Sivut

tiistai 23. toukokuuta 2017

Born to be Wild

Pikkuveljellä oli synttärit. Hän ei ollut vielä pussukkaansa saanut, joten ei muuta kuin kankaita penkomaan. Ihan kaikkea ei löytynyt kotoa, mutta onneksi tilkkuretki Forssaan ja Humppilaan mahdollisti mieleisten kankaiden kasaamisen. Pussukka syntyi aika kiireellä, joten kuvaaminenkin jäi vähän heikoksi, muutama kännykällä otettu kuva löytyi sen jälkeen, kun pussukka oli jo kohdannut uuden omistajansa. 


 Tässä tehdään jo tikkauksia, yksiväriseen yläreunaan ja pohjaan tikkasin turkoosilla langalla pikkukiviä. Kirjava kitarainen osuus sai päälleen silmukallista kiemuraa. 


Vuoriin piilotin saajan toisen kiinnostuksen kohteen, moottoripyörät. Ehkä vähän modernimmat mopoversiot olisivat olleet sopivampia, mutta näillä mennään.


Jos muistan, otan vuorikuvia yleensä ompeluvaiheessa, koska harvoin saan onnistumaan sisuskuvat valmiista pussukasta. Nyt oli vähän parempi tuuri. 


 Jaoin tämän kuvan Tilkusta asiaa -ryhmässä, ja pyytelin nimiehdotuksia, jotain, missä olisi sekä musiikki- että moottoripyöräteema samassa paketissa. Yllätyin suuresti nimiehdotusten tulvasta, oli aika vaikea valita, koska niin moni tuntui sopivalta pussukalle. Sitten kun mietin asiaa saajan persoonan näkökulmasta, niin Born to be Wild tuntui sopivimmalle. 

Valmiin pussukan mitatkin jäi ottamatta. Jollekin pienelle hyvään talteen laitetulle lapulle kirjasin kyllä kappaleiden koot ennen pussukaksi ompelua, koska etsin edelleen sitä täydellistä kokoa. Jostain syystä pussukoistani tulee aina vähän eri kokoisia, vaikka aihiot olisivatkin samoilla mitoilla tehty. Ihan kuin joihinkin tulisi jostain kangasta lisää ja joistakin taas sitä putoaisi matkan varrella jonnekin. Kummallista.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tästä se lähtee

Tikkaus nimittäin. Olen siirrellyt batiikkipeittoa paikasta toiseen kaiken muun tieltä (vie muuten aika paljon tilaa). Erilaisia tikkausluonnoksia on piirrelty (onneksi kahden koulutusalan ihmisen perheessä löytyy paljon varsinaisen virkansa menettäneitä olanyliheittäjän kalvoja). Aluksi suunnitelmani perustui blokin muotoihin, mutta sitten päätin irrotella ja irtautua niistä.No, ihan kokonaan se ei onnistunut, mutta en päätynyt vahvistamaan blokissa olevaa ruutukuviota, vaan suunnittelin kuvion kattamaan koko blokin ja tikkauksen kiintopisteiksi valikoitui tietyt kulmat ja saumat blokissa.


Nyt on kone puhdistettu ja öljytty, neula vaihdettu, alalankoja puolattu valmiiksi parille puolalle ja tikkilaskuri nollattu. Tosin jouduin purkamaan 1667 ensimmäistä tikkiä. kun sattui pieni laskuvirhe siinä, minkä kulman kohdalla piti alkaa tehdä mutkaa. 


Pöllöt suunnitteluseinällä toimivat laaduntarkkailijoina, näkeehän sen jo niiden ilmeestä. Vähän jännittää, siten mukavalla tavalla, miten urakasta suoriudun.Tikattavana on nimittäin vajaa kahdeksan neliötä. Mitään aikatavoitetta en ole asettanut, pääasia, että sain homman alkuun. Nyt tätä voi tikkailla eteenpäin kunnon ja jaksujen mukaan. Välillä voin hypätä ompelukoneelle metrin päähän ompelemaan Hartmanin elikoita lisää tai jotain muuta mukavaa. 


 Ensimmäiset hapuilevat tikkaukset yrittävät näkyä ilta-auringossa.

torstai 11. toukokuuta 2017

Toukokuun kukkasia

Kun ei luonto vielä kovin kummoista kukerrusta tarjoa, niin niitä piti järjestää muuten. Huomasin maanantaina, että Taitokeskus järjestää tiistaina kotelolaukkukurssin, ja tilaakin siellä vielä löytyi. joten sinne.

Näistä raameista lähdimme liikkeelle.



Ensiksi mustien koteloiden pohjasta hiottiin rosot pois. Sitten liimattiin vuorikangas ja sen jälkeen päälliskangas. Tarkka opettajamme huolehti, että liimaus oli riittävän hyvin tehty etenkin reunojen osalta, ennen kuin saimme luvan kiinnittää kehyksen koteloaihioihin. Ja se oli siinä!


Minulla oli useita kangasvaihtoehtoja mukana. Aluksi suunnittelin laittavani päälliseen kauan säästelemääni batiikkia, sitä maailman toiseksi kauneinta kangasta. Mutta vuorin liimauksen aikana alkoivat anemonet huudella kangaspussista.  Ja ihan tyytyväinen olen, että huutelivat.


Olisi ollut tosi kiva saada kaikki kurssilla tehdyt kotelolaukut kuvaan. Päällystysmateriaalit olivat tosi moninaisia, kurssilla syntyi kymmenkunta ihan erilaista laukkua. Nahkaa, silkkiä, retropuuvillaa, isokuvioisesta verhokankaasta mielenkiintoinen kohta, kuviolliseksi kudottua pellavapöytäliinaa- tuloksena oli komea kokoelma niin erilaisia laukkuja, 


Ehdin kurssilla ommella vielä karsinat sivuihin estämään tavaroiden karkailua. Karsinaosa on vielä kiinnittämättä, mietin vielä kotelolaukun käyttötarkoitusta. Jos se tulee laukuksi, niin kiinnitän karsinat ja hankin ketjun, jolla laukkua voi roikottaa olkapäällä. Todennäköisesti tällä vaihtoehdolla laukun käyttö jää melko vähäiseksi ja vaatii myös laukkuun sopivan koltun hankkimista. Toisena vaihtoehtona on tehdä laukusta rasia ompelutarvikkeille. Silloin jätän karsinat pois ja tapaisin laukkuani päivittäin. Mitä sinä tekisit?

Kotelolaukkuhurmoksessa mietin seuraavan laukun tekemista tilkuista. Mutta sitten iski harkinta mukaan; kun päälliskangas pitäisi saada mahdollisimman tiukasti ja sileästi liimattua kotelon päälle, tilkkupinnan saumavarat nostavat kangasta pinnasta. Aplikointi? Vapaata konetikkausta? Harkitaan, harkitaan - ja kokeillaan. Sillähän se selviää.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pikku kassi

Tein ensimmäisen Fancy Forest kettu-blokin viime kesänä Mäntyharjun tilkkukurssilla. Se ei mahtunut nyt tekeillä olevaan peittoon, koska sen taustakangasta minulla oli vain tuohon yhteen blokkiin. Nyt Fancy Forestin kaikki ketut ja puput on tehty, pupusia oli yksi ylimääräinenkin, sitä voisi kutsua testiblokiksi. Siitä tuli kummallisen muotoinen, yläreunastaan kapeampi kuin alareunasta. Jos olisin yrittänyt trimmata sitä suorakaiteeksi, olisi pupulta hävinnyt puolet poskista. Niinpä näille kahdelle yksinäiselle oli löydettävä paikka, mielellään niin, ettei kettu pääse pistämään pupua poskeensa. 


Syntyi pikkukassi. Synnytystuskia oli. Laitoin ensin blokin ympärille reunat vihreästä, keltapilkullisesta kankaasta. Sitten löysin kivaa kangasta, jossa kotieläimet viettivät iloista elämää harmaalla pellolla. Ompelin uudet reunat. Oli pliisu ja harmaa lopputulos. Ratkoin. Rakensin reunan erivärisistä paloista. Tämä on se, mitä hain. 


Eivät pääse elikot toisensa kimppuun, kun ovat eri puolella kassia. Pupulla on niin mahtavat posket, että se joutuu nojaamaan niitä alustaa vasten. 

Elikoiden ja vuorikankaan välissä on kovikehuopa. Tilkkureunat tikkasin suoralla tikillä, pupun ja ketun ääriviivat on tikattu ojaan (tai ainakin melkein). Kassin korkeus on 29 cm, leveys yläreunasta saumasta saumaan mitattuna myös 29 cm ja pohjan leveys 10 cm.


Fancy Forestissa olen edennyt pöllöihin. Kaksi keltaista ja kaksi vihreää ovat valmiina, tästä jatketaan. Näissä menee eniten aikaa silmien kanssa, loppu onkin sitten aika nopeaa. Kuka huomaa, mikä virhe toisessa pöllössä on?


Edellisen neuleufopostauksen huivi vielä poseerauskuvassa.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Tunnustus - neuleufoni

Tilkkutöissä saan aika usein työt valmiiksi, joskus hitaammalla, joskus nopeammalla aikataululla. Tietääkseni (?) minulla ei tällä hetkellä ole yhtään sellaista kesken olevaa tilkkutyötä, jolla ei olisi vakavasti otettavaa suunnitelmaa valmistua. 

Neuleiden kanssa en ole yhtä tavoitteellinen. Tykkään tolkuttomasti neuloa, se on iltaisin ainoa keino katsoa haluamani telkkariohjelmat loppuun nukahtamatta. Mutta neulomiseen se sitten jääkin. Viimeistelemättömiä neulemyttyjä löytyy. Pääsiäisen urakaksi otin laittaa niitä edes vähän eteenpäin kohti valmistumista. 


Koska pääsiäisvieraita ei ollut tulossa, levitin  pingotusalustat eteiseen, jossa niille on sopiva kolo. Kaikki neulomukset eivät kuitenkaan mahtuneet kerralla alustoille, kahdessä erässä ehdin pingottaa, yksi erä on vielä käsittelemättä. Dropsin Fabelista neulotun Sweet Victoria-villatakin kappaleen saivat ekan vuoron muutaman sukkaparin kanssa.


Toisella kierroksella Schachenmayrin Ombrè Lacesta neulottu huivi (ohje lankavalmistajan, sain lankaliikkeestä) ja taas sukkia.  Huivia en pingottanut sanan varsinaisessa merkityksessä, kastelin ja asettelin muotoonsa.




Nyt pitäisi sitten villatakki ommella kasaan ja neuloa nappilistat, lupaan tehdä sen tämän vuoden loppuun mennessä :D


Tämä kasa odottaa vielä käsittelyvuoroaan. Päällimmäinen, räsymaton näköinen huivi menee ehkä seuraavaksi pingotettavaksi, sen alla oleva Nurmilintu purkuun, valitsin malliin liian tuhdin langan. Alimmainen, Veera Välimäen suunnittelema Colour Affection-huivi menee purkuun, oli kiva malli, mutta ei kuitenkaan kolahtanut valmiina. Saanpahan puikotella jatkossakin, kun näistä vapautuu lankoja.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Pussukoita lempiväreissä



Kaksi kaitalepussukkaa syntyi vähän vahingossa. Violetti syntyi nopealla aikataululla, kun ykskaks keksin, että taitaa olla lahjan paikka. Mitatkin jäi ottamatta, mutta on pienehkö, ehkä viitisentoista senttiä leveydeltään, vähän enemmän korkeudeltaan. Nimi on Pikkuherkku, koska lahjan saajan ja tekijän välillä on ollut "ruokasuhde".


Ja kun alkuun pääsen, en malta lopettaa. Tämä on Pikkuherkkua suurempi, mutta ei kuitenkaan ole Isoherkku - nimi on vielä tulollaan. Korkeus ja leveys neljännesmetrin, pohjan leveys n. 10 cm. 

Tein aikapaljon töitä turkoosin pussukan kuvaamisessa. En ymmärrä, mistä johtuu, että harvoin saan turkoosia toistumaan kuvassa edes vähän siihen suuntaan, mitkä ovat alkuperäiset värit. Tulee joko kelmeän karseaa, kummallisen kalpeaa tai valjua vihreää. Ei auttanut päivänvalo, ei aurinko (no, oikeasti puolipilvinen sää), ei pilvinen, ei ilta, ei aamu. Sitten  illan pimetessä nakkasin pussukan Ison koneen kupeeseen, käänsin salaman osoittamaan kattoon - ja voilà - se oli siinä! Mitä jos ympäristö näyttää vaaleanpunaiselle - turkoosit ovat kohdallaan!.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kortti ja kirja

Minulla on kokonimikaima. Meillä on siis on sama etunimi ja sukunimi, toisen nimen nimipäiviäkin juhlimme samalla viikolla. Olemme tutustuneet vuonna 2000, kun sähköpostimme menivät sekaisin, taisi olla seuraava vuosi kun tapasimme ensimmäisen kerran Helsingissä Ruttopuistossa. Sekaannuksesta seurasi ystävyys. Kokonimikaima oli asunut samassa kaupungissa 38 vuotta ja sitten hän otti ja muutti ihan toiseen kaupunkiin ja uuteen kotiin.


Ajattelin, että moinen muutos vaatii kunnollisen "onnea-uuteen-kotiin"-kortin. Piti tulla yhdistetty kortti-patalappu. Jotenkin patalappu vaan kasvoi aika isoksi, niin isoksi, ettei kellään taida olla niin isoja kouraa, johon se olisi sopiva. Istuinalustaksi se taitaa taas olla vähän liian pieni. Niinpä en sitten laittanutkaan thermovanua väliin, vaan kevyen pehmusteen, ja jätin kortin käyttötarkoituksen kokonimikaiman huoleksi. Onnea vieläkin uuteen kotiin, kokonimikaima!


Olen netistä selaillut Lori Kennedyn vapaatikkauksen malleja ja ilahduin, kun kuulin (siis luin jostakin), että hän on julkaissut malleistaan kirjan. Selaan mieluummin kirjaa kuin nettiä. Aika nopeasti kirja löytyi suomalaisista nettikaupoista ja tänään tämä ihanuus saapui. Tuskin olen malttanut käsistäni laskea. Yksi ikävä juttu - kirja on kierreselkämyksellä ja sivuja kääntäessä kuuluu selkäpiitä karmiva ääni. Korvatulpat tai musiikkikuulokkeet siis käyttöön kirjaa tutkiessa.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Aikamoista veivaamista

Vihdoin pääsin aloittamaan batiikkipeiton kerrosten kokoamisen. Ajatukseni oli, että yksi päivä riittäisi, mutta oli aika väärin arvioitu. Taustakangas minulla oli valmiina, mutta sitä ei ollut vielä ommeltu tilkkupinnan kokoiseksi. Äkkiäkös nyt suoria saumoja päästelee. Joo-o, päästelee. mutta kun niitä on kilometritolkulla. Pari vuotta sitten Viron Vörysta halvalla ostettua kangasta (Rowanin tilkkupuuvilla 3,90/m) oli seitsemän metriä, mutta sekään ei ihan riittänyt, yhteen kulmaan piti laittaa lisäpalaa toisesta kankaasta. Kovin tarkaksi en uskaltanut taustakangasta tehdä, kun pelkäsin jossain vaiheessa kangasta puuttuvan jostain nurkasta.  Sai siinä silitysrautaa heilutella, kun silittämisen aika koitti. (Kuvassa on joku kumma vaalea rantu, kankaassa sitä ei ole)


 Kun olin taustan hikoillut sileäksi, oli tilkkupinnan vuoro. Aurinko paistoi kauniisti tilkkupinnan läpi sen roikkusessa silityslaudalla.


Sitten kerrokset pöydälle, kaikkien pintojen keskikohdat päällekkäin ja neuloilla kiinni. Nyt ei pöydän pituus riittänyt peiton leveydelle, mutta hyvin selvisin. Liukkaalla pöydällä oli rakennelmaa helppo liikutella.



Ompelin aputikkaukset saumaan stabiloidakseni kerrokset toisiinsa. Etenin saumaväli kerrallaan, eli kun olin kiinnittänyt keskimmäisen sauman molemmin puolin hakaneulat,  kiikutin (= raahasin) työn koneelle ja ompelin ojaan. Takaisin pöydälle, silottelin seuraavan välin, hakaneulat, koneelle, tikkaus ja pöydälle takaisin. Tein tämän pyörityksen 12 kertaa. Meillä on muuten nyt aika pölytöntä reitillä ruokapöytä - tikkauskone. Kun yritin saada peiton kuljetuksen ajaksi käsiini niin, että saan sen suoraan koneen neulan alle, osa siitä laahasi välillä maata. Yhden pöytäkellonkin huiskaisin kaapin päältä lattialle.
Keskellä peittos olevat aputikkaukset ompelin kahdesta suunnasta, eli aloitin keskeltä peittoa, ompelin reunaan, pyöräytin (= kampesin) peiton toisin päin ja ompelin sauman toisen puolen myös keskeltä peittoa aloittaen. 


Reunoille päästessäni aloin ommella sauman reunasta reunaan yhdellä ompeleella. Tikkasin saumaan Isolla (Pfaff Power quilter), joka ei työnnä kangasta edellään, vaan hyppii pinnalla, joten totesin, että saan samaa jälkeä nopeamminkin, ja yksi veivaaminen jäi välistä pois. 


Suunnitteltu yksi päivä venyi  kahdeksi melkein täydeksi päiväksi ja kahdeksi illaksi. Aluksi suunnittelin, että puran aputikkaukset pois sitten kun varsinainen tikkaus on tehty. Taidan kuitenkin jättää ne paikalleen, ne uppoavat näkymättömiin päällipuolella ja taustassa ne tuskin erottuvat. Ja jos joskus kaipaan kovasti purkamista, voinhan sitten iltapuhteina nyppiä ne pois (en taida kuitenkaan, laskin just että niitä on yhteensä melkein 34 metriä).

Tikkausmallin suunnittelu on vielä vähän vaiheessa, ideoita on, mutta odottelen vielä tilaamaani tikkauskirjaa, jos siellä olisi jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt kun työ on tässä vaiheessa, voin ottaa välitöiksi muita ompeluksia ja tikata tätä tästä eteenpäin, kun siltä tuntuu, ja niska antaa myöten. Kun kerrokset ovat nyt kiinni toisissaan, voin huoletta veivata työtä jatkossakin.