Herttileijaa!

Minä biletän täällä yhden blokkisaavutukseni kanssa (tai oikeastaan niitä on nyt jo 66). Sitten kävin katsomassa muiden tilkkuilijoiden töitä tilkkublogeissa, niin nyt vähän nolottaa. Sellaisia kuvioita, joita en edes unissanikaan tällä sorminäppäryydellä, ompelutaidolla ja kärsivällisyydellä kuvittele tekeväni. Millaisia taitureita ja värien sommittelijoita onkaan liikkeellä. Lohdutukseksi yritän tolkuttaa itselleni, että alusta ne muutkin tilkkuilijat ovat aloittaneet.

Vaikka käynnistin projektini kierrätyskankailla, isoihin yksivärisiin tilkkuihin minulla ei ole riittävästi kangasta. Menin etsimään niihin ja taustakankaaksi lakanakangasta, kun kuvittelin jälleen kerran, että se on edullista.Eipäs ollutkaan, sain kaksi (metrikangasta parempilaatuista!) parisängyn aluslakanaa noin puolet halvemmalla kuin pakkakangas olisi ollut.

Tilkkuoppikirjani suosittelee sarjatyötä tilkkujen ompelussa. Niskani alkoi ulvoa jo parin sarjatyötuokion jälkeen. Niinpä teen nyt pienissä erissä eri työvaiheita ja eri huoneissa. Leikkaan keittiön pöydällä, kävelen sieltä työhuoneeseen ompelemaan ja sitten siirryn kodinhoitohuoneeseen silittämään. Siirtyessäni kamarista ja työvaiheesta toiseen viskon käsiäni ympäriinsä, kiskon lapoja yhteen, taivuttelen päätäni puolelta toiselle ja nostelen olkapäitäni saadakseni aikaan jonkinlaista verenkiertoa ompelulihaksissani. Jos joku touhuani katsoisi, niin valkotakkiset paikalle soittaisi. Voisin keskittää homman työhuoneeseenikin, mutta silloin en onnistuisi levittämään pieniä valkoisia langanpätkiä ympäriinsä. Ja toisaalta keittiön pöytä on ainoa järkevä leikkuupaikka, pikkuruisessa huoneessani joutuisin konttaamaan lattialla.

Loppuviikosta pääsen toivottavasti jo ompelemaan blokkeja yhteen isommiksi tilkkupinnoiksi. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vielä täysin käsittämätöntä, reunojen ja taustakankaan ompelu - ja se tikkaaminen. Hiukkasen hirvittää!