Sivut

torstai 9. helmikuuta 2017

Taas pussukoita



Kaverille syntyi tuliaispussukka violeteista kaitaleista. Ompelin tätä illalla, ja työhuoneeni valo on  ilmeisesti vähän kellertävä. Kun katsoin ompelustani, ajattelin, että tuleepa ruma. Väriyhdistelmä näytti kummalliselle, enkä ollut ensinkään tyytyväinen. Aamulla päivänvalossa ihmettelin, mikä pöydälleni oli tullut, niin paljon värit olivat muuttuneet valon värin vaihduttua. 


Tein ennen joulua sinisen tilauspussukan, joka poiki sitten toisen sinisen pussukan tilauksen, joka sitten sai aikaan kolmen sinisen pussukan tilauksen. Ehkä tuo lila Retliini-pussukka syntyi kapinassa siniselle (vaikka se lempivärejäni onkin).


Toivomuksen mukaan Marimekon Vihkiruusukankaalla mentiin, ruusut alkavat nyt olla jo aika vähissä. Keittiön verhoissa niitä olisi, mutta pari ruusua pitää jättää itsellekin. Pussukat olivat menossa samaan sukuun, joten yritin erilaisella kangasasettelulla saada niihin vähän erilaista ilmettä. 


Nyt on vähäksi aikaa pussukkakiintiö taas täysi, työn alla on nyt mäyris-bassetin tikkaus ja tyynynpäälliseksi jalostaminen. Sitten odottaa batiikkipeiton tikkaus - paljon muitakin suunnitelmia on mielessä. 

Kiva, että piipahdit täällä!

21 kommenttia:

  1. Luonnonvalo on paras, kun sitä sattuu löytymään.
    Kiva kolmikko puusukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa! Onneksi luonnonvalo lisääntyy koko ajan!

      Poista
  2. Pirteitä pussukoita, edes yrittämällä ei saa aikaan kahta samanlaista. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli! Ei saa samanlaista, ja itse asiassa samanlaisten tekeminen olisikin aika tylsää :D

      Poista
  3. Sieviä pussukoita. Sininen on lempivärini, siksi siniset pussukat miellyttävät minua suuresti, mutta tuo violetti pussukka onkin tosi nätti! Kyllä taas ilahdutat taidonnäytteilläsi pussukoitten saajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Sinisen ystävä olen minäkin, mutta töihini eksyy aika usein violetti. Ja pussukan saaja on violetin ystävä.

      Poista
  4. Vihkiruusut ovat löytäneet paikkansa. Kauniita kaikki. Itse valitseisin Retliini-pussukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Itsekin ottaisin Retliinin, suunnittelen jo tekeväni itselleni jotain samantapaista.

      Poista
  5. Kauniit pussukat olet ommellut....kaikki ovat herkullisia.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Thank you for you visiting in my blog and your comment!

      Poista
  7. Upeita pussukoita tulee ihan liukuhihnalta! Aurinkoista lauantaita!

    VastaaPoista
  8. Niin nättejä pussukoita, vaikka inhoankin tuota pussukka-sanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki! Ilmoita, jos keksi paremman sanan, ei ole kovin mieleinen minullekaan. :D

      Poista
  9. Tosi kauniita kaikki ja vihkiruusu on kyllä kaunis. Varmasti mieluisia saajilleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkureppu! Kohta pitää turvautua keittiön verhoihin, jos vihkiruusuja vielä paljon halutaan :D

      Poista
  10. Huikean hienoja pussukoita! Ihanaa kun olet saanut tehdä tilauksesta - tietää että käyttöön tulee :)

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!