Kiitos!

Kiitokset Tilkkutaiturin Tyttärelle! Ihana joululahjapussukka! Tähän voi piilottaa vaikka joulunamit. Ehkä minäkin ensi jouluna voin antaa jo tilkkuilun tuloksiani lahjoiksi -  kunhan ensin pääsen noista peitoista. Ensimmäisen ja sen pienemmän tikkaminen on loppusuoralla, viimeistely taitaa kuitenkin jäädä loppiaisen jälkeen.

D-insinööri pääsi pussukan kuvaamisessa testaamaan uutta kameraansa, jälki on kieltämättä hiukan toisenlaista kun pienellä pokkarilla.

Hyvää Joulua!

Pikkutikkejä - vihdoin

Joululahjaneuleet ym. ovat teettäneet käsitöitä, ja siksi peite on odottanut rauhallisempaa ajankohtaa. Jossain vaiheessa jo epäilin, etten siihen ennen joulua ehdi ommella yhtä ainutta tikkiä. Kynnys tikkauksen aloittamiseen oli myös korkea, vaikka onhan noita etupistoja tullut pisteltyä aika määrä vuosien varrella.

Aikaisemmassa postauksessani mietin, ostaako kehys vai ei. Kohtalo ratkaisi asian. Käväisin paikkakuntani Pienessä Lankakaupassa muissa asioissa. Kun näin siellä kirjontakehyksiä, kysäisin omistajalta, sattuisiko hänen varastoistaan löytymään tikkauskehystä. Ennen kuin sain kunnolla lauseeni loppuun, hän oli noukkinut näyteikkunastaan 60 cm halkaisijaltaan olevan kehyksen (joka näytti suunnattomalle, melkein hulavanteelta  - ei kylläkään minun vartalolleni): "Haluan päästä näistä eroon, saat hyvän alennuksen." Rinkulassa oleva hintalappu oli ilmeisesti jonkun vuoden takaa, koska samankokoinen kehys esim. Vuorelman hinnastossa maksoi 17 euroa enemmän. Hinnasta tippui vielä neljännes, ja ihan tinkimättä. Voisinko muka jättää tilaisuuden käyttämättä? Kun kohtalo on näin suopea tilkkuilulleni, tapahtuneen voi päätellä jo merkiksi sen jatkamiseksi.

Tikkauslankaa, sitä vahattua, olin aikaisemmin kysellyt paikkakunnan Johtavasta Ompelutarvikeliikkeestä. Alalla vuosikymmeniä ollut Omistajarouva ei ollut edes koskaan ollut kuullut puhuttavan moisesta, eikä kuulemma "tukkurikaan ole sellaista tarjonnut, joten ei sitä varmaan ole olemassakaan". Kehyskaupoista rohkaistuneena kysyin Pienen Lankakaupan rouvalta tikkauslankaa, ja salamana edessäni oli laatikollinen, juuri sitä vahattua, ja eri sävyissä. Tarina opetus: Suunsa pitää aukaista myös sellaisissa paikoissa, missä ei välttämättä odota apua saavansa. Elämä tarjoaa mielellään mukaviakin yllätyksiä

Tilkkutaiturin tytär Tuula oli viikonloppuvierailulla ja vaikkei hän muistanut edes nähneensä äitinsä tikkaavan käsin, nappasin hänet oitis henkiseksi tueksi tikkaamista aloittaessani. Ja onhan hän itse sentään tilkkukurssilla. Peitteen saimme pingoitettua kehykseen D-insinööripuolisoiden ahkeralla neuvomisella. Sitten lanka neulaan ja tikkaamaan. Ja tulostakin alkoi tulla.

Luulin hommaa todella hitaaksi nyhräämiseksi, mutta yllätyin sen helppoudesta ja nopeudesta. Alussa yritin saada mahdollisimman pieniä ja tasaisia pistoja, mutta kun huomasin, etteivät yksittäisen pistot juuri erottuneet hiukan kauempaa katsottaessa, niin lisäsin vauhtia ja laskin vaatimustasoa pistojen samankokoisuudesta. Tietysti on mahdollista, että D-insinööripuoliso ottaa mittauslaitteet avuksi pistojen arvioinnissa, mutta jälki kelpaa ainakin minulle, eikä Tilkkutaiturin tytärkään sitä moitiskellut.

Jouluksi on turhaa odottaa peitteen valmistuvan, teen sitä samalla periaatteella kuin tähänkin asti: Aina, kun ehdin ;-)

Kompasteluja ja konttaamisia Tilkkutiellä

Työ etenee, vaikkakin aikamoisten mutkien ja kompastelujen kautta. Ompelin blokkipinnan ympärille Unikko-kankaasta viisi senttiä leveät kaitaleet ja niiden ympärille vaalean sinisestä reunaosan. Näytti ihan hyvälle tässä vaiheessa. Eilisen illan konttailin pitkin lattiaa sovittaen vanua ja taustakangasta kohdalleen. Ompelin ne pussiksi (siinä tulikin sitten tehtyä joitakin tuhansia vikatikkejä) ja käytin kolme tuntia reunojen harsimiseen kohdalleen.

Päivävalo tänään osoitti, että uusiksi meni. Reunat vetivät, kiskoivat ja työnsivät yhtäaikaa. Soitin ystävälleni Tuulalle (jonka äiti on varsinainen tilkkutyötaituri) ja hän sattui juuri sillä hetkellä olemaan tilkkutyökurssilla. Sain vinkkejä tikkaukseen ym. ajankohtaiseen suoraan kurssin opettajalta. Mm. hän neuvoi käyttämään ilman kehystä tikatessa peitteen alapuolella vasemmassa kädessä pikkulusikkaa, jota vasten neulan voi koukata ylös peitteen oikealle puolelle. Tätä on kokeiltava, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Seurasi toinen konttausilta. Aloitin keskeltä ja kiinnitin vanun ja taustakankaan päälliseen hakaneuloilla jokaisen blokin kulmasta. Sain kankaat ja vanun yllättävän tasaisesti lukittua toisiinsa, sillä seurauksella, että reunat vetivät vielä pahemmin.  Siispä tämä purkamiseen ja ratkomiseen erikoistunut ompelijatar viettää huomisen illan ratkomalla peitteen reunat auki ja pohtimalla, miten reuna huolitellaan, kun se nyt ommellaankin tämän mutkan seurauksena oikealta puolelta. Lohtu on, että turhasta työstä ottaa taatusti opikseen!

Mietin nyt kovasti, kannattaisiko hankkia tikkaamista varten kehys? Hakaneulojen kiinnittäminen oli välillä aika haastavaa, ja kehyksen kanssa en ehkä olisi sidottu tikkaamisvaiheessa keittiön ison pöydän ääreen. Näin ainakin kuvittelen. Tämähän alkaa tuntua jo ihan välineurheilulta!

Hamstraustako?

Kontissa käyntini meni ilmeisesti ihan vähän hamstrauksen puolelle. Lohdutukseni on, ettei (kovin) kalliiksi tullut.

Töistä tullessani ajattelin käydä vain pikaisesti vilkaisemassa Kontin kangasosastoa, se kun ihan sattumalta osui matkani varrelle. Ei jäänyt pelkästään vilkaisuksi, ei. Oli ihania joulukankaita puoli-ilmaiseksi, hauskoja verhokappoja ja pitkiäkin verhoja. Materiaalia on nyt vähäksi aikaa. Tehdä voisin vaikka joulujuttuja, ainoa harmittavainen asia on, että jouluun on enää niin vähän aikaa.
Sen tiedän jo, että siniset kankaat tulevat toiseen saunakamarin päiväpeittoon. Omat varastot eivät siihen täysin riitä.

Työpaikallani oli lisäksi paikallisen lankaliikkeen lankamyynti, ihan pieni ei ollut lankakassikaan. Hauskoja sukkalankoja sekä kaunista siniturkoosia lankaa, josta en vielä tiedä, mitä teen, mutta pakko oli ostaa pois kuljeksimasta.

Valmista tilkkupintaa

Kolmasosa peittoni tilkkupinnasta on kasassa! Vaalea kangas käyttäytyi ensin hiukan kimurantisti, mutta kun pääsin sen kanssa sinuiksi, sekin alkoi totella. Ilman ratkomista en selvinnyt, kahden ensimmäisen pitkän kaitaleen yhdistäminen ei onnistunut ensimmäisellä kerralla. Syy: en hoksannut tilkkuja leikatessa painaa viivainta tarpeeksi napakasti, se luisti kankaan päällä ja tilkuista tuli hiukan suurempia kuin blokit. Ratkaisin asian ompelemalla ensin yhteen blokin ja yksivärisen tilkun. Blokit ovat aika tarkasti samankokoisia ja pysyivät hyvin suorana monien saumojensa avulla. Yhteenompelun jälkeen tasasin yksivärisen tilkun samankokoiseksi blokin kanssa. Etenin näiden parien kanssa, jolloin kohdistamisessa ei tullut enää ongelmia.
Tarkoitus oli alunperin, että peittoa reunustaa yksivärisestä kankaasta leikatut kaitaleet. Nyt mallaillessani tilkkupintaa  vaalean kankaan viereen, se alkoin näyttää aika pliisulle ja melkein huutaa tummempaa kaistaletta väliin. Onneksi kaapista löytyy oikeanvärinen aluslakana, joka on ajalta, jolloin lakanoista tehtiin vahvoja ja värinsä pitäviä.
Vaikka olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen, niin sommitelun tekisin nyt hiukan toisin. Orvokkikankaan laittaisin isojen yksiväristen tilkkujen paikalle, blokkeihin vaaleaa sinistä ja Unikko-pöytäliinaa. Hätäisyys kostautuu, ensi kerralla toivottavasti muistan mietiä eri kankaiden sijoittelua tarkemmin.

Orvieton katedraalin mosaiikit

Blogini yläkuvassa ei ole tilkkuja, vaikka samankaltaisia sommitelmia näkee tilkkukirjoissakin.  Kuvassa on yksityiskohta Orvieton  katedraalin julkisivusta. Orvieto sijaitsee Umbriassa, Keski-Italiassa. Kyseinen  katedraali on yksi kauneimmista koskaan näkemistäni. Ovien ympärillä olevat kierteiset kaaret on tehty pikkurillin kynttä pienemmistä mosaiikkipaloista, joista blogikuvani on. Kirkon julkisivun rakentaminen aloitettiin v 1304, se valmistui 300 v myöhemmin. Koko julkisivun koristeluissa käytettyjen mosaiikkien määrää on mahdoton edes kuvitella!
Ei liene syytä hermostua, jos oman peitteeni rakentaminen kestää, minun tilkkujeni määrä jää sentään alle tuhannen.

Herttileijaa!

Minä biletän täällä yhden blokkisaavutukseni kanssa (tai oikeastaan niitä on nyt jo 66). Sitten kävin katsomassa muiden tilkkuilijoiden töitä tilkkublogeissa, niin nyt vähän nolottaa. Sellaisia kuvioita, joita en edes unissanikaan tällä sorminäppäryydellä, ompelutaidolla ja kärsivällisyydellä kuvittele tekeväni. Millaisia taitureita ja värien sommittelijoita onkaan liikkeellä. Lohdutukseksi yritän tolkuttaa itselleni, että alusta ne muutkin tilkkuilijat ovat aloittaneet.

Vaikka käynnistin projektini kierrätyskankailla, isoihin yksivärisiin tilkkuihin minulla ei ole riittävästi kangasta. Menin etsimään niihin ja taustakankaaksi lakanakangasta, kun kuvittelin jälleen kerran, että se on edullista.Eipäs ollutkaan, sain kaksi (metrikangasta parempilaatuista!) parisängyn aluslakanaa noin puolet halvemmalla kuin pakkakangas olisi ollut.

Tilkkuoppikirjani suosittelee sarjatyötä tilkkujen ompelussa. Niskani alkoi ulvoa jo parin sarjatyötuokion jälkeen. Niinpä teen nyt pienissä erissä eri työvaiheita ja eri huoneissa. Leikkaan keittiön pöydällä, kävelen sieltä työhuoneeseen ompelemaan ja sitten siirryn kodinhoitohuoneeseen silittämään. Siirtyessäni kamarista ja työvaiheesta toiseen viskon käsiäni ympäriinsä, kiskon lapoja yhteen, taivuttelen päätäni puolelta toiselle ja nostelen olkapäitäni saadakseni aikaan jonkinlaista verenkiertoa ompelulihaksissani. Jos joku touhuani katsoisi, niin valkotakkiset paikalle soittaisi. Voisin keskittää homman työhuoneeseenikin, mutta silloin en onnistuisi levittämään pieniä valkoisia langanpätkiä ympäriinsä. Ja toisaalta keittiön pöytä on ainoa järkevä leikkuupaikka, pikkuruisessa huoneessani joutuisin konttaamaan lattialla.

Loppuviikosta pääsen toivottavasti jo ompelemaan blokkeja yhteen isommiksi tilkkupinnoiksi. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vielä täysin käsittämätöntä, reunojen ja taustakankaan ompelu - ja se tikkaaminen. Hiukkasen hirvittää!

Tilkkutie - silkkitie

Hupsista! Etsiskelin netistä tilkkukirjoja ja huomasin tietämättäni lainanneeni Kaffe Fassetin kirjan (alkuper. Quilt Road) nimen blogilleni.

Itselläni oli nimeä miettiessä mielessäni Silkkitie (engl. Silk Road), jolla tarkoitettiin yhteenliittyneitä (kuten tilkut!) kauppareittejä Aasiassa alkaen 300-luvulta eaa.

En tiennyt, että Fasset on myös ahkeroinut tilkkujen alueella, hänen neuleensa olivat minulle ennestään tuttuja . Fassetin kotisivuilta löytyi toinen toistaan upeampia tilkkutöitä. Kuvia klikkaamalla löytyi vielä uusia kuvia peitteistä. Värit niissä hehkuvat loisteliaina kuin hänen neuleissaankin.

Ensimmäinen blokki

Orvokkiliinat ja melkein käyttämätön Marimekon sininen unikkoliina pääsivät koekaniineiksi uusien välineiden käytössä. Tavasin tilkkutyökirjaani, pyörittelin leikkuria käsissäni ja suunnittelin peittoni mallia. Ensin suunnittelin tekeväni rantasaunan parisängylle peiton, mutta päätin kuitenkin varovaisesti aloittaa toisen makuusopen yhden hengen vuoteesta. Ompeleminen on minulle tuttua, siitä selviän, ainakin jos pysytään riittävän yksinkertaisissa malleissa.

Tilkkukirjastani löysin mieleisen mallin, yhdeksän neliön blokin, riittävän yksinkertainen ja mielestäni todella kaunis. Peittoni koko tulee olemaan 10x18 blokkia, joista joka toinen on yhdeksän neliön blokki, joka toinen yksivärinen neliö.

Silitin kankaat ja leikkasin niistä reunapäärmeet pois. Levitin leikkuualustan eteisen kivilattialle. Parketille en sitä uskaltanut viedä, yksinkertaisuuksissani pelkäsin viiltäväni leikkurilla parkettiin. Juu, tiedän kyllä, kivilaittialla leikkurin terä on vaarassa. Siksi vuorasin alustan ympäristön paksulla sanomalehtikerroksella.
Ikinä en olisi osannut kuvitella, miten yksinkertaista leikkaaminen on! Ja sain samanlevyisiä, siistejä kaitaleita! Aika pian siirsin leikkuuhomman keittiön pöydälle, kivilattialla konttaaminen ei ollut ehkä se ergonomisin työskentelyasento.

Ompelin kolme kaitaletta yhteen, leikkasin ne poikittain ja ompelin uudet kaitaleet yhteen. Jees, ensimmäinen blokkini on valmis!

Kun pääsin vauhtiin, en malttanut lopettaa. Huushollin lauantaityöt odottivat, olisi pitänyt siivota, leipoa, pyykätä. Istuin ompelukoneen ääressä suorastaan flown huumassa: teen vielä yhden, teen vielä yhden. Miten tämä voi ollakin niin kivaa!

Tilkkutieni historia

 Tilkkuilun tien alkutaipale on oikeastaan kolmenkymmenen vuoden takana. Työvälineinä sakset, mittanauha ja ompelukone. Materiaaleina ompelutöistä jääneet tilkut ja kierrätyskankaat, vanhat verhot, lakanat, farkut. Tuloksina peitteitä; pieniä vauvanpeittoja, päiväpeittoja lasten ja aikuisten sänkyihin.

Tilkut eivät olleet sakset-ja-mittanauha-menetelmällä aina ihan samankokoisia: opin venyttämään ja syöttämään ommellessa. Tuloksena tällä menetelmällä oli tietysti  enemmän ja vähemmän aaltoilevaa pintaa, joka kyllä käytössä mukautui ja muokkautui - ja näytti joskus jopa ihan hyvälle. Ensimmäinen omaan sänkyyni tekemä tilkkupeitto oli toiselta puolelta tehty sinisävyisistä tilkuista, toisella puolella hehkui vahva punainen. Se peitto käytettiin mm. lasten majaleikeissä siihen kuntoon, että monen paikkaamisen ja korjaamisen jälkeen se oli pakko siirtää tilkkupeittojen taivaaseen. Pari peittoa on lähtenyt kiertoon laitettujen lasten sänkyjen mukana.

Tikannut en ole vielä koskaan, jos ei yrityksiä lasketa. Nuorena käsin ompelu tuntui tuhraamiselta, eikä em. tekniikalla valmistuneet peitot suostuneet koskaan koneella tikkaamiseen.  Muutaman yrityksen tuloksena oli kummallinen ruttu, jota ei oikein peitoksi voinut kutsua, Ratkojalle oli töitä, ja luovuin suosiolla peitteiden tikkaamisesta.

Rantasaunamme vierasvuoteet tarvitsevat nyt päiväpeitot. Tilkkupeitot sopisivat muuhun sisustukseen. Materiaalia on nytkin omasta takaa: monet kesäjuhlat kokeneet orvokkikuvioiset pöytäliinat ja muutamat verhot.

Nyt haluan myös opetella tekemään blokkeja, aikaisemmat peittoni ovat olleet samankokoisista (?) tilkuista tehtyjä. Oli myös aika hankkia oikeat työvälineet. Nettikaupasta löysin "laadukkaan aloittelijan paketin". Nopeasti tulleessa paketissa oli leikkuualusta, viivain, leikkuri ja lehtiöllinen ruutupaperia. Paperille on varmaan joku hienompikin nimi, tässä vaiheessa eri muotoiset ruutuvaihtoehdot vaikuttavat liian monimutkaisille. Ompelukone on sama kuin ensimmäisiä peittoja tehdessä.

Nettikirjakaupasta löytyi tilkkutyökirja, jossa on "uusia työtapoja, innostavia ideoita". Takakannen mukaan "värikkäät tilkkutyöt herättävät ihastusta katsojassa ja iloa tekijässä. Mallit ovat helppoja ja nopeasti toteutettavia ja tarjoavat uusia vinkkejä muillekin kuin aloittelijoille." Nyt vain opiskelemaan ja peitettä suunnittelemaan!