Sivut

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Aika paketissa

Nyt on tämän vuoden päivät laitettu pakettiin. Kalenterin kannet vuodelle 2015  ja ehkä vielä ensi vuodellekin on viritetty paikalleen. Edellisillä kansilla menin kaksi vuotta, sitten alkoi kulmista pilkottaa alusvaatteena ollut vaaleanpunainen flanelli.


Etukannen sisäpuolelta löytyy tasku, johon voi sujauttaa vaikka työkännykän (tai Sisupastillit, jos kuusitoistavuotiaat alkavat käydä opettajansa hermoille). Takakannesta löytyy tasku kahdelle kynälle. Kalenterissa on alunperin yksi kapea lenksu kalenterin mukana tulleen kynän säilytykseen, mutta lyijykynän kaverina tarvitaan myös mustekynää. (Joku kumma langanpätkä on jäänyt näköjään tuonne kuvaan roikkumaan.)
























Marisin melkein koko viime vuoden Aurifilin BOMien kummallisuudesta (hei haloo, Tiinatei, kuka niitä käski tehdä!) ja ajattelin unohtaa koko Aurifilin tälle vuodelle. Mutta mikä koukku, olivatkin muuttaneet blokit Mini Quilts 2015-teemalle. Tajusin tämän vasta viime viikolla, ja olihan se sitten kokeiltava. Ohjeen mallikappale on punavalkoinen, ja kunnianhimoisesti ajattelin tehdä blokin, jossa tumman sininen keskusta vaalenisi hallitusti ja asteittan kohti reunoja. Ehkä hiukan hallittua on, mutta asteettaisuutta ei. Mutta tulipahan tällainen. Koko on n. 40 x 40 cm. Luulen, että tämä menee tikattuna ja kantattuna jonain päivänä saunakamarin tyhjien seinien somistukseksi.



12 kommenttia:

  1. Hei Leena! Eikohan opettaja rauhoitu kun katselee noita kalenterin kansia ja antaa ajatusten vaeltaa tilkkutoihin - aivan ihana ja tosi herkulliset kankaat! Tosi hieno bom blokkikin! Vois kayda myos tyynyksi sinne kamarin sohvalle. Hyvaa Helmikuuta! x Teje

    VastaaPoista
  2. Kyllä noilla kansilla muutaman vuoden pärjää. Erittäin onnistuneet. Saunanlämmittäjälle silmäniloa seinälle tai niin kuin Teje ehdotti, tyynynpäälliseksi.

    VastaaPoista
  3. Soppelin näköiset kalenterinkannet ja ihana Aurifil-blokki

    VastaaPoista
  4. Kovasti Aurifil-blokki näyttää haluavan saunakamariin. Noin sinisenä se on paremman näköinen kuin punainen esikuvansa. Tyynynpäällisena se olisi varmaan kiva ja käytännöllinen.

    VastaaPoista
  5. Tulipa kivat kalenterin kannet ja Aurifil blokkikin on kaunis ja tyynynpäällinen tai seinälle tauluksi:)

    VastaaPoista
  6. Kätevät ja kauniit kannet.
    Seinätekstiili on hieno!

    VastaaPoista
  7. Hienot kannet. Mulla on vasta suunnitteluasteella, mutta vielä on 11 kuukautta aikaa.

    VastaaPoista
  8. Voi kun saisi tuollaiset kannet aikaiseksi, kauniit ja kätevät!

    VastaaPoista
  9. Tää haluu kans tollaset kannet almanakkaan!! Ihanat!

    VastaaPoista
  10. Kyllä noiden kansien sisältä on paljon mukavampi seurata ajankulua kuin kännykän kalenterista. Aurifil on kaunis, mietin vielä mukaanlähtöä, viime vuodestakin puuttuu viimeinen.

    VastaaPoista
  11. Tosi ihanat kannet, pitää varmaan kopsata :) Kaunis blokki ja siisti, kuten sinulla aina.

    VastaaPoista
  12. Kauniit kannet kukkakirjailuineen, oikein minun mieleiset. Lisäksi ihanasta väristä. Vuosi menee iloisimmissa merkeissä.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!