Punaista

 Viime kesän Mäntyharjun tilkkukurssin keskeneräisiä yritän vieläkin saatella valmiiksi. Tämä punainen neljän palan heksagon-työ (mistä en ollut ommellessa oikein varma, mikä siitä ehkä isona tulee) on roikkunut seinällä kohta puoli vuotta, nyt sen sitten viimein vapautin keskeneräisyydestä.. 

Tikkasin heksagoneihin ympyröitä, tai oikeammin nuo taitaa olla jonkin sortin spiraaleja. Oli aika nopea homman, kunnes...

 Luotin siihen, että saan kerrokset pysymään paikallaan ilman minkäänlaisia kiinnityksiä, kun kyseessä oli kuitenkin palanen, joka mahtui yhtenä kappaleena levälleen tikkauskoneen pöydälle. Ohuen vanun olin silittänyt kiinni tilkkupintaan, ja ajattelin, että siinähän taustakangaskin pysyy kyydissä mukana. No, ei pysynyt. Sinne se oli nätisti vekittynyt, onneksi huomasin ajoissa. 

 Pinnasta tuli tyyny, ei vain somisteeksi vaan ihan käyttöön. Koko on 31 x 50. Hyväksi on jo niskan alla testattu. Täytteksi survoin littanaksi nukutun tavallisen tyynyn, josta poistin noin kolmasosan täytteestä ja kavensin päällisen kokoiseksi.

Ihan yksin uutukaisen ei tarvitse sohvalla makoilla. Vuonna 2014 tehdyt kolmiotyynyt pitävät sille seuraa. Tykkään näistä tyynyistä edelleen kovasti. Kesän ne saavat huilata, mutta syyssisustuksen vaihtuessa ne palaavat takaisin sohvalle. 

Nyt siivoan ompeluhuoneen, nostan koneen huilamaan työpöydän alle ja ryhdyn joulun viettoon. Ei siihen montaa päivää mene, kun voin nostaa koneen pöydälle takaisin.

Joku joulunaksahdus?

Olen tehnyt litteitä kehyskukkaroita, mutta nyt halusin testata, miten sujuisi "pohjallisten" tekeminen. Sujuihan se, tuli ensin yksi,

tuli toinen, 

 tuli kolmas,

  

tuli neljäs,

ja sitten sekosin jo laskuista.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että jouluviikolla voisi ehkä tehdä muutakin kuin pussukoita.

Klaani ei ehkä innostu, jos näitä joulupöytään katan. Aika kuivia eväitä.

Lähdenkin siis paistamaan laatikoita ja leipomaan pipareita.

Tai jos yhden vielä ompelisin...

Aika kansiin

 Mäntyharjun kurssilla viime kesänä aloittamani repun kolme kappaletta ovat roikkuneet suunnitteluseinälläni heinäkuusta alkaen. Jotenkin kyllä arvasin jo reppua aloittaessani, ettei siitä ikinä ehkä reppua tule, kun en oikein ole reppuhenkilö. Mutta halusin opetella ainakin twist-blokin tekemisen, ja ajattelin, että kappaleet löytävät kyllä paikkansa. 

Ja niin kävi jo yhdelle kappaleelle. Siitä tuli kannet tulevan vuoden kalenteriin. Koko oli aika sopiva, pienet kaitaleet jouduin molempiin päihin ompelemaan. Valmiin kappaleen jatkamisessa oli haasteena se, ettei tummaa lilaa taustakangasta ollut jäljellä kuin pienet palaset ja yksi vähän pitempi kaitale. Ja vaikka penkasin koko kangasvarastoni läpi, ei sitä löytynyt enempää. Siksi jouduin vähän säveltelemään. 

Ja taas turkoosi on kuvassa jotain muuta kuin luonnossa :(

Nämä ovat ehkä viidennet tai kuudennet kannet, jotka olen tehnyt. Kaikki aikaisemmat olen tikannut flanellille, joten pinta on ollut melko tasainen ja sileä. Nyt päätin kokeilla vanua. Silitin ohuen vanun tilkkupintaan ja sen alapuolelle jouduin laittamaan vielä "vuorikankaan", koska pelkäsim vanun hiulautuvan käytössä olemattomiin. Tikkasin yksinkertaisesti ommelsaumoja pitkin. 

Luulen, että tämä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi vanukokeiluksi. Vaikka pinta ei olekaan kovin pullukka, tykkään enemmän sileästä pinnasta.  

Kalenteri sujahtaa näppärästi kannen sisäpuolella oleviin taskuihin. 

Tai niin luulin. 

Käytin ommellessani mittana viime vuoden kalenteria, joka oli joutunut luopumaan koltustaan, kun tämän vuotinen peri vaatetuksen siltä. Täysin valmista kantta ryhdyin sitten pukemaan ensi vuoden allakalle. Eipä mahtunut, tulevan kannet eivät olleetkaan saman kokoiset, vaan puolisen senttiä  korkeussuunnassa suuremmat. Leveyssuuntaa en päässyt edes kokeilemaan, koska kannet eivät mahtuneet taskuihin. Pieni kauhunhetki ehti jo yllättää, hiki kohosi otsalle ja pulssi alkoi takoa reippaita lukemia. Verenpainekin ehkä ehti kohota. 

Onneksi kannet ovat irtotavaraa, ja allakan sisukset olivat pysyneet samankokoisina. Siispä viime vuotinen kalenteri kuoriutui nahkakorsetistaan ja luovutti sen tulevalle, 

kansia vaihtamalla ongelma ratkesi. 

Takakannen reunassa on hoikka tasku, johon mahtuu kaksi solakkaa kynää vierekkäin, lyijy ja muste sulassa sovussa. 

 Yhden kehyskukkaron tein pitkästä aikaa työkaverin toiveesta. Siihen käytin lempimustaa kangasta, jossa on pienen pieniä eri värisiä pilkkuja. Olen ostanut tätä kangasta aikanaan ainakin kahteen otteeseen Soilin käsityötarvikkeesta, viimeisellä ostokerralla taisin viedä pakan lopun, kun olin tähän  niin ihastunut. Vielä sitä vähän on, harkiten käytän ennen kuin loppuu. 

Olen potenut jo ainakin kuukauden ärhäkkää jännetuppitulehdusta vasemmassa  kädessä. Kummallista, koska en ole vasuri, enkä tiedä tehneeni mitään erityistä vasemmalla kädellä.  Neulepuikot on olleet koskemattomina viikkotolkulla ja ompelupuuhissakin olen pärjännyt vain pienten töiden kanssa. Siksi Ruotsalainen postikortti odottaa vieläkin tikkaamista, koska en pysty sitä nyt neulan alla pyörittelemään. Mutta se on levällään työhuoneessani, joten voin ainkin ihailla sen värejä.

Kettu juoksi...

... ei yli järven, vaikka sekin olisi jo mahdollista, vaan kalenterin kanteen. Työkaveri, jonka sukunimi yhdistyy tähän punaturkkiseen pitkähäntään, toivoi kalenterin kansia kettuteemalla. Fancy Forestin (design Elisabeth Hartman) kettu syntyy melkein jo ulkomuistista, niin monta olen niitä tehnyt. Kansikuvatytöksi tai -pojaksi kettu olikin juuri sopivan kokoinen.

Ensin ajattelin jättää ketun kasvot tikkaamatta, mutta naama vaikutti niin veltostuneelta tikatun taustakankaan vieressä, joten repolainen sai muutaman viirun kiinteyttämään hipiäänsä. Sisukset unohtui kuvata, mutta takakannen reunassa on tasku, johon mahtuu kaksi hoikkaa kynää rinnakkain. 

Takakansi näytti niin autioilta, joten laitoin sinne pienen palan kettukangasta. Nämähän voisivat olla vaikka kansikuvatytön/-pojan kavereita tai jonossa olevia kosijoita. Ja joku lankahärpäkekin ehti kuvaan mukaan :(

Ruotsalaisesta postikortista yli jääneet kankaat olen jemmannut ihan erikseen muista kankaista, koska en halua niiden katoavan muiden jäännöspalojen joukkoon. Ystävälle synttärilahjaksi puursin pussukan. Leikkasin kahden tuuman neliöitä, joita sitten ompelin täysin satunnaisessa järjestyksessä tilkkupinnaksi. Pohjan tein yhdestä kankaasta. 

Toisesta kyljestä näyttää tulleen hiukan vaaleampi, lienen tuhlannut voimakkaamman väriset tilkut ensimmäisessä sivussa. Tilkkupinnan alla on ohut, silitettävä vanu ja huopakovike. Tikkasin vaalean harmaalla langalla saumaan, tai ainakin yritin.

Pohja on tikattu ihan suoralla ompeleella. Kun määrittelin kulmien paikkoja, tikkauksesta olikin yllättäen iso apu, kun sovitin kulman kolmanteen viivaan, ne tulivat varmasti molemmilla puolilla samaan kohtaan. Aina oppii jotain uutta!

Sivusaumoja ommellessa tähtäsin pohjan saumat kohdakkain. Muista saumoista ajattelin, että menköön miten menevät. Yllätys olikin suuri, että osuivatkin kohdalleen. Viistoan pussukkakappaleita yläreunasta kapeammiksi, että pussukka valmiina näyttäisi edestäpäin suurinpiirtein suorakaiteelta. Siksi epäilin, ettei sivusaumoissa saumat osuisi kohdakkain.  Mutta ei viistoaminen näyttänyt juuri vaikuttavan. 

 Strategiset mitat: Korkeus 21  cm, leveys 28 cm ja pohjan leveys 10 cm. Sisällä on yksi tasku. Sisään pakkasin jalkasuolaa ja -voidetta. 

Vähän aikaa mietin, raaskinko luopua tästä?

Viimeinen palvelus

 Sain aikaisemmin syksyllä edesmenneeltä ystävältäni jääneitä kankaita Niiden joukossa oli myös hänen keskeneräisiä töitään. Tämän peiton tikkaamisen hän oli aloittanut käsin, mutta se ei ehtinyt hänen käsissään valmistua. Lupasin ystäväni puolisolle tehdä tämän peiton valmiiksi kiitokseksi saamistani kankaista. 

Pitkään lykkäsin aloittamista, tuntui vaikealta jatkaa ystäväni aloittamaa työtä. Kun hänen miehensä ilmoitti tulevansa joulukuun alussa Suomeen, päätin, että peitto on valmis silloin, jotta hän saa sen mukaansa. Käsintikkauksia en halunnut jatkaa, vaan tahdoin jättää ystäväni kädenjäljen selvästi näkyviin. Päätin tehdä tikkaukset saumaan, etenkin kun peiton malli sopi mielestäni hyvin siihen. Samalla käsintikkaukset saisivat jäädä paikoilleen. Todella paksu vanu houkutteli myös "ojaan" tikkaamiseen, peitosta voisi tulle näin muhkea. 

Vaikka tikkupinta oli kymmenillä hakaneuloilla kiinnitetty vanuun ja taustakankaaseen, jouduin harmikseni purkamaan muutaman käsintikatun kuvion, koska pinta veti niin pahasti. Vanu on paksua polyesterivanua, joka melkein kuohui tilkkupinnan alla. Vanun haastavuus paljastui reunoissa, sen saaminen tasaisesti reunoihin oli melkoinen urakka. Ihan tyytyväinen en ole kulmiin, joissa kanttia kiinnittäessä joutui tekemään useita kikkakolmosia ja -nelosia saadakseni kaikki kerrokset kohdalleen edes jotenkin siedettävällä tavalla. Nyt peitto on kuitenkin valmis lähtemään Kreetalle.

" Ihmisen ja maailman väliiin tarvitaan jotain pehmeää" (Finlayson). Toivottavasti tämä peitto tuo edes vähän lohtua hänelle, joka kaipaa ystävääni eniten.

Loppusuoralla

 Ruotsalaista postikorttia on väännetty hitaasti, mutta vihdoin olen loppusuoralla. Olen nauttinut peiton väreistä suunnattomasti, ja kamera on pullollaan kuvia tilkkupinnan eri kohdista. On ollut hauska leikitellä kuvan rajauksella ja nähdä, miten ilme muuttuu, kun kuvassa on vain osa tilkkupinnasta.

 Yrtin uskollisesti seurata ohjetta. Paritin kolmiot ohjeen mukaan, ja ohjeen kuvaa hyödynsin kolmioiden asettelussa. Oli helpompaa katsoa värikuvasta, miten päin uusi neliö tulee edellisen viereen. 

  Noin puoleen väliin asti meni ihan hyvin. Sitten alkoi vähitellen tulla tilanteita, joissa värit olivat numeron mukaan oikein, mutta kuvassa olikin ihan eri väri. Näissä kohdin menin välillä numero-ohjeen mukaan, välillä leikkasin uusia kolmioita niistä väreistä, jotka muistuttivat lähinnä kuvan väriä. Jostain syystä nämä poikkeamat lisääntyivät loppua kohti mennessä. Tarkistin kankaiden värejä useaan kertaan, kun ajattelin tulkinneeni värit väärin, mutta poikkeamat olivat kyllä ohjeessa. 

 Tilkkupinnan kokoamisessa työläin ja hitain vaihe oli itse asiassa neliöiden trimmaus. Olin jo kolmanneksen pinnasta kasannut, kun muistui mieleen, että minullahan on tähän työkalu. Ja onkin näppärä työkalu, BlocLoc-viivain. Keskellä oleva ura napsahtaa helposti saumaan ja trimmaaminen on sukkelaa. Ensin toinen reuna ja yläreuna, koko komeus pyörivällä alustalla ympäri, viivaimen siirto saumaa pitkin liuttaen neliön toiseen reunaan ja leikkaus - se oli siinä. Pyörivä alusta on oiva työpari viivaimelle, mutta homma onnistuu varmaan tavallistakin, pienehköä alustaa kääntämällä. 

Nautin kyllä näistä väreistä ihan hurjasti. Tilkkupinta on nyt teipattuna makuuhuoneen komerorivin oviin, ja käyn sitä vähän väliä kurkkaamassa.

Postikortti Ruotsista ja eläinpussukoita

Mallin nimi on A Postcard from Sweden. Kuva ohjeesta.

 Tiedättehän ne nopeat leipomispakkaukset kaupan jauhohyllyllä? Ne ainespussit, joihin lisätään vain vesi ja sitten voidaankin jo nauttia kotonatehdyistä leivonnaisista, toscakakusta ja muusta?  Ai, miten nämä liittyvät tilkkuiluun? Älähän hätäile.

Joitakin vuosia sitten lipasahdin ostoksille Craftsyn verkkokauppaan, ale kun oli. Ostin kaksi tilkkupeiton valmispakkausta, joita olen sitten marinoinut kaapissani huolella. Suhtautumiseni niihin on ollut kuin noihin valmiisiin toscakakkupusseihin. Eihän tämä oikeastaan ole edes itse tehty, pistän  vain kasaan, jonka joku muu on tehnyt jo pitkälle puolestani. Päätin nyt kuitenkin huitaista ainakin toisen valmiiksi, eihän siinä ole muuta kun leikkaa paketissa olevat fat quarterit neliöiksi, sitten kolmioiksi ja surauttaa ne yhteen ohjeen mukaan.

Iltapäivällä oli pari tuntia sopivasti aikaa, ja ajattelin hoitaa leikkuuhomman alta pois. Niinhän minä luulin. Paketissa oli 36 fat quarteria, ohessa lista, miten monta neliötä leikataan kustakin väristä. Ja tarkka piirros, mikä väri tulee minkäkin värin kaveriksi lopulliseen layoutiin. Yksi aika oleellinen juttu vain puuttui. Missään ei kerrottu, mikä väri kangaskasassa on fern, thistle, carnation, pomegranate tai breakers. Punaisiakin oli pionia, huulipunaa, unikkoa? Alkoi jo hiki nousta pintaan,  vaikka en tehnyt muuta kuin huokailin.

Kunnes muistin! Saamissani tilkkuystävän jäämistöissä oli Kona Cottonin värikartta! En ymmärrä, miten olisin selvinnyt ilman sitä. Sitä huolimatta tuli muutaman kerran äitiä ikävä, kun ei kaikille kankaille millään meinannut löytyä nimeä. Välillä ajattelin, että on ihan sama, onko koulubussin vieressä haltija vai purukumi, järvi vai sininen ruoho. Mutta parin tunnin pähkäilyn jälkeen joka kankaassa oli teipattuna sen (oletettu) nimi. 

Leikkuu jää siis johonkin toiseen ajankohtaan. Silti on vähän voittajan fiilis, kun ensimmäisestä vaiheesta selvisin (ehkä) kunnialla. Nuo värit ovat kyllä niin ihania, että voisin tuijotella pelkästään niitä ja unohtaa koko ompelemisen. Mutta ei sitä toscakakkupussiakaan tuijoteltavaksi hankita, mutta ei se ole noin kauniskaan.

Välitöinä tein kolme pientä pussukkaa. Pussukan tarvitsija halusi eläinkuoseja ja valitsi mustapohjaisen kissakankaan ja harmaapohjaisen lehmä-possu-kana-kissakankaan. Näitä tekijä ei millään saanut taipumaan samaan pussukkaan, ei, vaikka kuinka yritti. Tarvitsija saa nyt itse valita, ottaako nämä kaikki, vai tyytykö vain yhteen. 

Oikealta vasemmalle

 -'Kissanpäivät', ensimmäisenä tehty ja omaa silmää eniten miellyttävä

- 'Munia ja pekonia' (pekonipossu on toisella puolella), uskomattoman tylsä. Usein tylsä alku piristyy, kun se pääsee pussukan muotoon, mutta tälle kävi täsmälleen päinvastoin. Musta pohjakin jää ihan piiloon, vaikka siinä on aika hienot, oranssit kiemuratikkaukset.

- Piippolan vaarin talo - toinen yritys lehmä-possu-kana-kissakankaasta. Vähän edellistä harjoitusta parempi, mutta tuosta harmaasta jää mielestäni niin pliisu vaikutelma. 

Vastuu siis näistä siirtyy vastaanottajalle.

Ystävän muistolle

 Tutustuin tilkkublogin kautta viitisen vuotta sitten Tejeen, lahjakkaaseen suomalaiseen, Kreetalla jo pitkään asuneeseen tilkkuilijaan, käsityöläiseen ja taiteilijaan. Kommentoimme toistemme blogeja ja kirjoittelimme sähköposteja. Viimein kolme vuotta sitten tapasimme hänen Suomen lomallaan ja sen jälkeen aina kun hän kävi Suomessa.

Viimeisen vuoden olimme  läheisesti yhteydessä hänen ollessaan täällä pitemmän ajan. Tapasin hänet viimeisen kerran 19.7. ja hän menehtyi vakavaan sairauteen kolme päivää myöhemmin, Leenan päivänä. Jäljelle jäi suru ja ikävä, mutta myös monet ihanat muistot yhteisistä hetkistä liittyen tilkkuihin tai ihan mihin vaan elämään kuuluvaan.

Eilen sain Kreetan tuliaisina kaksi isoa matkalaukullista Tejen kesken jääneitä töitä ja hänen kankaitaan. Hiukan ristiriitaisin tuntein otin ne vastaan, Tejen mies sanoi, ettei hän niitä takaisinkaan vie. Siniruutuisen peiton lupasin tehdä valmiiksi ja antaa hänelle takaisin. Tejen taitavat, kesken jääneet käsintikkaukset vain nostavat paineita. 

Tejen blogia ei enää ole, mutta Instagram-tili on vielä (nerospost). Kannattaa selata reilusti taaksepäin. Viimeisen vuoden aikana täällä Suomessa hän teki vähän pieniä, pääasiassa käsin ommeltavia töitä, kun ompelutarvikkeet ja kankaat olivat Kreetalla.  

Mitä muistan, kun ajattelen häntä? Iloisen taitavan tilkkuilijan, luovuuden ja kokeilunhalun,  raikkaan värien käytön ja  kauniit käsintikkaukset. Ystävän, joka ei antanut epätoivolle valtaa edes sairauden loppuvaiheessa. Ystävän, jolle edelleenkin olen laittamassa kivaa tilkkulinkkiä tai viestiä. Ystävän, johon tiesin voivani luottaa missä tilanteessa tahansa, ja jonka kanssa nauroimme monet naurut silloinkin, kun naurun aiheet olivat aika vähissä. Ystävän, joka on palannut kotiin Kreetalle kauniiseen hautamonumenttiin. Viimeisen leposijan vierelle on rakennettu hänen muistolleen kellotorni, jonka kello soi heleästi, aivan kuin hänen naurunsa. Ystävän, jota muistellessa edelleen tulevat kyyneleet, mutta samalla kiitollisuus siitä, että olen saanut hänet tuntea.

Nyt työhuoneeni on täynnä konkreettisia muistoja hänestä. Paljon mieluummin olisin kuitenkin pitånyt hänet.

Kaikki kuvissa esiintyvät työt ovat Tejen.

Kurssitekosia

Syyskuisena perjantaina käänsin auton nokan kohti Hartolaa ja siellä Itä-Hämeen opistoa. Tiedossa oli tilkkuilua koko viikonloppu! Ja olipa ihanat pari päivää! Mitä muuta sitä toisaalta voi odottaakaan, kun on kivaa tekemistä, mukavaa seuraa sekä hyvä kurssipaikka. 

Nälkääkään ei tarvinnut kärsiä. Lauantai-iltana oli tarjolla jopa indonesialais-hollantilainen riisipöytä, jossa riisi oli kyllä ihan sivuosassa. Tämän linkin takaa löytyy asiasta lisätietoa kiinnostuneille. Kuvia löytyy kuukkeloimalla rijsttafel. Itse nimittäin keskityin niin tarjonnan ihmettelyyn ja syömiseen, että varsinainen kattaus jäi kuvaamatta.

Tämän "pöntön" kanssa vierähti eka kurssi-ilta ja yli puolet seuraavastakin päivästä. Vähän aloittelin jo kotona, tikkasin ympyräohjaimella kannen kuviot valmiiksi. En ollut ympyräohjainta käyttänyt nykyisella koneellani, enkä halunnut tuhlata kurssiaikaa sillä treenaamiseen.

Pöntön päällinen on pellavaa, kannessa ja pohjassa on kovikkeena konepahvia (en tiennyt tällaista olevan olemassakaan!). Sivuja kannattelee Decovil-kovike, joka oli myös uusi tuttavuus. Olin siitä kyllä kuullut ja nähnytkin, mutta en koskaan käyttänyt. Pönttö ommeltiin muuten koneella, mutta pohjan ja kannen pyöreät kappaleet kiinnitettiin käsin. 

(Nämä turkoosit ovat ihan mahdottomia kuvattavia, väri on livenä paljon syvempi sävyltään)

Pöntön korkeus on 21 cm ja halkaisija 22 cm. Enpä ole vielä keksinyt, mitä tuonne piilottaisin, mutta eikähän aika tuonkin kaupitse. 

Muuttohanhikassi jäi kurssilla kesken, jatkoin sen kotona valmiiksi. Kassin pohjasta en hoksannut ottaa kuvaa, se on neliön muotoinen. Kooltaan hyvä vaikka kirjastokassiksi, jos kävisin kirjastossa, tai kauppakassiksi. Kaupassa kyllä käyn, mutta suosin taskuun mahtuvia nailonkasseja. Koska harvoin saan valmiista kasseista hyviä sisuskuvia, kuvasin vuorin jo ompeluvaiheessa.

Ompelen useimmiten kasseissa vuorin yläreunaan kapean kaistaleen kassin päällikangasta, vaikka teenkin vuorin eri kankaasta. Näin yläreunaa kääntäessä on enemmän joustonvaraa, jos käänne ei sattuisi menemään ihan tasaisesti. Samoin ei tarvitse säätää ompelulankojen kanssa, ylä- ja alalanka voivat olla samanväriset päällitikkauksessa. 

Tuotoksista huolimatta kursseilla on kuitenkin kaikista mukavinta yhdessä ompelu muiden tilkkuihin hurahtaneiden kanssa. 

Minneköhän seuraavaksi?