peiton samplerit hoksasin vasta kotona valokuvista. Vaikka on paljon erilaisia blokkeja, yleisilme on todella rauhallinen. 

Yayoi Kusaman inspiroima Virpi Tuomivaaran Kusaman saappaissa kolahti oikein kunnolla. Itse en tämän kaltaista työtä varmaan koskaan tekisi, enkä osaisikaan, mutta tässä oli joku juttu, mikä vetosi. Silppulaatikkoa on saatu vähän tyhjennettyä, ja lopputulos on ihana väri-ilottelu. 


Oma näyttelytyöni Karkulainen kuvattuna kotilaiturilla. Nimen taustan olen kertonut aikaisemmassa postauksessa, omalta paikaltaan karkuun lähteneestä neliöstä, jonka huomasin vasta siinä vaiheessa kun karkulaisen yläpuolinen osa oli tikattu. En purkanut, jätin karkulaisen uudelle paikalleen. 
Kuulin kahden näyttelyvieraan keskustelun peittoni äärellä. Heidän mielestään virhe oli tahallaan tehty, eikä siis virhe ollenkaan. En oikaissut. 
Ja opin sen, ettei kovin painavia sanoja kannata kovin suureen ääneen lausua, tekijä saattaa olla kuulolla. :D

On myönnettävä, että pikkuisen reissukrapulaa sairastin seuraavana päivänä, kotona olin puoli kaksi aamuyöllä ja viimeiset 68 km ajoin itse hirviä peläten. Mutta en nähnyt yhtään. Onneksi.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Vähän valmista, mutta paljon iloa



Tämän kesän Mäntyharjun tilkkukurssille pääseminen oli pitkän sairastelun jälkeen kiikun-kaakun. Eka kurssi, jolle olin ilmoittautunut, meni sivu suun, mutta onneksi juhannuksen jälkeiselle kurssille löytyi vielä paikka. Paras ompeluterä kuitenkin puuttui, siksi keskeneräisiä töitä lähti kotiin aikaisempia vuosia enemmän, eikä niitäkään paljon. Todella iloinen olen kuitenkin siitä, että sain viiden päivän tilkkuterapiaa oikein tehoannoksen. Uusia ja vanhoja (eikä suinkaan iältään!) tilkkuystäviä, livetutustumista someystäviin ja paljon naurua. Mitä sitä tilkkuviikolla muuta tarvitsee ompelun ja uuden oppimisen lisäksi?


Tämä pinta koottiin neljännesheksagoneista. Tätä n. 50 x 80 cm tilkkua kokosin puolitoista päivää. Palojen leikkaamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Tykkään pinnasta, vaikka heksagonien erottuminen olisikin vaatinut enemmän kontrastia. Eikä ole mitään hajua siitä, mihin tämä lopulta muotoutuu. Valmiiksi leikattuja paloja on vielä jäljellä, joten todennäköisesti pala suurenee joskus. 


Vinoketjupussukan otin seuraavaksi ohjelmaan ihan vain siksi, että halusin saada jotain valmistakin aikaan. Enkä lähtenyt leikkimään tilkkujen kanssa, vaan ompelin sen yhdestä kankaasta, Marimekon pellavasta. 


Tilkkukavereiden innoittamana kokeilin twistiä, joka oli reppuohjeen yksi osa. Sitä oli kiva tehdä, eikä varmasti jää viimeiseksi twist-kokeiluksi. Noiden reppupaneeleiden pitäisi kai olla saman kokoisia, mutta eivät ole. Reppua niistä tuskin tulee, mutta eiköhän nuo paikkansa löydä. Mittasin juuri, että twististä saisin kalenteriini kannet pienillä lisäyksillä. 


Tähti foundation paper piecing- tekniikalla. Noin mustissa aatoksissa en kuitenkaan ollut, halusin vain testata, miten toimii mustalla taustalla. Kehystin tähden jo Mäntyharjulla, tämä päätyy tyynyn päälliseksi. Kuvan värejä oikeammaksi säätäessä sain näkyviin kiiltäviksi silittämäni saumavaratkin.


Kesä jatkui viikon lomalla Virossa. Ja Karnaluksin keikka oli varsin maltillinen; ompelukoneen neuloja, hyäksi havaittuja silmäneuloja, leikkurin teriä, Prymin neulaviuhka rikkoutuneen tilalle, tikkausviivain, vetskareita, varaosapuikot Addi Clickin puikkosettiin mutkalle istumieni tilalle, ja vain yksi ainoa kangas, jolle on selvä käyttötarkoitus. En ollut käynyt Karnaluksin uudistetussa ympäristössä, ja ihan oikeasti tuntui siltä, että paikan alkuperäinen henki on kadonnut - vaikka tavarat olivatkin nyt paljon helpommin löydettävissä ja ympäristö siisti. 


Loppukevennyksenä Pärnun lähistöllä tapaamamme alpakat, jotka olivat niiiiiiin ihania. Ystävällisiä, leikkisiä, vähän ujojakin. Ja nahistelivat keskenään, niin kuin pikkupoikien kuuluukin.  Ja hinkuivat tyttöjen aitaukseen.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Neljä tupaa

Piti nopeasti saada tuliainen ystävälle. Ensin ajattelin pientä kehyskukkaroa, mutta kun ei ollut valmiina väritykseltään hänelle sopivaa, päätin kuitenkin pyöräyttää pienen pussukan. Hetken tuumailun jälkeen  päädyin vihreään, etenkin kun löysin vielä vihreää talokangasta. Koska kangas on mielestäni tosi kivaa, olen käyttänyt sitä säästellen ja kai vähän piilotellut sitä itseltänikin. Mutta tähän raaskin uhrata neljät tupasta. 


Tilkkupinnan nurjalle puolelle silitin ensin ihan ohuen vanun ja koko komeuden (?) tikkasin laiskoilla lainetikkauksilla Eurokankaan kovikehuopaan vaihtuvavärisellä vihreällä. Työn pikaisuus näkyy tässä, oikaisin tikkauksissa kun oli kiire, ja se näkyy kokonaisuudessa. Nyt tikkaisin jollain muulla tavalla. Mutta tämä meni jo, ja otin opikseni.

  
Pussukan takaseinällä toinen tupanen kurkistaa kukkapuskan takaa. Todellisuudessa kokonaiset talot alkavat olla kankaassani aika vähissä, joten jouduin kehittelemään tällaisen luovan (?) ratkaisun. 


Kerrankin muistin mitata pussukan osat ennen yhteen ompelua. Suorakaiteen muotoisten kappaleiden koko oli n. 22 x 25 cm. Tilkkupinnan päädyistä leikkaan vinosti pienen kaistan pois, jotta pohjan ompelun jälkeen pussukka ei olisi suutaan kohden vino. Isommissa pussukoissa leikkuumerkkini on yläreunan kohdalta tuuman verran kummaltakin puolelta, tässä pienemmässä otin vain puoli tuumaa, ettei suuaukko menisi aivan mitättömän pieneksi. (Laitan siis tussimerkin yläreunaan kummastakin kulmasta mitattuna esim. sen tuuman, sitten viivaimen toinen pää merkin kohdalla ja toinen alakulmaan, ja leikkaan kapean, vinon suikaleen pois)  Mielestäni pussukka on sopusuhtaisemman näköinen, kun sivut on kavennettu yläreunaa kohti.

Valmiin pussukan koko (hätäisesti autossa mitattuna jo ystävän kotipihalla, kun unohtui aikaisemmin ja ostoskuitin nurjalle puolelle huonosti tarttuvalla kynällä tuherrettuna) korkeus 14 cm, leveys 18 cm ja pohja 7 cm. 

Väri-intuitioni osui taas kohdalleen ja saaja oli tyytyväinen!

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Tähtiä ja perhosia




Laitoin joskus kevään aikana alkuun english paper piecing-työn ihan vain saadakseni käsinompelutyön. Mihin tähtöset käyttäisin, siitä ei ollut vielä minkäänlaista ajatusta. Yllykkeen timattitähtösiin sain tilkkuilevalta ystävältä, joka teki parisängyn päiväpeiton monivärisistä tähdistä. 

Aikaa meni paljon (mielestäni) tylsimpään hommaan, eli mallineiden kiinnittämiseen tilkkuihin. Tiedän että tämän voi tehdä liimalla, tai jollakulla muulla pikaisemmalla keinolla, mutta minulle tämä on ollut toimivin keino. Mallineet tein itse käytetyistä mappien välilehdistä sekä parista UPM:n pahvikansiosta. Olen aikaisemmin tulostanut mallineita 180 grammaiselle paperille, mutta nämä kierrätysmallineet osoittautuivat materiaaliltaan paremmiksi. Timanttien yhteenompelussa etenkin UPM:n kansiokartonki oli hyvin toimivaa, en ommellut paloja mallineineen yhteen, vaan neula luisti helposti pinnoitetun kartongin päältä pois ja tikkiin jäi kiinni vain kankaita. 

Enpä ole kovin varma vieläkään, mitä näistä tulee, ompelenpa vain nyt eteenpäin. Koukuttavaa hommaa, meinaa muut työt (käsityötkin!), jäädä tekemättä. 


Ompelukonetöistä Fancy Forestin perhoset ovat nyt vihdoin viimein kaikki tehty!  Siitä huolimatta, että näitä oli kiva ommella, tuntui väliin tulevan aiva kiireisempiä ja aikatauluihin sidottuja töitä. 
 

Perhoset lennähtivät valmistuttuaan kesänurmelle. 
 

Seuraavaksi ohjelmassa FF:n kasaaminen. Taustakankaan silmämääräisesti arvioitu vähyys huolettaa. Välikaitaleiden suunnittelu ja leikkaaminen taitaa edellyttää tarkkaa laskemista, jotta saisin kankaan riittämään. Eikä se homma ole todellakaan mitenkään vahvuuteni. Ostin kangasta aikanaan ohjeen mukaisen määrän, joten sitä pitäisi olla riittävästi, ja toivon kovasti, että silmämääräinen arviointi on mennyt pahasti pieleen.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Konmaritusta

Virkkuukoukku ei ole minulle se käsityön apuväline, johon ensimmäisenä tartun, vaikka osaan kyllä virkatakin. Jos ufojani tarkastellaan käsityötekniikan mukaan, virkkuita taitaa löytyä eniten. Varastojani penkoessani löysin kokonaisen vyyhdin ohutta, pinkkiä ontelokudetta. Ihmettelin, miksi sitä ylipäätään olin hankkinut, mutta se osa elämääni on kadonnut muistamattomien asioiden hautausmaalle. Pinkistä, mutta paksusta ontelokuteesta olen joskus vuosia sitten virkannut vessan maton, mutta mikä ajatus lie ollut tälle ohuelle? Halusin päästä kuteesta eroon (vei tilaa reilun kopiopaperilaatikon verran) , joten en muuta kuin koukku kouraan. Ja nimenomaan kouraan, koska millään kynäotteella en kudetta silmukoiksi jaksanut vääntää. 


Ja hups, kuteen silmukat asettuivat kopaksi, vai mikä tämä nyt voisi olla. Pohja on aivan pyöreä, ja korkeutta virkkasin melkein niin paljon kun kudetta riitti. Pieni kerän nöttönen jäi jaljelle, onpahan parsimalangaksi, jos sille tulee tarve.  Kopan sangoiksi löysin ystävän minulle konmarittamat rottinkisangat (niitä on vielä kassillinen). 


Pohja on aivan pyöreä ja sen halkaisija on 31 cm. Koko kopan korkeus on 34 cm. Ja vaikka kuinka yrittää piilottaa kuvista kaiken epämääräisen, niin kuteen päättelemätön aloituspätkä on kiemurrellut kuvaan näkyviin. Eikä tuo pitkäksi venähtänyt nurmikkokaan kovin myönteistä kuvaa bloggaajasta anna. 

Jos kopan väri olisi joku muu kuin pinkki, se päätyisi ehkä näkyvämmälle paikalle. Mutta koska se ei pääse väristään, se päätyy eteiseen nurkkaan kirjahyllyn taakse säilyttämään lastenlasten leluja. Keskeisemmälle paikalle se pääsee heti, kun leikkijät ovat paikalla.