Sivut

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Karkulainen

Turkoosi tähtipeitto joutui neulan alle. En halunnut tikata turkoosille valkoiselle langalla enkä valkoiselle turkoosilla, niinpä kaksi lankaa, kummallekin pinnalle omansa. Ihan kaikkia syrjähyppyjäni en halunnut mustana - ei, kun turkoosina - valkoiselle - tai päinvastoin.


 Tähtiin halusin vähän pyörrettä, mutta ei ne mihinkään pyörähtäneet, vaikka kovasti yritin. Olin aika yllättynyt, että löysin tikeille sellaisen reitin, etten joutunut matkustelemaan edestakaisin jo tehtyjä tikkejä pitkin enkä katkomaan lankaa välillä.


Olin tikannut puolet tähdistä, kun tajusin, että yksi tähden kulmapala oli lähtenyt karkuteille! Mitenkään ei ymmärrykseeni mahdu, miten olin päässyt työssä näin pitkälle ennen kuin sen huomasin? Olen silittänyt pinnan ainakin kahteen kertaan (vajaan vuoden säilytys oli ihan vähän rypistänyt pintaa), olin kuvannut sitä ja rakentanut kerrokset keittiön pöydällä. Pinta on roikkunut auki työhuoneeni sängyllä ja olkkarin sohvan selkämyksellä. Mutta ei pistänyt silmään, ei. Ja sitten kun kerrokset on jo napakasti tikattu kiinni, ja etenkin karkulaisen kotipesä, niin sitten sen huomaan! Tosi pikainen ratkaisu: En pura, tämä on se virhe, joka kertoo, että tämä on käsityö. Ja kun oli vapunaatto, tikkasin "vappuviuhkan", samanlaisen, kuin olin tikannut muihinkin kulmapaloihin. Pikkasen on kyllä perfektionistilla kestämistä...


Tänään aloitin valkoisen osan tikkaamisen. Piti hakea vähän hämärämpää kuvakulmaa, että sain ompeleet näkyviin valkoiselta pinnalta. Näitä kiemuroita saan vielä varmaan jonkun päivän veivailla. Turkoosit neliöt jätän kokonaan tikkaamatta. Vai pitäisiköhän ne laittaa varmuuden vuoksi kiinni, etteivät karkaa nekin?

17 kommenttia:

  1. Valkoiselle tikkaus näyttää erityisen kauniilta!!
    Uskon että on vaikeaa olla huomaamatta karannutta neliötä. Noin vaan voi käydä vaikka kuinka työtä tarkasti katselee. Sitäpä ei varmaankaan kukaan muu huomaa kuin sinä itse mutta.......
    Minulla on blokit tulevaan torkkupeittoon suunnitteluseinällä tarkkailussa;) Otin kuvan työstä ja siinä se oli, yksi blokki olikin väärinpäin. Ilman kuvaamista en sitä olisi huomannut.
    Kaunis ja raikas väreiltään on nyt valmistuva työsi. Nauti siitä ja unohda karkulainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Itsekin tykkään valkoisesta valkoiselle tikkauksesta! Karkulainen todistaa, että työ on käsityötä :D

      Poista
  2. Voi miten kaunista tikkausta! Tuo karkuun lähtenyt on joku yllättävä tähdenlento tai Supernova! niitä voi nähdä joskus. Hyvä, että et alkanut purkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marle! Purkaminen olisi ollut iso urakka eikä oikein vappuna huvittanut :D. Onpahan peitossa nyt jotain katsottavaa. Noista tähdenlennoista ja supernovista voisikin viritellä peitolle nimeä...

      Poista
  3. Ihanat tikkaukset. Peitosta tulee mahtavan hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kvilttaaja! Vielä on veivattavaa, mutta onneksi se on kivaa!

      Poista
  4. Oih, kovasti nyt odottelen kuvaa kokonaisesta työstä!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kaaritikkauksia. Perfektionismi pehmenee iän myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Parikymmentä vuotta sitten olisin purkanut, ehkä pehmenemistä on jo tapahtunut :D

      Poista
  6. Luovan ratkaisun teit, kun huomasit karkulaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkaminen olisi ollut todella työläs vaihtoehto, ihan hetken mielijohteesta tehty ratkaisu :D Muistanpa myöhemmin, milloin olen tuota peittoa tikkaillut.

      Poista
  7. Kyllä on kauniit värit ja hieno tikkaus. Langan pitää kyllä olla samanväristä kun kangas. Langan vaihtaminen vie oman aikansa, mutta se kannattaa tehdä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja! Haluaisin kyllä oppia tikkaamaan niin hyvin, että rohkenisin tikata myös poikkeavilla väreillä. Tässä työssä en vielä ole vaihtanut lankaa kuin yhden kerran, koska tikkasin turkoosit tähdet ensin. Toinen vaihto tulee, kun aloitan turkoosit reunukset. Alalankana on koko ajan valkoinen.

      Poista
  8. On niin hienot tikkaukset!! Valkoiselle tikatuista kuvioista tulee mieleen pajunkissat. Ymmärrän, että palojen karkailu ärsyttää, vaoikka sitä ei muut huomaakkaan. Minun talopeitosta yksi mökki oli katto alas päin, enkä huomannut ennen kuin kuvatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saija! Oli aika vaikea löytää sellainen tikkausmalli, joka mahtuisi tähtien väliin, mutta ei kuitenkaan olisi liian tiivis. Juu, olet oikeassa, pajunkissoilta näyttää :D

      Poista
  9. Onpa kaunis tikkauskuvio. Tulee hienosti esille sileässä valkoisessa kankaassa.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!