Sivut

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Välitöitä

Valkoinen kangas sitten loppui, kaaret ja rinkulat jäivät huilaamaan muutamaksi päiväksi. Tässä välissä hoitelin pari pyydettyä työtä, yllätys, yllätys - pussukoita.


Hyvälle ystävälle meikkipussukaksi Poppy Pouch koko medium. Sama musta pohjakangas kuin edellisessäkin, mutta kuvan kohdalla oikaisin (edellisesstä oli paper piecing kukkaset) ja leikkasin siihen kuponkikankaasta palaset molemmin puolin.


Tätä pussukkaa on purettu enemmän kuin ommeltu, enkä ihan tyytyväinen ollut lopputulokseenkaan, se jäi jostain ihmeen syystä vähän vinoksi useista korjailuista huolimatta. Ja se on paljon pienempi kuin odotin. Yhteistuumailussa ystäväni kanssa päätimme, että teen toisen samanlaisen, mutta isomman koon. Keski-ikäinen kun tarvitsee runsaasti restaurointivälineitä.  


Vuorina turkoosia kahvipapukangasta.

Kaksi kehyskukkaroa työkavereiden puhelimia varten tekeytyi myös. Toinen odottaa vielä hihnaa, toinen on hihnaton malli, mutta kaksiosainen.


Nyt auton keula kääntyy kohti länttä, huomenna on päijät- ja kantahämäläisten VTHM, eli Välttämättömien Tilkkutarvikkeiden HankintaMatka Forssan Kankaiseen ja Humppilan Tilkkutexiin. Tämä Kaakkois-Suomen yhden hengen sivuosasto osallistuu myös.
Jihuu! Luvassa erinomaisia hankintoja ja etenkin huippuluokan seuraa. Eikä kenellekään tarvitse selittää, miksi tulee kaupasta iso(je)n kassi(e)n kanssa!

10 kommenttia:

  1. VTHM :D Ihanaa viikonloppumatkailua!!

    VastaaPoista
  2. Oi, se matka on huomenna, pida hauskaa ja tule takaisin isojen kassien ja hyvan mielen kanssa! Tosi kivoja pussukoita! x Teje

    VastaaPoista
  3. Upeita pussukoita, jälleen! :)
    Mukavaa reissua, toivottavasti teillä on iso auto!

    VastaaPoista
  4. Kauniita pussukoita! Mukavaa hankita matkaa... toivottavasti saamme ihailla löydöksiä blokissasi:)

    VastaaPoista
  5. Hienoja pussukoita!
    Mukavaa ja iloista välttämättömien tilkkutarvikkeiden hankintamatkaa!

    VastaaPoista
  6. Söpö kuvitus tuossa vetskaripussukassa. Ja taitavasti olet saanut kehykset liimattua. Tuon reissusi saat kuulostamaan aivan pakolliselta...ja sitähän se tietysti onkin, olosuhteet huomioon ottaen.

    VastaaPoista
  7. Kauniit! Tummat mutta silti niin raikkaat pussukat :) Näytäppä sitten mitä löysit!

    VastaaPoista
  8. Näyttää, että sinun luovuutesi on loputon. Hyvä niin - se on ehtymätön kuin lähde, josta pulppuaa koko ajan lisää ja lisää..

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!