Mummun murun tähtipeitto

Kuvittelin taas kerran, että lomaviikolla olisi vuorokaudessa tunteja vähintään tuplasti normaaliin verrattuna ja ehtisin vaikka mitä. Luulo osoittautui vääräksi, ja siksi tulikin pikkasen kiire. Ensimmäisen lapsenlapsen nimijuhliin piti saada peitto valmiiksi. Ja ehtihän se, piirakan paiston välissä meni vaan ihan vähän yötöiksi. 

Välivanuna on villavanu, jonka kaivoin muovipussistaan juuri ennen kerrosten rakentamista, ja vanu oli ihan litteä ja ryppyinen. Ihan hakuammuntana heitin vanun silityslaudalle ja päästelin silitysraudasta höyryä pintaan. Voi, miten ihanasti rypyt oikenivat ja vanu pörhistyi silmissä. Se oli niin hauskaa, että olisin voinut höyrytellä isommankin palan vanua. Ihanan taustakankaan tilasin Signorinalta.

Tikkasin pinnan tähtien mukaan, sillä halusin tähtien nousevan pinnasta muhkeina. Vihreään reunukseen en millään meinannut keksiä tikkausta. D-insinööri esitti vauvan tulevan nimen tikkaamista, sitten muistin Aivosolun tikanneet runon peittoon, ja kaiken tämän yhdistetyn luovuuden lopputuloksena reunassa on nyt omistajansa nimen lisäksi: Nuku nuku nurmilintu, väsy väsy västäräkki, nuku nurmelle hyvälle, mesimarjamättähälle, tee metsään majasi. (Jos olisi mahtunut, niin jatko olisi ollut: koivun oksalle kotisi). 

Tulipa samalla testattua sekin, ettei D-insinööri herää, vaikka tikkasinkin aika haipakkaa aikaisin aamulla. Tämä testi antaa minulle jatkossa lisätunteja, aamutorkku saa jatkaa kuorsaamistaan kun aamuvirkku tikkaa.

 

Reunakantin tein tähtikankaiden kaitaleista. Näin pienessä peitossa kangaspätkät olisivat voineet olla vähän lyhyemmät, mutta ajanpuutteen takia oli pakko vähän oikaista. Kantin viimeisen reunan ompelin käsin juhlaa edeltävänä iltayönä.

Ja juhla-aamun pienessä tihkusateessa ehdin vielä hätäisesti kuvaamaankin, peite kun matkusti mummun murun mukana Keski-Suomeen juhlien jälkeen. 

Seuraavaksi vuorossa mustavalkoisen peiton reunakantti...

Maailman ja ihmisen väliin...

... tarvitaan jotain pehmeää, todettiin mennävuosina yhden kangasfirman mainoksessa. Ei yhtään hullumpi ajatus, siis ompelukone laulamaan.

Tasasivuisilla kolmioilla mennään edelleen. Nyt värit on soinnutettu olohuoneen väritykseen,  toisin sanoen tuomaan väriä ja lämpoä syksyyn. Tilkkupinnan tikkasin kiemuroilla (pitäisi kai keksiä jotain uutta tikkauskuvioiksi, mutta kun nyt ei ollut aikaa pohtia muuta, niin menin helpoimman mukaan), tilkkupinnan alla on flanelli. 

Hutikangasostoksen tein, kun menin kiireissäni Eurokankaaseen ostamaan tyynyille taustakangasta. Ainoa vähänkään sopivan värinen oli polyesterverhokangasta, ja otin sitä sitten hiukan vastentahtoisesti. Kotona huomasin, että kankaassa on vesipesu kielletty. Ei sovellu meidän sohvatyynyihin. Onneksi oli aika halpaa kangasta.

Niinpä sitten purin edellisisten tyynyjen punaisen pellavapäällisen, ja se on jopa parempi punainen kuin mokoma virheverhokangas.  Edellisten tyynyjen Ikeasta ostetut sisukset muistuttivat enemmän vanunutta lattiamattoa kuin tyynyä, onneksi löysin Finlaysonilta napakat sisätyynyt, joissa oli jopa ihan oikea kangaspäällinen. Päällisen reunaan ompelin vetskarin. Tulipa käytettyä ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten ostettua metrivetskaria, kun siihen verhokankaaseen passattu vetoketju olikin tähän yhdistelmään ihan väärän värinen.

Ja kerrankin kuvan värit ainakin omalla näytölläni on oikeat. Auringonlaskun aikaan valo on ilmisesti sopiva.

Nyt lähden tikkamaan tähtipeittoa, eli yhtä niistä töistä, joka on WIP (work in progress).

 

Mitä soopaa...

...tai ainakin vähän muunneltua totuutta olin mennyt kirjoittelemaan pari postausta sitten ja vielä vieraalla kielellä! Siis etteikö minulla ole ufoja! Viisaasti selitin, että teen projektit loppuun ennenkuin aloitan uutta. Niin, uskokoon ken haluaa, minä itse ainakin uskon niin. Siksi tämä onkin noloa, siis ihan tosi noloa.

Ryhdyin aamulla perkaamaan työhuoneeni sängyn arkeologisia kerroksia (anoppi tulossa viikonloppuna yökylään). Kaivausten tekeminen vie yleensä ainakin kolme päivää, joten päätin aloittaa hyvissä ajoin. Kyllä minä oikeastaan tiesin, että ne on siellä jossain, mutta kun ne ovat käytännössä ihan valmiit. Siis kahdesta puuttuu vaan reunakantit. Ja tuon tähtipeiton tikkaus on tämän viikon työlistalla, siis melkein valmis sekin. Kunhan vain istun alas, niin siinähän ne suitsaitsukkelaan valmistuvat. Eihän nämä mitään oikeita UFOja ole. Kun olivat jo ensimmäisenä kaivauspäivänä löydettävissä.

Uusia projekteja silti pukkaa. Tämä pussukka valmistui allakan kansien tähteistä. Oli vaan pakko ommella valmiiksi leikatut kolmiot yhteen etteivät ne katoa arkeologisiin kerroksiin.

Ja uusia kolmioita on jo tarjottimellinen.

Kyllä ne kantit vielä tarttuvat peittojen reunoihin kiinni. Mustavalkoisen peiton punainen kanttikangas on jo pesty, anopin joulupeiton (ai, hyvä, että tuli puheeksi, pitääkin piilottaa se viikonlopuksi) kanttikankaat on valittuna. Ja tähtipeitto odottaa vain sitä, että neulaan kerrokset yhteen ja alan tikata. Ehkä selviän tästä nolostumisesta. Kun ei minulla niitä ufoja ole...ehkä.

PS: Tietääkö joku, milloin pojektista tulee oikeasti UFO? Kauan sitä pitää säilyttää keskeneräisenä, että saa työlleen tuon (kyseenalaisen?) arvomerkinnän? Eikö toisaalta voida ajatella, että luova työ vaatii aikaa eivätkä hyvät ideat synny kiireessä? Onko Barcelonan Sagrada Familia UFO, se sentään aloitettiin 1882 eikä ole vieläkään valmis?

Tuskien taival

Hyvin meni siihen asti, kun piti ryhtyä sovittelemaan kansia kalenterin päälle. Sen jälkeen ei enää mennytkään hyvin. Edellisessä postauksessa kerroin, että mitat olivat just. Tilkkupinnan tikkaamisen jälkeen olivat just liian pienet. Ei mennyt paljon kasaan, mutta sen verran, että tiukkaa oli. Korkeussuunnan sain toimimaan minimaalisilla saumavaroilla, jotka on huoliteltu varmistukseksi vielä tiiviillä siksakilla .

Etupuoli

 Mutta leveys ei sitten riittänytkään. Tai siis riitti, mutta kun ahdoin kannet paikalleen, niin sauma oli sen näköinen, että ratkeaa hetkellä millä hyvänsä. Purin, ompelin vielä kapeammilla saumavaroilla. Ja sitten seuraavassa sovituksessa sauma ratkesikin. Onneksi ei kukaan sillä hetkellä ollut kuulemassa lempeäluontoisen ompelijattaren sanailua.

Takapuoli

 Ja kun saumoista ei enää ollut ottamista, tein jatkon. Raidallisesta Kaffe Fassetin kankaansta leikkasin täsmäpalan, ja ompelin sen etukannen reunaan. Vähän pistää omaan silmään, mutta totuttelen. Voihan lohduttaa itseäni, että se näyttää melkein suunnitellulle.

Kansien sisäpuolella ompelin taskut. Etukannen tasku on kaksiosainen, toinen osa on sovitettu nimikortille ja toinen muistitikullle.  Taskuun tikkasin vielä kalenterin omistajan nimen. Takakannen taskuun mahtuu kaksi kynää. 

Tekniset tiedot:

Tilkkupinnan alla on flanelli, joka on tikattu tilkkupintaan kiinni kiemuratikkauksella. Tikkauksen tein ihanan näppärästi Pfaffin tikkauskoneella, joka edelleen majailee  työhuoneessani, mutta ei ole edelleenkään minun. (En ole ehtinyt konetta juuri käyttää moneen viikkoon, olin jo unohtanut, kuinka mukavaa sillä tikkaaminen on!) Tikkaamiseen käytin vaihtuvaväristä Gutermanin Sulkya, jonka sain vihdoin pelittämään koneessa. Aikaisemmat kokeiluni ovat katkoneet langan kesken tikkauksen, mutta nyt löysäsin ylälangan kiristyksen melkein olemattomiin, ja lanka juoksi katkeamatta ja tikki oli tasaista. Kansien sisävaroissa on yksinkertainen kangas, taskut teen aina kaksikertaisesta kankaasta.

Maanantaina tiedän, kelpaavatko nämä. Taitaa olla purettuja saumoja enemmän kuin ommeltuja. Ja ikkunat jäi tänään pesemättä.

Allakan uudet vaatteet

Työkaverini oli tuijotellut kalenterini kansia ja pyysi tekemään omaansa, jos ei samanlaisia, niin ainakin sinnepäin. Ihastukseni tasasivuisiin kolmioihin jatkuu edelleen, ja niinpä leikkelin yhden illan kolmioita kahden ja puolen tuuman kaitaleesta. 

Oli aika vaikea laskea, meneekö kolmion mitat aivan tasan tarvittavan koon kanssa. Omiin kansiini lisäsin kapeat kaitaleet ylä- ja alareunoihin, koska en halunnut reunaan vajaita kolmioita. Kun olin näihin kansiin ommellut neljä riviä kolmioita yhteen, ajattelin tekeväni tähän samalla tavalla. Mutta kun mittailin puuttuvaa osaa, ompelinkin viidennen rivin. Ja hurraa! Mitoitus on just! Kun vähennän tilkkupinnasta neljännestuuman saumavarat, korkeus on täsmälleen kalenterin korkeus. Leveyskin sattui sopivasti, molempiin reunoihin tulee puolikaat kolmiot.

Jos joku ajattelee minun jumittuneen taas samoihin väreihin, niin nyt värit ovat tilaajan toive. Omat kanteni ovat palvelleet kohta kaksi vuotta, ovat jo vähän nuhjuiset ja kulmista kuluneet, joten itsellenikin teen vielä uudet. Mutta ihan uusin värein, vaikka näitä kolmiota jäikin vielä vaikkapa pussukkatarpeiksi.

Ja noita turkooseja ja vihreitä en saa koskaan kuvattua oikean värisinä, eikä iltahämärissä kuvaaminen yhtään helpota asiaa  :(