Sivut

tiistai 10. helmikuuta 2015

Tikkausmopo karkasi taas


Aurifilin tammikuun MiniQuiltille löytyi käyttötarkoitus, vähän pitää vielä testata ja säätää. Mutta tikkauksen sain tehtyä, ja lähti taas vähän käsistä. Se vain on niin kivaa!


Halusin pinnasta pulskan ja pönäkän, mutta ehkä vähempikin vanu olisi riittänyt. Laitoin väliin kaksi kerrosta kohtalaisen paksua vanua, joten pinta suorastaan pullistelee. Nyt jos tekisin, jättäisin ehkä toisen kerroksen pois, mutt ehkä tämä toimii suunnitellussa paikassaan. 


Taustalla on siniharmaa, melkein yksivärinen kangas. Siinä tikkaukset näkyvät paremmin. Ylälankana minulla oli valkoinen Aurifil, alalankana samaa laatua vaalean kellertävä, jota oli jäänyt melkein täysi puolallinen jostain aikaisemmasta tikkauksesta.


Jos totta puhutaan, tämä ei ole yhtään minun tyyliäni, vaikka lopputulos kohtuullisen onnistunut onkin. En osaa oikein sanoa, mikä oikeastaan olisi tikkaustyylilajini, mutta huomaan käyttäväni poissulkemismenetelmää: kokeilen, ja sitten tiedän, onko vai ei.   Ja aina näistä jotain oppii.


Kantin etsintään seuraavaksi.

14 kommenttia:

  1. Kaunis - eikä näytä ollenkaan siltä että mopo olisi karannut, vaan hallittua on ollut ajo ;)

    VastaaPoista
  2. Mopo on pysynyt hyvin tilkkutiellä ja tehnyt upeat jäljet. Sait vain kokea vauhdin huumaa.

    VastaaPoista
  3. Hienoja tikkauksia. Olet kyllä taitava noissa hommissa. Mikä ihme tuosta nyt tulee?

    VastaaPoista
  4. Hienot tikkaukset. Eikä mikään paksu lopputulos.

    VastaaPoista
  5. Heippa! Hienolta nayttaa ja voin kuvitella kuinka hauskaa tikkaus on eika malttais lopettaa. Siniset on aina ihania ja nuo blokit tosi kivat! Ei taida tulla tyyny kun laitoit tausta kankaan! x Teje

    VastaaPoista
  6. Upeat tikkaukset, eikä ollenkaan ole mopo karannut:) Jännä katsoa mihin sijoitat työsi!

    VastaaPoista
  7. No ei haittaa vaikka mopo karkaa, jos tulee tuollaista jälkeä! Kaunista molemmilta puolilta.

    VastaaPoista
  8. Huimaa tikkausta, ei voi kuin ihailla!!!

    VastaaPoista
  9. Mopo on karannut oikein sopiville poluille. Kaunista tikkausta!

    VastaaPoista
  10. Mikäs sen hauskempaa kun mopo karkailee. Hyvän näköinen tikkaus tulikin.

    VastaaPoista
  11. Kävin jo kerran aiemmin katsomassa tätä ihanuutta. Tykkään tuosta pinnasta. Se on kyllä ihanan täyteläinen ja kaunis.

    VastaaPoista
  12. Olet tosi taitava tikkaaja. Harjoitus tekee mestarin. Piristävä blokki.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!