Sivut

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Eläketurvapaketteja

Työyhteisössäni eläkkeelle lähtijälle ostetaan laadukas reppu eläketurvapaketiksi ja siihen työkaverit saavat laittaa täytettä mielensä mukaan. Tänä keväänä eläköityviä on kolme kollegaa. Ajattelin ensin tekeväni pussukat kaikille, sitten peruin suunnitelman ja sitten ompelin kuitenkin kolme pussukkaa. Nainenhan saa muuttaa mieltään. Mielenmuutoksesta seurasi aika tiukka aikataulu. Olisi pitänyt ajatella aikaisemmin ja perua vähän aikaisemmin, niin olisi jäänyt vähän väljemmin aikaa. Mutta selvisin, ja vielä loppujen lopuksi etuajassa. Ehtiihän ne siemenet tiputella kasvimaalle ompelun jälkeenkin, eikä siellä mikään olisi edes kasvanut, kun on ollut niin kylmää.


Ruotsin opettaja saa pussukan  nimeltä Kesä kaikilla, onni yksillä. 


Toivottavasti kukaan ei huomaa, että mökkien edessä sataa lunta. No, se ei todellisuudessakaan taida olla enää kummalista kesäisin. 


Ensiavun ja hoitotyön opettaja saa pussukan nimeltään "Kissanpäivät". Vähän aikaa mietin EA-pussukan tekemistä Marlen tapaan (en olisi kyllä osannut), mutta eihän eläkkeellä enää töitä ajatella. 


Toisella puolella kurkistelee kaksi kissaa. Kollegalla on kissa/kissoja, en ole ihan varma, kuinka monta. 

Kolmannen pussukan saaja on miespuolinen kollega, joka tykkää kovasti erilaisista kojeista ja laitteista. Sopiva kangas puuttui. Htätähuuto FB:n Tilkusta asiaa - ryhmässä, sain peräti kolme vastausta laitekankaista. Tilkunviilaja ehti ensimmäisenä, ja iso kiitos nopeasta toiminnasta, kamerakangas oli minulla jo parin päivän päästä avunhuudostani. Ja tämän pussukan  suunnitelma eli melkein koko ompeluprosessin ajan.


 Eka ajatus:En raaskinut pilkkoa kameroita piiloon, joten suunnittelin tekeväni vaakasuorista kaitaleista koko pussukkapinnan. Oranssia kameroiden kupeeseen, yläpuolelle harmaata ja alapuolelle mustaa. Tässä vaiheessa näytti kamalan tylsälle. 




Toka ajatus: Toinen puoli pussukkaa erilaisella raidoituksella. Ei sytyttänyt sekään.


Kolmas ajatus: Leikkasin kaitaleen neljään osaan, ja yritin asetella paloja jotenkin vaihtelevasti. Ongelmaksi tuli, kun eivät olleet neliöitä, olisi pitänyt laittaa välipaloja, mutta en halunnut sotkea enää muita värejä mukaan. Kirkasta punaista ei kotoa löytynyt.



 Neljäs ajatus: Ompelin raamit kameratilkuille. Ompelin neliöt yhteen. Koko ei riitä pussukkaan, vaan sivuille ja pohjaan on saatava jotakin.


Viides ajatus: Mustaa reunoihin. Ja tulipa mustaa. 



Kuudes ajatus: Oranssilla tikkauksella mustan kimppuun. (Kamalasti pölyä ym. nukkaa tuossa pinnassa, suurennetut kuvat paljastavat myös sellaista, mitä ei haluaisin näyttää)


Oranssi lenksu, vetoketju ja vetoketjun vedin. Tulihan siitä pussukka, vaikka prosessi olikin aika polveileva. Seitsemäs ajatus: olisin voinut jättää raamit tikkaamatta tai tikata ne vaikka suoralla tikillä, olisivat ehkä erottuneet paremmin raameiksi. Mutta en pura. Nimekseen tämä sai Muistokuvia.


Koko kaarti vielä yhteiskuvassa. Vähän ovat erikokoisia, mutta ei haittaa, niin ovat saajatkin. 


Tekaisin vielä reppuihin nimilaput Tilkunviilaajan ohjeella. Olipa helppo ja nopea homma. Oikaisin vielä vähän ohjeesta, en leikannut kahta kangaspalaa, vaan yhden pitkän, jonka taitoin pitkittäin kahtia. 
Minun puolestani työkaverit pääsevät nyt viettämään leppoisia eläkepäiviä. 

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Viehätyin käsin ompelusta

Silloin kun en ole ompelukoneella ja istun ns. jouten (=katson telkkaria), pitää minulla olla joku käsityö, useimmiten neule. Se varmistaa, että näen katsomani sarjan osan tai elokuvan loppuun ilman että siirryn kesken kaiken katselemaan unia. Aina kesää kohti neulominen jotenkin tökkii, villalangat tuntuvat hikisille - ei tosin tänä keväänä. 

Moni tilkkuystävä ompelee ihania tilkkutöitä english paper piecingillä, niitä olen ihaillen katsonut, mutta en suuremmin innostunut. Luulin pitkään, että paper piecing on vain heksagonien ompelua, ja se ei muotona houkutellut minua yhtään. Mielikuvitukseni ei yksinkertaisesti riittänyt sellaisiin sommitelmiin, mitkä olisivat omaa silmääni miellyttäneet. 

Sitten Love Patchwork&Quilting -lehdessä oli tablettipussukka, jossa ei ollut niitä mutterin mallisia heksagoneja. Tein toppatakin tabletille ja olin tyytyväinen lopputulokseen (mitä nyt vetskariaukko olisi saanut olla pari milliä pitempi, mutta pärjätty on nykyiselläkin. 

Päätin tiputtaa neuleet kesäkaudeksi sivuosaan (onnistui osittain), ja keskittyä telkkarin edessä ja matkoilla käsinompeluun. Samalla tutulla malllilla menin, mitä sitä nyt hyvää vaihtamaan. 


Aloittaessani en vielä tiennyt, mikä tästä tulisi. Ja itse asiassa ihan ekan version purin, kun asettelu ei oikein ollut sitä, mitä kuvittelin. Näin jossain instakuvassa tehdyn ruutumallisia blokkeja (kukkasia?) ja niinpä ompelin ratkomani kappaleet uuteen muotoon.


Näitä yhdistellessä sitten jossain vaiheessa valkeni, että tästä voisi tulla pikkuliina. 


Kukkasten väliin laitoin mustat neliöt ikäänkuin taustaksi. Väliin tuli ohut silitettävä vanu, ja tikkasin työn suoralla tikillä niin, että tikkaukset risteävät neliöissä. Vähän aikaa mietin vapaata konetikkaustakin, mutta hylkäsin ajatuksen. Osaksi siihen vaikutti se, että iso batiikkipeitto on tikkauskoneen neulan alla, enkä halunnut ryhtyä vaihtamaan siihen lankoja kesken kaiken. Olisin tietenkin voinut tikata Berninallakin, mutta toisaalta en halunnut tikkauksen tuovan enää lisää vilkkautta pintaan. Pinta jäi ehkä vähän liian pullukaksi makuuni, mutta silmä on alkanut tottua siihen. 


Liina löysi heti paikkansa olohuoneen tason päältä. Tästä nyt seuraa se, että pitkä taso vaatii liinalle kaverin toiseen päähän. Se on jo aluillaan, myöskin suunnitelma seuraavaksi epp-työksi. En kai ole tullut epp-addiktiksi?





tiistai 23. toukokuuta 2017

Born to be Wild

Pikkuveljellä oli synttärit. Hän ei ollut vielä pussukkaansa saanut, joten ei muuta kuin kankaita penkomaan. Ihan kaikkea ei löytynyt kotoa, mutta onneksi tilkkuretki Forssaan ja Humppilaan mahdollisti mieleisten kankaiden kasaamisen. Pussukka syntyi aika kiireellä, joten kuvaaminenkin jäi vähän heikoksi, muutama kännykällä otettu kuva löytyi sen jälkeen, kun pussukka oli jo kohdannut uuden omistajansa. 


 Tässä tehdään jo tikkauksia, yksiväriseen yläreunaan ja pohjaan tikkasin turkoosilla langalla pikkukiviä. Kirjava kitarainen osuus sai päälleen silmukallista kiemuraa. 


Vuoriin piilotin saajan toisen kiinnostuksen kohteen, moottoripyörät. Ehkä vähän modernimmat mopoversiot olisivat olleet sopivampia, mutta näillä mennään.


Jos muistan, otan vuorikuvia yleensä ompeluvaiheessa, koska harvoin saan onnistumaan sisuskuvat valmiista pussukasta. Nyt oli vähän parempi tuuri. 


 Jaoin tämän kuvan Tilkusta asiaa -ryhmässä, ja pyytelin nimiehdotuksia, jotain, missä olisi sekä musiikki- että moottoripyöräteema samassa paketissa. Yllätyin suuresti nimiehdotusten tulvasta, oli aika vaikea valita, koska niin moni tuntui sopivalta pussukalle. Sitten kun mietin asiaa saajan persoonan näkökulmasta, niin Born to be Wild tuntui sopivimmalle. 

Valmiin pussukan mitatkin jäi ottamatta. Jollekin pienelle hyvään talteen laitetulle lapulle kirjasin kyllä kappaleiden koot ennen pussukaksi ompelua, koska etsin edelleen sitä täydellistä kokoa. Jostain syystä pussukoistani tulee aina vähän eri kokoisia, vaikka aihiot olisivatkin samoilla mitoilla tehty. Ihan kuin joihinkin tulisi jostain kangasta lisää ja joistakin taas sitä putoaisi matkan varrella jonnekin. Kummallista.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tästä se lähtee

Tikkaus nimittäin. Olen siirrellyt batiikkipeittoa paikasta toiseen kaiken muun tieltä (vie muuten aika paljon tilaa). Erilaisia tikkausluonnoksia on piirrelty (onneksi kahden koulutusalan ihmisen perheessä löytyy paljon varsinaisen virkansa menettäneitä olanyliheittäjän kalvoja). Aluksi suunnitelmani perustui blokin muotoihin, mutta sitten päätin irrotella ja irtautua niistä.No, ihan kokonaan se ei onnistunut, mutta en päätynyt vahvistamaan blokissa olevaa ruutukuviota, vaan suunnittelin kuvion kattamaan koko blokin ja tikkauksen kiintopisteiksi valikoitui tietyt kulmat ja saumat blokissa.


Nyt on kone puhdistettu ja öljytty, neula vaihdettu, alalankoja puolattu valmiiksi parille puolalle ja tikkilaskuri nollattu. Tosin jouduin purkamaan 1667 ensimmäistä tikkiä. kun sattui pieni laskuvirhe siinä, minkä kulman kohdalla piti alkaa tehdä mutkaa. 


Pöllöt suunnitteluseinällä toimivat laaduntarkkailijoina, näkeehän sen jo niiden ilmeestä. Vähän jännittää, siten mukavalla tavalla, miten urakasta suoriudun.Tikattavana on nimittäin vajaa kahdeksan neliötä. Mitään aikatavoitetta en ole asettanut, pääasia, että sain homman alkuun. Nyt tätä voi tikkailla eteenpäin kunnon ja jaksujen mukaan. Välillä voin hypätä ompelukoneelle metrin päähän ompelemaan Hartmanin elikoita lisää tai jotain muuta mukavaa. 


 Ensimmäiset hapuilevat tikkaukset yrittävät näkyä ilta-auringossa.

torstai 11. toukokuuta 2017

Toukokuun kukkasia

Kun ei luonto vielä kovin kummoista kukerrusta tarjoa, niin niitä piti järjestää muuten. Huomasin maanantaina, että Taitokeskus järjestää tiistaina kotelolaukkukurssin, ja tilaakin siellä vielä löytyi. joten sinne.

Näistä raameista lähdimme liikkeelle.



Ensiksi mustien koteloiden pohjasta hiottiin rosot pois. Sitten liimattiin vuorikangas ja sen jälkeen päälliskangas. Tarkka opettajamme huolehti, että liimaus oli riittävän hyvin tehty etenkin reunojen osalta, ennen kuin saimme luvan kiinnittää kehyksen koteloaihioihin. Ja se oli siinä!


Minulla oli useita kangasvaihtoehtoja mukana. Aluksi suunnittelin laittavani päälliseen kauan säästelemääni batiikkia, sitä maailman toiseksi kauneinta kangasta. Mutta vuorin liimauksen aikana alkoivat anemonet huudella kangaspussista.  Ja ihan tyytyväinen olen, että huutelivat.


Olisi ollut tosi kiva saada kaikki kurssilla tehdyt kotelolaukut kuvaan. Päällystysmateriaalit olivat tosi moninaisia, kurssilla syntyi kymmenkunta ihan erilaista laukkua. Nahkaa, silkkiä, retropuuvillaa, isokuvioisesta verhokankaasta mielenkiintoinen kohta, kuviolliseksi kudottua pellavapöytäliinaa- tuloksena oli komea kokoelma niin erilaisia laukkuja, 


Ehdin kurssilla ommella vielä karsinat sivuihin estämään tavaroiden karkailua. Karsinaosa on vielä kiinnittämättä, mietin vielä kotelolaukun käyttötarkoitusta. Jos se tulee laukuksi, niin kiinnitän karsinat ja hankin ketjun, jolla laukkua voi roikottaa olkapäällä. Todennäköisesti tällä vaihtoehdolla laukun käyttö jää melko vähäiseksi ja vaatii myös laukkuun sopivan koltun hankkimista. Toisena vaihtoehtona on tehdä laukusta rasia ompelutarvikkeille. Silloin jätän karsinat pois ja tapaisin laukkuani päivittäin. Mitä sinä tekisit?

Kotelolaukkuhurmoksessa mietin seuraavan laukun tekemista tilkuista. Mutta sitten iski harkinta mukaan; kun päälliskangas pitäisi saada mahdollisimman tiukasti ja sileästi liimattua kotelon päälle, tilkkupinnan saumavarat nostavat kangasta pinnasta. Aplikointi? Vapaata konetikkausta? Harkitaan, harkitaan - ja kokeillaan. Sillähän se selviää.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pikku kassi

Tein ensimmäisen Fancy Forest kettu-blokin viime kesänä Mäntyharjun tilkkukurssilla. Se ei mahtunut nyt tekeillä olevaan peittoon, koska sen taustakangasta minulla oli vain tuohon yhteen blokkiin. Nyt Fancy Forestin kaikki ketut ja puput on tehty, pupusia oli yksi ylimääräinenkin, sitä voisi kutsua testiblokiksi. Siitä tuli kummallisen muotoinen, yläreunastaan kapeampi kuin alareunasta. Jos olisin yrittänyt trimmata sitä suorakaiteeksi, olisi pupulta hävinnyt puolet poskista. Niinpä näille kahdelle yksinäiselle oli löydettävä paikka, mielellään niin, ettei kettu pääse pistämään pupua poskeensa. 


Syntyi pikkukassi. Synnytystuskia oli. Laitoin ensin blokin ympärille reunat vihreästä, keltapilkullisesta kankaasta. Sitten löysin kivaa kangasta, jossa kotieläimet viettivät iloista elämää harmaalla pellolla. Ompelin uudet reunat. Oli pliisu ja harmaa lopputulos. Ratkoin. Rakensin reunan erivärisistä paloista. Tämä on se, mitä hain. 


Eivät pääse elikot toisensa kimppuun, kun ovat eri puolella kassia. Pupulla on niin mahtavat posket, että se joutuu nojaamaan niitä alustaa vasten. 

Elikoiden ja vuorikankaan välissä on kovikehuopa. Tilkkureunat tikkasin suoralla tikillä, pupun ja ketun ääriviivat on tikattu ojaan (tai ainakin melkein). Kassin korkeus on 29 cm, leveys yläreunasta saumasta saumaan mitattuna myös 29 cm ja pohjan leveys 10 cm.


Fancy Forestissa olen edennyt pöllöihin. Kaksi keltaista ja kaksi vihreää ovat valmiina, tästä jatketaan. Näissä menee eniten aikaa silmien kanssa, loppu onkin sitten aika nopeaa. Kuka huomaa, mikä virhe toisessa pöllössä on?


Edellisen neuleufopostauksen huivi vielä poseerauskuvassa.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Tunnustus - neuleufoni

Tilkkutöissä saan aika usein työt valmiiksi, joskus hitaammalla, joskus nopeammalla aikataululla. Tietääkseni (?) minulla ei tällä hetkellä ole yhtään sellaista kesken olevaa tilkkutyötä, jolla ei olisi vakavasti otettavaa suunnitelmaa valmistua. 

Neuleiden kanssa en ole yhtä tavoitteellinen. Tykkään tolkuttomasti neuloa, se on iltaisin ainoa keino katsoa haluamani telkkariohjelmat loppuun nukahtamatta. Mutta neulomiseen se sitten jääkin. Viimeistelemättömiä neulemyttyjä löytyy. Pääsiäisen urakaksi otin laittaa niitä edes vähän eteenpäin kohti valmistumista. 


Koska pääsiäisvieraita ei ollut tulossa, levitin  pingotusalustat eteiseen, jossa niille on sopiva kolo. Kaikki neulomukset eivät kuitenkaan mahtuneet kerralla alustoille, kahdessä erässä ehdin pingottaa, yksi erä on vielä käsittelemättä. Dropsin Fabelista neulotun Sweet Victoria-villatakin kappaleen saivat ekan vuoron muutaman sukkaparin kanssa.


Toisella kierroksella Schachenmayrin Ombrè Lacesta neulottu huivi (ohje lankavalmistajan, sain lankaliikkeestä) ja taas sukkia.  Huivia en pingottanut sanan varsinaisessa merkityksessä, kastelin ja asettelin muotoonsa.




Nyt pitäisi sitten villatakki ommella kasaan ja neuloa nappilistat, lupaan tehdä sen tämän vuoden loppuun mennessä :D


Tämä kasa odottaa vielä käsittelyvuoroaan. Päällimmäinen, räsymaton näköinen huivi menee ehkä seuraavaksi pingotettavaksi, sen alla oleva Nurmilintu purkuun, valitsin malliin liian tuhdin langan. Alimmainen, Veera Välimäen suunnittelema Colour Affection-huivi menee purkuun, oli kiva malli, mutta ei kuitenkaan kolahtanut valmiina. Saanpahan puikotella jatkossakin, kun näistä vapautuu lankoja.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Pussukoita lempiväreissä



Kaksi kaitalepussukkaa syntyi vähän vahingossa. Violetti syntyi nopealla aikataululla, kun ykskaks keksin, että taitaa olla lahjan paikka. Mitatkin jäi ottamatta, mutta on pienehkö, ehkä viitisentoista senttiä leveydeltään, vähän enemmän korkeudeltaan. Nimi on Pikkuherkku, koska lahjan saajan ja tekijän välillä on ollut "ruokasuhde".


Ja kun alkuun pääsen, en malta lopettaa. Tämä on Pikkuherkkua suurempi, mutta ei kuitenkaan ole Isoherkku - nimi on vielä tulollaan. Korkeus ja leveys neljännesmetrin, pohjan leveys n. 10 cm. 

Tein aikapaljon töitä turkoosin pussukan kuvaamisessa. En ymmärrä, mistä johtuu, että harvoin saan turkoosia toistumaan kuvassa edes vähän siihen suuntaan, mitkä ovat alkuperäiset värit. Tulee joko kelmeän karseaa, kummallisen kalpeaa tai valjua vihreää. Ei auttanut päivänvalo, ei aurinko (no, oikeasti puolipilvinen sää), ei pilvinen, ei ilta, ei aamu. Sitten  illan pimetessä nakkasin pussukan Ison koneen kupeeseen, käänsin salaman osoittamaan kattoon - ja voilà - se oli siinä! Mitä jos ympäristö näyttää vaaleanpunaiselle - turkoosit ovat kohdallaan!.