Sivut

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Neljä tupaa

Piti nopeasti saada tuliainen ystävälle. Ensin ajattelin pientä kehyskukkaroa, mutta kun ei ollut valmiina väritykseltään hänelle sopivaa, päätin kuitenkin pyöräyttää pienen pussukan. Hetken tuumailun jälkeen  päädyin vihreään, etenkin kun löysin vielä vihreää talokangasta. Koska kangas on mielestäni tosi kivaa, olen käyttänyt sitä säästellen ja kai vähän piilotellut sitä itseltänikin. Mutta tähän raaskin uhrata neljät tupasta. 


Tilkkupinnan nurjalle puolelle silitin ensin ihan ohuen vanun ja koko komeuden (?) tikkasin laiskoilla lainetikkauksilla Eurokankaan kovikehuopaan vaihtuvavärisellä vihreällä. Työn pikaisuus näkyy tässä, oikaisin tikkauksissa kun oli kiire, ja se näkyy kokonaisuudessa. Nyt tikkaisin jollain muulla tavalla. Mutta tämä meni jo, ja otin opikseni.

  
Pussukan takaseinällä toinen tupanen kurkistaa kukkapuskan takaa. Todellisuudessa kokonaiset talot alkavat olla kankaassani aika vähissä, joten jouduin kehittelemään tällaisen luovan (?) ratkaisun. 


Kerrankin muistin mitata pussukan osat ennen yhteen ompelua. Suorakaiteen muotoisten kappaleiden koko oli n. 22 x 25 cm. Tilkkupinnan päädyistä leikkaan vinosti pienen kaistan pois, jotta pohjan ompelun jälkeen pussukka ei olisi suutaan kohden vino. Isommissa pussukoissa leikkuumerkkini on yläreunan kohdalta tuuman verran kummaltakin puolelta, tässä pienemmässä otin vain puoli tuumaa, ettei suuaukko menisi aivan mitättömän pieneksi. (Laitan siis tussimerkin yläreunaan kummastakin kulmasta mitattuna esim. sen tuuman, sitten viivaimen toinen pää merkin kohdalla ja toinen alakulmaan, ja leikkaan kapean, vinon suikaleen pois)  Mielestäni pussukka on sopusuhtaisemman näköinen, kun sivut on kavennettu yläreunaa kohti.

Valmiin pussukan koko (hätäisesti autossa mitattuna jo ystävän kotipihalla, kun unohtui aikaisemmin ja ostoskuitin nurjalle puolelle huonosti tarttuvalla kynällä tuherrettuna) korkeus 14 cm, leveys 18 cm ja pohja 7 cm. 

Väri-intuitioni osui taas kohdalleen ja saaja oli tyytyväinen!

20 kommenttia:

  1. On kyllä ihanan värinen pussukka ja talokangas on ihastuttava!

    VastaaPoista
  2. Lystikäs kangas ja onnistunut kokonaisuus. Ystävä ilahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Vaikka en ole kovin suuri vihreän ystävä, niin näistä heleistä, keväisistä vihreistä tykkään.

      Poista
  3. Kiva! Vihreä väri on löytänyt minut;) aiemmin en sitä juurikaan käyttänyt mutta tänä keväänä on tapahtunut jotain......:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Sama ihme lienee löytänyt tännekin :D

      Poista
  4. Ihana pussukka ja raikkaan vihreä.Talot ovat hauskat.

    VastaaPoista
  5. On se hyvä, ettei tullut kiirus :D . Söpö pussukka. Tikkauksessa ei ole mitään vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kvilttaaja! Omakin silmä on jo tuohon tikkaukseen tottunut :D

      Poista
  6. Kaunis talokangas! Just hieno kesäisen vihreä pussi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkuilo! Kesäisyys on kuin Suomessa, jos tarkkaan katsot, talokankaassa sataa lunta, vaikka väritys ei olekaan kovin talvinen :D

      Poista
    2. No nyt näen lumisateen kun sanoit! :)) sopiihan se - eipä aikaakaan niin jo voi tulla rakeita!

      Poista
  7. No takuulla olikin tyytyväinen. Ihana!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!