Kukkuu!

Kukkuuta olemme kuunnelleet tänä keväänä jo ihan kyllästymiseen asti.   Pihaamme on majoittunut jo parin vuoden ajan käki, nimitämme sitä kaikessa ystävyydessä Hulluksi Käeksi. Nimensä se on saanut siitä, että se kukkuu miltei tauotta. Jos se todellakin ennustaisi kukunnallaan tulevien elinvuosien määrää, niin ikuinen elämä olisi  tiedossa. Kirvesmiehemme ihmetteli kaksi kesää sitten, eikö kukkujalla tule jo kurkku kipeäksi tuollaisella hihkumisella. Vaikka olemme koko pitkän viikonlopun puuhaileet pihamaalla ja välillä kukkuneet mekin, niin Hullu Käki ei siitä yhtään häiriinny. Se lentelee vain puusta puuhun. Ja kukkuu. Siellä se moikaa parhaillaankin pihapuussa.

Käki on kukkunut, minä olen huhkinut kasvimaalla ja saanut siemenet multiin sekä kiskottua maasta uskomattomat määrät vihreitä heiniä, joilla ei pitäisi olla mitään asiaa viljelysmailleni. Ompelukone on siksi saanut pääasiassa odotella ompelijaansa. Lepotauoilla (huom. lepotauoilla! Miesväki ottaa tauoilla lehden ja torkut) olen vähän hurautellut patalappupinoa korkeammaksi, mutta niitä ei juuri enää viitsi täällä mainostaa, kun se alkaa olla jo niin vanha juttu. 

Jo kauan sitten aloittamani tuolinmaalausoperaatio etenee mukavasti, säät ovat suosineet autokatoksessa maalausta. Kolme tuolia on kokonaan valmiita, kaksi kohta, ja kolme + keittiöjakkara vielä odottaa. Muutamien tuskaisten hetkien jälkeen olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ei näitä kuitenkaan meillä tavallisesti pihalla säilytetä, nostin ne vain  ulos hioakseni (tuota sanaa piti hioa aika kauan ennen kuin se taipui tuohon muotoon, onko se sitten suomea, onkin toinen juttu) viimeiset maalinräyskät pois. Näyttivät  lystikkäiltä tummaa sepeliä vasten, olihan ne saatava potrettiin nekin jos kerran Hullu Käkikin. Kuvassa vain suurin lystikkyys hävisi, taas kerran.