Elämää suomalaismetsissä

Seuraa paljastus: Kuusikkoon hypänneet omituiset otukset ovat Leonardo, Donatello, Rafaello ja Michelangelo eli Teini-ikäiset mutanttikilpikonnat eli Turtlesit. 

Esikoisemme on ikuinen Turtles-fani, ja löysin alkusyksystä käsityöläisten kirpparilta yhdestä rähjäisestä pahvilaatikosta kahta erilaista Turtles-kangasta. (Samassa laatikossa oli myös minua käteen tuikannut iso ampiainen, mutta se onkin jo toinen ja dramaattisempi tarina) Isompikuvioinen kangas oli melko ohutta verhokangasta, joten koko kassin tekeminen siitä olisi ollut työn tuhlaamista. Niinpä kamut kurkistavat paremmin suojattuina taskusta. Kuvien taustakangas oli valkoista, jonka halusin kokonaan pois. Silitin irtileikatut kuvat ensin liimakankaalle vahvistaakseni kangasta, jonka jälkeen kiinnitin ne leveällä siksakilla pohjakankaalle.

En ole ennen siksak-applikointia tehnyt, joten jälki on paikoitelleen todellakin kuin ensikertalaisen tekemää, kun en heti hoksannut, miten kurveissa pitää ajella. 

Kassin kaava on  Amy Butlerin Weekender Bag. Alkuperäinen versio on tehty "kokonaisesta" kankaasta.

Hihnoiksi laitoin puuvillaista hihnaa, jota löysin pari kesää sitten Inkan tehtaanmyymälästä Killinkoskelta. Ystävällinen myyjärouva kauppasi hihnaa kuiskuttelemalla korvaan, että se on samaa, mitä Marimekko käyttää laukuissaan, mutta sitä ei saa sanoa kellekään. Enkä ole sanonutkaan ennen kuin nyt - kai? Rikos lienee jo vanhentunut. 

Vetskarin päähän laitoin nauhanpätkän vetorenksuksi.

Ohjeen tarvikeluetteloa luin huolimattomasti. Kummastelin kyllä, miksi vetoketjun piti olla "separated", mutta siinä vaiheessa ajattelin vain, että sen ompelussa on joku juju. Hätäiseltä oli jäänyt se "non" lukematta, ja avonaiset muovihammasketjun katkaiseminen sopivan mittaiseksi ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu kuin spiraaliketjun. Sen yli kun ei voinutkaan ihan noin vain ommella.

Toisesta kankaasta tuli vuori kassiin. Se oli onneksi kohtalaisen napakkaa puuvillaa, joten se kelpasi sellaisenaan ilman vahvistuksia. 

Kassin koko jäi mittaamatta, mutta jonkinlaisen kuvan tilavuudesta antaa se, että kassin täytteeksi joulupakettiin meni kaksi tavallista (koko 50 x 60 cm) tyynyä ihan nikottelematta.

Niin, kassin nimi on siis Elämää suomalaismetsissä.

Saaja on tyytyväinen!

Taatto, taatto läksi innoissaan...

...joulukuusen, joulukuusen hankintaan.

Ei ole tonttu oksien lomassa vaan D-insinööri, joka kaataa meille joulukuusta. Ihan kokonaisena ei tuo tupaan mahtunut, mutta latvasta saimme napakan joulupuun. Elämäni ensimmäinen latvakuusi. Tähän asti kuusemme ovat olleet, tätini sanoin, näreitä. (Mutta kauniita sellaisia!)

Ompelukone on laitettu joululomalle, tupa siivottu joulun tulla ja kinkku tyrkätään ensi yöksi leivinuunin sisuksiin.

Kiitokset kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta, olen kiitollinen kaikista teistä blogiystävistä, klikkauksia on blogissani ollut riemastuttava määrä ja kommenteistanne olen suuresti nauttinut. Hyvillä mielin jouluun ja uuteen vuoteen.

Kaikille lukijoilleni ja blogiystävilleni lämpöiset hyvän joulun toivotukset

Punainen viiva

Pussukka sai nimen Punainen viiva. Marle oli ihan oikeilla jäljillä, vaikka veikkasikin samannimistä oopperaa. Oopperan taustallahan on korpikirjailija Ilmari Kiannon romaani. Punainen viiva sai myöskin Pikkuveljen, josta tuli vähän kummallisen muotoinen. Se muistuttaa enemmän venettä kuin pussukkaa, koska pohjasta tuli tehtyä liian neliömäinen. Aihiota olisi pitänyt viistota yläreunasta enemmän, nyt se ei ole oikein silmälle mukavassa suhteessa pohjaan. Mutta meneehän se noin,etenkin kun kuvasin vähän vinosta. 

Punaisen viivan korkeus on 25 cm, leveys yläreunasta mitattuna 26 cm ja pohjan leveys on 10 cm. Pikkuveljen korkeus on 11 cm, leveys 23 cm ja pohjan leveys 9 cm. Punaisen viivan vuoriviritelmistäkin oli kuva, mutta se onkin toisen kameran muistikortilla, ja kamera kortteineen D-insinöörin mukana reissussa. Pikkuveljen vuori on vaalean harmaata kerniä, eikä siitä ole kuvaa ollenkaan, kun kotiin jääneellä pokkarilla on ihan mahdoton saada sisuskuvia. 

Olen käyttänyt joihinkin pussukoihin vuoriksi Kodin Ykkösestä ostamaani ohutta kerniä (3 €/m), ja se on toiminut yllättävän hyvin. Käytännöllisyys tuli todistettua kun tetraedri-pussukkaani karkasi puoli pullollista body lotionia.

Lienee aika raivailla ompeuksia joulusiivon alta pois, panostaa pipareihin ja torttuihin, vaikka yhtään ei huvittaisi. Onneksi loma alkoi tänään, joten ei tarvitse ottaa vielä kovin isoja paineita. Aattoonhan on vielä monta päivää.

Kesä talven keskellä

Ruusupuskapeittoni on pitkään odottanut vain kanttaamista. Blokit ovat vuoden 2013 Aurifilin kuukauden blokkeja.  Pitkään minua etoi tilkkupinnan imelyys, mutta kun löysin tummanvihreän kankaan välikaitaleiksi, se onneksi söi turhaa makeutta. Joulu on hyvä vauhdittaja, ja koska tämä Ruusupuska on menossa anopille joululahjaksi, sain vihdoin ommeltua reunakantin. 

Kanttiin käytin samaa vihreää, mitä on välikaitaleissakin. Kantti on ommeltu ensin oikealle puolelle ja kiinnitetty sitten nurjalle puolelle käsin ommellen

Uusi lumi oli mukavan puhdas kuvausalusta. 

Taustakangas on Eurokankaan poistoista. Jos olisin peittoa nyt kokoamassa, en laittaisi tuota kangasta taustalle. Se on ikävän kovapintainen, vaikka pesin sen kahdesti.

Peiton tikkasin minulla koekäytössä olleella Pfaffin tikkauskoneella.

Yksi pussukka-aihio odottaa vielä kasaamista. Se saa ehkä nimensä yhden merkittävän suomalaisen kirjailijan teoksen mukaan.

Kaksi konnaa ja muita metkuja

Saanko esitellä: Niilo ja Naimi Neulatyyny hitaasti edistyvällä matkallaan kohti joulua!

He ovat Henrietan jälkeläisiä. Hänet löysin Signorinan kangaskaupasta, tai oikeammin Henrietan kaavat. Niilolla on jo kukkia valmiiksi kilvessään, eikä hän miespuolisena ole muutenkaan kovin kukkien perään. Naimilla somistekukkaset ovat vasta hakusessa. Kotivarastoista ei löytynyt kuin mustaa ja punaista huopaa, joita Naimi ei missään tapauksessa kelpuuttanut aurinkoisen kilpensä somisteeksi. Vaikka kuvassa painetaan peräkanaa, anteeksi,siis peräkilpikonnaa, niin heille on kyllä ero tulossa vielä ennen joulua. Mutta ystävinä eroavat ilman suurempaa dramatiikkaa. 

Jätämme nyt Naimin ja Niilon jatkamaan matkaansa. 

 Kuusikko on nyt piiloutunut valkoisen pinnan alle. 

Kuusikkotyössä ompelin ehkä paksuimpia koskaan ompelemiani saumoja. Onneksi minulla on vielä hyvä varasto Karnaluksista vahingossa ostamiani heinäseipään paksuisia neuloja. Samaan aikaa paininjalan alla oli paksuimmillaan kolme kerrosta kovikehuopaa, neljä kerrosta kangasta, joista yksi oli tilkkupinta saumoineen sekä paksua puuvillaista hihnaa. Hitaasti mennen onnistui, vaikka välillä hirvittikin. Cloverin Wonder Clipsit osoittautuivat korvaamattomiksi, mikään nuppineula ei olisi mennyt tuon tekstiilimäärän läpi ilman väkivaltaa ja mutkalle kääntymistä.

Kuusikkotyö on nyt joulupukin hyväksymisjonossa, tarkempaan esittelyyn se pääsee vasta joulun jälkeen. Sen verran voin paljastaa, että kuusikkoon hyppäsi niin omituisia otuksia, ettette kyllä arvaa!

Joulukuun Aurifil-BOM - vihdoin tämän vuoden viimeinen! Nimeltään se on Not Afraid of Flying, sen on suunnitellut Carrie Nelson. Punaiset hanhet ovat aivan liian verenkarvaisia, en saanut värejä säädettyä tämän lähemmäksi oikeaa. Osa Aurifilin BOMeista ovat mielestäni tänä vuonna olleet aika kummallisia, ja todennäköisesti en jatka näiden tekemistä enää ensi vuonna. Pat Sloan puolestaan julkaisee lähiaikoina oman Mysterynsä ensi vuodelle, sitä harkitsen. Tänä vuonna tekemäni Globetrotting (odottaa tikkaamista) oli mielestäni ihan kohtuullinen. Yhden suunnittelija  tekemänä BOMeista muodostui hyvä kokonaisuus. Aurifilin suunnittelijat taitavat jokainen elää omaa elämäänsä, ja yhteistä teemaa ei oikein muodostu. Olen kuluneena vuonna miettinyt, onko Aurifilin blokit edes tarkoitettu kaikki samaan työhön, jospa  BOMien idea on vain esitellä uusia blokkimalleja.

Iloista joulunalusaikaa kaikille!