Karhu ja kettu ne yhteen sopii...

Toukokuussa syntyvälle vauvalle valmistui peitto jo hyvissä ajoin. Vanhempien tarinaan liittyvät karhu ja kettu, siksi ne haluttiin molemmat peittoon, sen eri puolille. 

Koskaan aikaisemmin en ole toteuttanut peittoa tällä tavalla. Tein eläinblokit valmiiksi, ja sitten laskemista lukuunottamatta, ilman mitään sen  kummempaa suunnitelmaan lähdin rakentamaan niiden ympärille pintaa. Kahden kolmion nelliöitä ja lentäviä hanhia suunnittelin käyttäväni  lisämausteena, ja sinne ne myöskin sain. Tavoitteena oli, että saan blokit, joiden pituus ja leveys alkuperäisesti eivät olleet suhteessa toisiinsa, jollain keinolla sellaisiin mittoihin, että lopputuloksena on toisiaan vastaavat mitat. Kettublokin mitat olivat sellaiset, että sitä tasaisesti kasvattamalla pääsisin toivottuihin peiton mittoihin. Tein laskelmia hienosti verrannolla ja sainkin ihan käytökelpoiset luvut. 

En sitten millään konstilla saanut kettupuolen värejä kohdalleen, pinta ei ole oikeasti niin halju kuin kuvassa.

Mutta ei mennyt ihan niin kuin olin laskenut. Karhublokki lihoi leveyssuunnassa enemmän kuin laskelmien mukaan olisi pitänyt. Peiton toivottua pituutta ei saavutettu, koska silloin siitä olisi tullut kummallisen leveä. Mikä meni laskuissa tai ompelussa  pieleen, ei aavistustakaan.

 Jo etukäteen hirvitti, miten saan päällisen ja taustan kohdistettua niin, että ne ovat kumpikin suorassa toisiinsa nähden, etenkin kun kummassakaan pinnassa ei ollut käytännössä yhtään pelivaraa poisleikattavaksi.  Pelasin vähän varmaan päälle jo ompeluvaiheessa, ja tein kettuosaan leveän reunuksen ajatellen, ettei siinä vaikkapa sentin heitto näkyisi niin selvästi. Mutta näin pienen peiton kanssa kohdistaminen oli kuitenkin yllättävän helppoa, isommalla olisi ollut paljon haasteellisempaa. Merkkasin kumpaankin pintaan sekä vanuun kaikkien sivujen keskikohdat, kohdistin ne ja harsin pinnat toisiinsa kiinni. Meni kerralla. 

 

Jos tausta olisi ollut yhtä kangasta, olisin hyödyntänyt blokkien kuvioita tikkauksessa. Nyt se ei ollut mahdollista. Suunnittelin ensin tikkaavani koko peiton pystysuoralla tikillä, mutta tikkauslangan valinnan haasteellisuus muutti suunnitelman. Jos olisin valinnut langan karhun ruskean mukaan, tikkaus olisi pompannut muusta pinnasta näkyviin. Siksi valinta oli vaalea pellavan sävyinen lanka. Jos olisin tikannut suorilla linjoilla, karhu olisi ehkä näyttänyt häkkikarhulle. En nyt ole varma, ovatko nuo silmukat yhtään sen parempia, mutta tikattu on. 

Kovasti en ryhtynyt hempeilemään, vaikka vauvanpeitto onkin kyseessä, mutta yhden sydämen pyöräytin muuten tylsän tikkauksen mausteeksi. 

Peitossa on bambuvanu enkä halunnut sen myöhemmin rypistävän tilkkupintaa, niinpä kutistin vanun ennen tikkausta. Ei mennyt prosessin aikataulutus ihan kohdalleen, niinpä jouduin odottelemaan vanun kuivumista.

 

Odottelutyönä ompelin Takatalvi-pussukan. Tuo vihreä talokangas on mielenkiintoista, hyvin kesäiset värit, mutta siinä sataa lunta, se on kai oikeasti joulukangas. Pussukan ompelupäivänä oli juuri sellainen kevätpäivä, jolloin kuvittelee kevään nyt oikeasti tulevan, ja sitten ulkona sinkoilee kaikkea mahdollista ja kaikista mahdollisista suunnista.  

Aika monelle koronakaranteeni on näyttänyt tuoneen lisäaikaa, ja tilkkuja yhdistyy huimaa tahtia. Minä en valitettavasti kuulu tähän joukkoon, vaan etätyö on työllistänyt aikaisempaa enemmän.Yhdenkään etätyöpäivän jälkeen en ole jaksanut ommella, vaikka mieli olisikin hinkunut koneen ääreen.

Koneeni tilkkuvalokuvakansioon ei ole maaliskuun kansioon tallentunut yhtään valokuvaa. Ei ole, koska en ole saanut mitään valmiiksi, ja näiden nojatuolin suojahuppujenkin valmistuminen venyi ja venyi.

Tuo oli homma, johon en ihan äkkiä uudelleen ryhdy. Minulla oli Suuren Käsityölehden kaavat juuri tälle Iskun tuolille, minulla oli edulliset kankaat, mutta homma oli varsin piinallinen. Suurin osa piinallisuudesta tuli juuri noista kankaista. Harmaata ja etenkin turkoosia langanpätkää oli koko huusholli puolillaan, vaikka huolittelin kappaleen monipistosiksakilla. Leikkelin saumavaroista langanroippeita vielä viimeistelysilityksessäkin, ja silti niitä keräilin ja imuroin vielä pitkään sen jälkeen.

Päälliset voi kuvassa näyttää ihan kohtuullisille, mutta kuva onkin lavastettu. :D Pahimmat rypyt on oiottu ja tuolit on käännetty kuvaukselliseen asentoon. Jos nyt aloittaisin, niin ensimmäkin tekisin myös tyynyihin harmaat reunat. Hetken mietin ensimmäisen päällisjälkeen purkamista, mutta ajatus poistui tietoisuudesta paljon nopeammin kuin se oli tullut. tuota turkoosia kangasta ei pura kukaan, se hapertuu käsiin, jos yrittää saada ompeleita auki. Ei ole todellakaan ompelutaitoni diplomityö, mutta kestän nuo.

Saumavarojen huolittelu söi tolkuttomasti lankaa, ja sainkin tyhjennetyä melkein kaikki puolani. Huonekalukankaat ovat niin paksuja, että on ihan sama, millä värillä siksakkauksen hoitaa.

Nyt tuunaan yhden housut ja sitten tilkkuihin. Onneksi on vasta lauantai, huomennakin ehtii vielä ommella.  

Edit. 4.4. klo 21

Tämä viimeinen kuva oli kadonnut kummallisesti matkan varrella, en tiedä mihin :O Ikäänkuin viimeiseksi tehdyt jutut eivät olisi tallentuneet ollenkaan.
Tässä on kuitenkin seuraavan työni alku, Elizabeth Hartmanin kettu ja karhu. Ovat jo viikon verran totutelleet uusiin väreihin ja odottaneet ompelua.

Ompelukoneen uusi mekko

Ompelukoneeni on yleensä jatkuvasti työpöydälläni. Kuljetusta varten sille on kassi, mutta käyttöä odotellessaan se joutuu olemaan suojatta.  Pitkään suunnittelin suojahuppua ja se oli ufolistallanikin viime syksystä alkaen. Minulla oli kivoja ompelukonepaneeleita, joita suunittelin käyttäväni suojahuppuun, mutta ne olivatkin liian isoja, enkä halunnut pilkkoa kivaa kuvaa. Siksi menin lentävillä hanhilla, joka on yksi suosikkiblokkini.  

Koneen taso on käytännössä aina paikallaan, ja halusin, ettei sitä tarvitse poistaa konetta huputettaessa. Hanhet asettuivat jonoon, ja vasta sitten kun olin tikannut ja kantannut hupun, keksin, miten olisin voinut hoitaa tuon tyhmän ja tyhjän kulman. Seuraavaan sitten :D

Johdolle tein oman halkion kulmaan. 

Halusin, että sisus on siisti, siksi kanttasin saumavaratkin. Eipä tuo mihinkään näy hupun ollessa käytössä, mutta eipähän roiku langanpätkät tarttumassa koneen ulokkeisiin. 

Seuraavan projektin kankaat kävin ostamassa eilen. Naapurikunnassa, ihan maaseudulla, on Pakkalan Puoti, joka tuo maahan saksalaisia huonekalukankaita. Olin kuullun kaupasta, mutten koskaan käynyt siellä. Olin työkeikalla "vähän" sillä suunnalla, joten päätin poiketa, (20 km poikkeama)  koska kauppa on vain keskiviikkoisin auki, sopimuksesta myös muulloin.

Vähän meni pää sekaisin, ja koitin kovasti palautella mieleeni kotona olevia kankaita, koska niin monesta kaupan kankaasta olisi ollut niin kiva tehdä laukku tai tyyny (tai vaikkapa takki, joita siellä oli valmiina myynnissäkin). Hillitsin itseni todella ansiokkaasti ja ostin vain sen, mitä tulin ostamaankin. kankaat Ritz-tuolien uusiksi päällisiksi. Tuolit ovat hyvin kestäneet aikaa monessakin mielessä, mutta kankaat alkavat olla liikaa nähneet. Suuressa Käsityölehdessä oli vuosia sitten kaavat ko. tuolien irtopäällisiin, ja tuota lehteä olen säilyttänyt näihin päiviin asti.

Kuten kuvasta näkyy, voi tulla jonkinlainen tilkkuversio, kunhan nyt saan ensin kaavat piirrettyä (inhokkihommaa!) ja kankaisiin vähän paremmin tutustuttua.  Kasassa on kangasta todennäköisesti yli kymmenen meriä, harmaa ja turkoosi on metrihintaan pakalta, muut kilotavaraa. Koko kasan hinta 85 €!

Ystävänpäivänä sain ihanan yllätyksen tilkkuystävältä, kauniissa rasiassa mm. ihania kankaita. Säilyttelen niitä näin asetelmana jonkin aikaa, kunnes keksin, mihin raaskin noita ihanuuksia käyttää. Kiitos, Anneli!

Kaupunkipussukoita

Monta kertaa kangasvarastojani myllätessäni oli käteeni osunut kankaanpala, jossa on värikkäitä kerrostaloja pitkissä riveissä. Joka kerran kangasta katsoessani ajattelin laittavani sen pussukan kylkeen.  Asia ei vain edennyt koskaan suunnitelmia pitemmälle.  

Sitten pari viikkoa sitten tuli kummallinen tyhjä kohta ompeluksissa ja kaivoin talot esille. 

Kangasvarastoja tuli pengottua aika syvältä ennen kuin löysin mieleiset kankaat taloja reunustamaan. 

Ihan peruspussukka, vuorissa yksi tasku. Kokoa reilu parisenkymmentä senttiä kanttiinsa.

Ja kun alkuun pääsin, en sitten osannutkaan lopettaa. Kakkoskatu on ensimmäistä lyhyempi ja sisus ilman taskua. Katuosuudesta tuli vähän turhan tumma, mutta siinä se nyt kuitenkin on. 

Kolmosesta tuli oranssi, vähän kalpeahko kokonaisuus.Tämä on samaa kokoa kuin ensimmäinen ja myös sisätaskulla varustettu. 

Kolmoset yhteiskuvassa. Talokangasta on jäljellä noin kuuden talon verran, ja nekin kahdessa palassa. Ne sopivat jollekin ihan pienelle tontille.

Kolttu kalenterille

 Tänä vuonna uuden kalenterin kannet myöhästyivät vuodenvaihteesta, mutta onhan tässä vuotta vielä paljon jäljellä.

Ompelin kolme pikkuhanhiriviä paperiompeluna. Yhden hanhen leveys on 2 cm ja korkeus 1,5 cm. 

Paperien poisnyppiminen oli aika näperrystä.

Hanhirivien väliinkin olisi  voinut jotain tikata, mutta tikkaamatta jäi. Vanuna on ohut, silitetävä vanu, Vlieseline H630 ("pöytäliinavanu"). 

Etukannen sisäpuolelle tein pienen taskun ruokalippuja varten ja takakannen sisäreunassa kapea tasku kynää varten. 

Karkkipäivä

Alkuvuodesta 2019 tein Hartolan opistossa Sanna Parankon kurssilla karkkiblokkeja, jotka ompelin siellä jo tilkkupinnaksi. Pinta oli aika pieni kooltaan, ehkä lastenpeitoksi sopiva. Se jäi odottelemaan parempia aikoja - ja kuten myöhemmin selvisi, uutta kurssia. 

Saman vuoden syksynä tein taas lähtöä Hartolaan, ja nappasin tilkkupinnan mukaani sillä ajatuksella, jos sieltä löytyisi hyvä idea reunukseen. Ja löytyihän sieltä, spiraaliblokki. Peitolla ei kuitenkaan silloin ollut sopivaa saajaa tai kohdetta, joten se jäi taas odottelemaan. Yllättäen loppuvuodesta tulikin kiitoslahjan tarve, ja sain puhtia tikata peiton valmiiksi. 

Karkkeihin tikkasin kevyesti kaartuvia viivoja ja valkoiselle taustalle silmukoitua kiemuraa. Välikaitaleisiin kahdesta suunnasta kaunokirjoitusharjoituksia. eli oman kouluaikani formaatin mukaisia l-kirjaimia. Lankana omasta varastosta löytynyt kummallisuus - lohen tai korallinpunainen, vaihtuvavärinen Aurifil, mielestäni aika kammottava sävy. Rulla oli jo korkattu, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, mihin olisin sitä käyttänyt?

Spiraaleihin vaihdoin keltaisen langan. Ja kun käsivaralla menen, eivät viivat ole viivasuoria. Valkoisen pohjakankaan tikkasin valkoisella, jolloin vaihdoin alalangan myös valkoiseksi, kun en halunnut keltaisten pisteiden pomppaavan edes vahingossa oikealle puolelle. 

Reunan tikkaamisen aloitin vailla ajatusta, mitä syntyisi. Piirtelin valkoisen osion jakoa huomioiden siksakkia merkkauskynällä ja kuvio muodostui siinä ommellessä. Tämä on mielestäni aika hauskan näköistä reunassa.

Taustan tein paloista, vaikka olinlin jo jossain vaiheessa kangaskauppaan menossa. Keräsin samansävyisiä keltaisia. Sivuilla olevat kappaleet leikkasin kahdeksi palaksi ja vaihdoin keskelle palat toisinpäin näyttämään siltä, että tämä olisi muka suunnitteltu juuri näistä kankaista näin. :D Ei ihan onnistunut, kun kankaat on niin samanvärisiä. Kun leveydestä jäi vähän uupumaan, tein sitä lisää värikkäillä kaitaleilla. Tikkauksen kokonaisuus erottuu vähän tästä kuvasta, pilvinen ja pimeä päivä ei ollut paras kuvaamisen kannalta. Eroa siinä, onko alalanka valkoinen vai keltainen, ei juuri erota isossa kuvassa.

Laiturikuvissa peitto näyttää leijuvan itsekseen. Illuusion saa aikaan tilkkuilijan paras apu, miespuolinen kannattelija, joka häyttää osaavan hommansa, vaikka joutuukin kyyristelemään itseään lyhyemmän peiton takana. Kuvaaja ei vain oikein saanut tarkkoja kuvia hämärässä ja suttuisessa säässä.

Peiton nimi on Karkkipäivä ja sen koko on n. 125 x 155 cm, välissä on bambuvanu. 

Peiton saa Helena, joka on 15 vuoden ajan mm. imuroinut langanpätkiä ja pyyhkinyt kangaspölyä kodissamme ja antanut minulle monta tuntia kuukaudessa lisäaikaa ommella.

Lahjaompelukset

Joulupukki on jakanut lahjat, nyt voin julkistaa joululahjaompelukseni.
Tein viisi vuotta sitten esikoiselleni Turtles-kassin Amy Butlerin Weekender -kassin mallilla. Kassi on ollut käytössä ainakin mummulamatkoilla ja perhekin on lisääntynyt tuon kassin valmistumisen jälkeen. Miniä mainitsi kerran kassin olevan todella hyvän kokoinen. 

Tilkkukassin ompelemiseen ei ollut aikaa ennen joulua. Kaivoin siis varastoistani joskus Viipurista ostamaani kuviollista puolipellavaa kassin materiaaliksi. Pikaisesti vilkaisin, ettei taida olla väliä, miten päin kankaasta kappaleet leikkaa. Sitten kun olin melkein koko kankaani silpunnut, tajusin, että olikin väliä. Siispä kassissa on lampaat sorkat kohti kattoa. Ei voi mitään, sai kelvata näin - ja kelpasikin.

Kassin malli on todella hyvä, ja se on helppo tehdä. Kankaan tikkasin kovikehuopaan, se riitti tukevoittamaan kassin. Kumpaankaan kassiin en ole tehnyt mallissa vetoketjun alapuolella olevia päätytaskuja, vaan jätin vain ne sujuvasti pois.

Tereen ompelu on ollut se haastavin juttu, sitä kun tulee tehtyä aika harvoin.  Tereet ja hihnat ovat valmista kaupan tavaraa. 

Vuorina on kesäistä, mansikkakuvioista puuvillaa.  Sen piti joskus mennä jonkun peiton taustakankaaksi, mutta ei sitten mennytkään.Vuoriksi varsin passelia.

Ehkä joskus vielä ompelen itsellenkin tämän, kun löydän jostain jotain tosi ihanaa kangasta. Toisaalta, kun on pyörällisiin laukkuihin tottunut, niin viitsisikö kassia retuuttaa reissussa?

Kissatyynyä vähän jo vilauttelinkin FB:n Tilkusta asiaa -ryhmässä. Kissan tein vajaa vuosi sitten Sanna Parankon kurssilla, lopullisen muotonsa se sai vasta nyt jouluksi. Tyyny meni lahjaksi keskimmäisellemme, jolla on kaksi hiukan säikkyä kissaa.

Oikein hyvää  ja iloisen värikästä tilkkuvuotta 2020 kaikille lukijoilleni!

Ei pöllömpää ommella seisten

Treenasin seisoen ompelua, nostin koneen kirjahyllyn (korkeus 95 cm) päälle,  ja kaasuttelin siinä. Onneksi sain muistutuksen tilkkukavereilta, että koneessani on myös ns. käsikaasu, ei tarvinnut yhdellä jalalla seistä, kun toinen oli kaasulla.

 Ja mikä olisikaan ollut parempi tekniikka pystyompeluun kuin paper piecing. Kun joka sauman jälkeen silitetään ja leikataan, minulla oli työhuoneessani kultainen kolmio näille toiminnoille. Samalla tuli vähän askellettua työvaiheiden välillä. 

Olen tätä samaa pöllömallia ommellut aikaisemminkin. Violetin tein ensin (en edes muista, mihin se on päätynyt) ja vähän myöhemmin Ellu sai kahden pöllön tyynyn. Nyt Ellulla on pikkusisko, joka halusi omat pöllöt.Väritoiveina oli pinkki ja keltainen. 

Nämä paper piecing -jutut on sellaisia "vielä-yksi" -ompeluksia. Aloitin ison pöllön illalla ja ajattelin tehdä vain vatsaosan. Koko pöllö oli kuitenkin valmis ennen kuin pään tyynyyn painoin. Joka sauman jälkeen ajattelin, että vielä yhden sauman ompelen ja sitten - ja niihän siinä kävi, että saumat loppuivat ennen kuin ompelijan into.

Olen useimmiten ommellut tyynyihin vetoketjun alareunaan. Nyt palauttelin mieleen kikkaa, jolla vetskarin saa näppärästi suoraan saumaan  tyynyn takapuolelle. Takakappale leikataan toiseen suuntaan n. 4 cm pitemmäksi kuin päällinen on, ja se leikataan kahtia siitä kohtaa, mihin vetoketju halutaan. Palaset laitetaan oikeat puolet vastakkain ja ommellaan n 2 cm päästä reunasta suoralla tikillä yhteen, tikin pituus minulla oli 5 mm. Jatkokäsittelyä helpottaa, jos sauman ompelee eri värisellä langalla. Ommeltu sauma silitetään auki ja vetoketju neulataan nurjalle puolelle niin, että ketjun keskikohta on sauman päällä.  Ketju tikataan oikealta puolelta kiinni ja sauma ratkotaan auki. 

Hoksasin vasta  tyynyn valmistuttua, että tästä olisi voinut tehdä ohjekuvatkin, mutta siinä kohtaa oli jo myöhäistä. Todennäköisesti aika monelle tämä on ihan tuttu juttu.

Tällä tekniikalla voit käyttää myös jonkin verran tyynyn mittaa lyhyempiä vetoketjuja, kunhan vain sisustyyny mahtuu aukosta sisään. Ompele silloin vetoketjun molemmin puolin tulevat saumat normaalipituisella tikillä ja kankaan värisellä langalla. Ns. leninkiketju on tähän paras, minulla oli omissa varastoissa vähän leveämpi vetoketju, se vähän nostaa reunoja ylös ja kurkistelee saumasta. 

Pöllöt parkkeerasivat 40 cm x 40 cm tyynyn päälle. Malli on Cyrille Zellwegerin, ja olen ostanut sen vuosia sitten Etsystä.  

Nyt ehkä pöllöt riittävät, ellei sitten Ellu saa toisenkin pikkusiskon.