Sivut

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Never say never

Hämärästi muistan joskus sanoneeni, ettei käsinompelu ole minun juttuni (ja ehkä jopa pyytänyt kutsumaan valkotakkiset paikalle, jos siihen haksahdan). Olen haksahtanut, ihan totaalisesti, olen ihan koukussa. Loppukesä on ollut todella kiireinen ja ompelukoneen ääreen en ole ehtinyt ollenkaan. Seurasin Instagramissa Millefiori-peittojen edistymistä ja kun kaipasin pientä käsityötä, tilasin Millefiori 3 kirjan ja valmiiksi valikoidun paketin siinä tarvittavia mallineita.


 Peiton valmistumisen takaraja on laitettu kymmenen vuoden päähän ja ajatus todella oli, että teen sitä ihan pikkuhiljaa, ompelen silloin tällöin sauman tai pari.


Ensimmäisenä ompelin suurimman rinkulan, tai rosetin, kuten mallin suunnittelija Willyne Hammerstein niitä kutsuu.  Sitten tulin katsoneeksi kirjan kuvia (ja ohjettakin) tarkemmin ja huomasin, että useimman rosetin keskusta ja muitakin osia on leikattu ja ommeltu fussy cutting-tekniikalla.


Ei muuta kuin opettelemaan. Mustikkakankaasta tuli aika hauska keskusta, vai mitä?


Olisi ehkä kannattanut valita joku muu väri keskustan viereen? Taas opin.


Tämän keskusta tehtiin niin kapeista paloista, että keskikohtaa piti vähän pakottaa aloilleen silityraudalla. Opin, että ehkä on parempi ommella keskikohdasta ulospäin eikä päinvastoin? Joku pala ei ole ihan mennyt kohdalleen mallineen päälle, ja kuvio vähän ontuu.


Rinkularosetista tuli vähän musta lammas tai ruma ankanpoikanen, erottuu muista roseteista väriensä puolesta. Mutta saa luvan sulautua joukkoon, sillä teen sille kavereita.

Fussy cuttingin seurauksena minulla on nyt useampi kangas, jossa on reikiä keskellä kangasta. Vähän hirvitti aluksi ruveta sillä tavalla leikkelemään, mutta kangastahan se vain on. Ja tilkkutöissä voi hyvin käyttää ne reikien välit.


Mallineet eivät ole koolla pilattuja, etenkin B ja E ovat aika haastavia, kun nurjalla puolella tuntuu olevan kangasta paljon enemmäm kuin oikealla puolella.


Ompeluvälineille ja mallineille kasasin pienen kopan, jossa kaikki tarpeellinen pysyy samassa paikassa.

Niin, se pikkuhiljaa ompelu. Työ on edennyt nopeammin kuin etukäteen kuvittelin. Olemattomat vapaa-hetket menee koppa sylissä. Ja niin helposti käy - ompelen vielä yhden sauman - ja vielä yhden - ja vielä yhden - ja vielä...
Dead-line on kyllä vieläkin siellä kymmenen vuoden päässä.


16 kommenttia:

  1. Hienoja ovat kyllä jokainen rosetti!! Aikamoinen urakka tuossa on mutta lopputulos on varmasti upea:) Minäkin olen sanonut että käsinompeluun en lähde, toissakesän lomareissulla oli peruttava sanat. Jotainhan siellä oli tehtävä kahden viikon aikana ja niinpä ompelin muutamia simpukoita ja heksakoneja;) Saahan niitä sanomisiaan muutella tarpeen vaatiessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, naisellahan on lupa muuttaa mieltään :D Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Kaunista on tulossa - hyvä että olet tehnyt ns. pitkän tähtäyksen suunnitelman 😀. Silloin voit korkeintaan yllättyä iloisesti, jos työ valmistuu etuajassa. PS. Kiitos viimeisestä, oli kuva nähdä teidän ”Herran kukkaro” 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti laittaa kiva, ei kuva 😂

      Poista
    2. Kiitos teille visiitistä! Kun laittaa dead-linen riittävän kauas, ei tarvitse hoppuilla.

      Poista
  3. Voi mokomaa! Minäkin olen vannonut, että ei käsinompelua, mutta kun katson noita sinun kauniita tilkkujuttujasi, niin kenties voin vaikka pyörtää puheeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Tietyt puheet on ehkä tarkoitettu(kin) pyörrettäviksi :D

      Poista
  4. Aivan ihania rosetteja olet tehnyt. Tuosta tulee todella upea. Fuzzy cut -tekniikka muodostaa kivoja uusia kuvioita. Sitähän käytetään myös one block wonder töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kvilttaaja! Kangasvarastoani olen katsonut kokonaan uusin silmin, kun mietin, millaisia kuvioita eri kankaista saisi. Olen oppinut, että mitä lyhyempi on kankaan raportti, sitä tarkemmin saa kankaan käytettyä.

      Poista
  5. Kauniita rosetteja ja kivat nuo keskusta! Hyvä, että olet tehnyt pitkän ajan suunnitelman valmistumiselle, mutta luulen kyllä, että tuo valmistuu nopeammassa ajassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkureppu! Seitsemämmen rosetin kohdalla alan jo vähitellen oppia, miten keskusta pitäisi tehdä, ettei siitä tule kuppia tai nuken hattua :D

      Poista
  6. Aivan huikea malli! Helppo uskoa että tekeminen vie mennessään! Ja kauniita kuvioita oletkin loihtinut!

    VastaaPoista
  7. Woi mahoton paikka! Ootpa ottanut oikean haasteen vastaan. Upea työ valmistumassa.

    VastaaPoista
  8. Vai pientä ompeluprjoketia? No onhan tuossa pientä nuo palat. Ihailen sitkeyttäsi, että vielä jaksat tehdä fussy cuttingina keskustat.

    VastaaPoista
  9. Fussy cuttingilla saa ihan uskomattomia juttuja, ei meinaa kangasta tunnistaa samaksi. Vaikka työ pitkittyisikin, se ei vanhene, vaan on aina muodissa.

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää! Näin aloittelevana tilkkuilijana - aloitusvaihetta on kestänyt 20 vuotta - tuntuu ihan mahdottomalta päästä tuohon vaiheeseen.

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!