Sivut

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Perintö


Jäin miettimään Tarja Rakelin kommenttia kädentaitojen periytymisestä. Varmaan näin on, lisäksi uskon, että myös mallilla ja esimerkillä on oma osuutensa. Se, että lapsi näkee tehtävän asioita itse, on mielestäni myös tärkeää ja kannustaa itse tekemiseen. Luulen, että joukossamme kulkee paljon ihmisiä, joilla nämä perinnölliset valmiudet kädentaitoihin on olemassa, mutta mallin ja kannustuksen puuttuminen tai tuomitseva, nolaava sana väärässä kohtaa on saanut heidät uskomaan itsensä tumpeloiksi. Miten paljon on näppäräsormisia miehiä, joiden taidot eivät ole koskaan päässeet esille, koska esim. tekstiilikäsityöt on saatettu luokitella akkojen (turhanaikaiseksi?) puuhasteluksi. Toisaalta uskon myös ihmisen kykyyn oppia, vaikka niitä perintojä ei kädentaitojen geenipaketissa olisi kovin paljon saanutkaan.

Miten kaukaa oma perintöni on lähtöisin, en tiedä. Maatalousyhteiskunnassa, jossa meidän kaikkien juuret ovat, oli pakko omata edes jonkinlaisia kädentaitoja selvitäkseen. Sen kuitenkin tiedän, että pappani, äidinisä, oli suutari ja taitava rakentaja. Mielelläni ajattelen, että hänen taitonsa ovat jossain määrin periytyneet minullekin ja ehkä eteenpäinkin.

Pappaani en ole koskaan tavannut, hän kuoli jo vuonna 1938, kuusi vuotta äitini syntymän jälkeen. Konkreettisina muistoina minulla on hänen tekemänsä pienet lestit ja sänky. Lestien pohjissa on kymmeniä pieniä naulanreikiä. Tuntuu mukavalta ajatella, että minulle tuntematon pappani on pitänyt lestejä kädessään. Sänky ei nukkumisen kannalta ole ihan paras mahdollinen, koska se on lyhyt nykyisen mittapuun mukaan, mutta olen halunnut säilyttää sen muistona kädentaitoisesta papastani.

Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä muilta, mistä omat kädentaitonne ovat peräisin, perintöä vai opittua, vai näiden iloinen sekoitus?

Uusille jäsenille tervetuloa!

5 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samaa mieltä, että lapset oppivat esimerkin kautta ja tunnustusten ja kannustuksen kautta itseluottamus kantaa yrittämään ja oppimaan sellaistakin mitä ennen ei ole tehnyt, ja myöskin perimällä on osaa asiaan.
    Mikä yhteensattuma!
    Itselläni on myös äidinisä ollut suutari ja minullakin on pieni lesti muistona hänestä, en ole myöskään häntä nähnyt hän kuoli neljä vuotta ennen syntymääni.
    Äidin äitini eli mummani isä oli myös taitava puutöidentekijä ja koko suvun kantaisä oli räätäli,ja koko suvussa on paljon kädentaidon tekijöitä, joten kädentaidot ovat periytyneet sitä kautta minulle. Mieheni, joka on myös taitava kädentaitoja vaativassa tekemisessä olemme osamme antaneet omille lapsillemme, sekä myös nyt lapsenlapsille he osaavat myös tehdä käsillään jotain ja vievät taitoja eteenpäin.

    VastaaPoista
  2. Oman tekemiseni perimä on vahvasti ajatuksissani, erityisesti äidin puolelta. Nuorena kuollut pappani oli räätäri ja mummani neuloi naisten vaatteet. Äitini perheessä monenlaiset kädentaidot olivat elämän välttämättömyys, miehet olivat taitavia rakentajia ja mummolassa kudottiin liikkeen kangasta eli vuosikaudet mm. Kehrä-ryijyä, jonka lankoja minäkin olen saanut järjestellä ja pujotella lankoja kangaspuihin. Isäni oli joutunut tekemään pienestä vanhimpana poikana monenlaista ja oli etevä rakentaja. Äitini oli työelämässä tekstiiliopettaja ja minua on aina kannustettu tekemään kaikkea, mistä olen kiinnostunut. Omista lapsista kaksi on erittäin taitavia piirtäjiä ja toinen opiskelee kenkäsuunnittelijaksi. Esikoinen ompelee ja kutoo ahkerasti, eli voisi sanoa, että onneksi ei omena ole pudonnut kauas puusta. Myös miehen puolella on vahvoja kädentaitajia ollut suvussa. Mielenkiintoista oli pysähtyä hetkeksi kertomusten ja muistojen pariin.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen sitä mieltä, että kädentaidot kulkevat perintönä sukupolvelta seuraavalle. Äitini ja molemmat mummoni ovat olleet taitavia kutojia, neulojia ja ompelijoita. Etenkin äidin äiti virkkasi pitsin jokaiseen nenäliinaan ja kirjoi kaikki mahdolliset tekstiilit kukkakuvioin. Nyt, kun muistelen lapsuuttani, niin tuntuu, että olen kasvanut kangaspuiden alla. Niissä oli aina jokin kangas, pellavaliina, matto, raanu tai poppana. Usein loimi oli koko kylän yhteinen ja naapureiden emännät kävivät kutomassa oman osuutensa. Isoisäni teki sen aikaisessa maatalossa tarvittavat tarvekalut, pärekorit, tuohivakat,saavit,valjaat, tiinut ja huonekalut. Hänellä oli myös oma paja, jossa syntyvät reen jalakset, viikatteet, saavien vanteet ja kaikki muut pienemmät tavarat, saranat, kahvat ja naulat.
    Itse olen värkännyt kaikenlaista pienestä pitäen. Intoa on ollut moneen kokeiluun, joskin tulokset ovat jääneet laihanlaisiksi. Mutta mukavaa on ollut. Nykyään ompelen ja kudon kaikkein mieluiten.
    Kolmea poikaani ei voi kehua mitenkään kädentaitajiksi. Ei ehkä ole sellaista tarvetta niin kuin ennen kaikelle taloudessa tarvittavalle. Napin ompelevat hätätapauksessa, vaihtavt polkupyörän renkaan ja joitakin pikkukorjauksia autoon tai ruohonleikkuriin. Valittelevat, että ei ole sellaista paikkaa, missä voisi vaikkapa takoa tai tehdä puutöitä. Olivat kyllä innostuneita koulun käsitöistä. Ilokseni kuitenkin yksi miniäkokelas on ollut innostunut käsitöistä pienestä tytöstä lähtien ja tekeekin paljon kaikenlaisia uusia juttuja, jotka minulle on vieraampia esim: helmityöt ja korut.
    Toivottavasti tulevat sukupolvet perivät esivanhempiensa luovia ominaisuuksia.

    VastaaPoista
  4. Osa varmasti tulee "geeneissä", osa mallioppimisella, mutta osansa on myös asenteillä. Jos lähipiiri arvostaa kädentaitoja, on siemen jo kylvetty. Jos taas hamutaan statusta merkkituotteilla, on käsintehty "vähempiarvoista".
    *
    Äiti ompeli aikoinaan kauniit tanssilenionkinsä ja on piirtänyt/maalannut harrastuksenaan ikänsä, Isä tehnyt oman talon lisäksi veneet ja kaappikellot. Pappa (äidinisä) teki harrasteverstaallaan metallitöitä, Mummu (äidinäiti) virkkasi taidokkaita pitsejä. Isän puolen kädentaidoista en tiedä ...
    Itse olen piirtänyt ja käsitöinyt lapsesta asti, Sisko ei osaa ommella edes nappia...

    VastaaPoista
  5. Huomenta, Tiinatei!
    Mitähän teen väärin, kun en saa laitettua blogiasi seurattavien listalle?

    Vahvaa perintöä ja opittua on. Ja koskaan ei tule valmista : )

    Käsityössä on kiinnostavaa se, ettei tässä koskaan tule valmiiksi, aina voi kehittää taitojaan, ymmärrystään ja oppia uutta. Tuntuu, että mitä enemmän tiedän, sen vähemmän osaan.

    Käsityön maailma on niin mielenkiintoinen. Meillä on oma tekemisen tausta ja kulttuuri ja lisäksi tarjolla koko maailma täynnä meille uusia tekniikoita ja materiaaleja.

    Tilkkutyöt ovat yksi hyvin kiinnostava osa-alue. Mistä se on kotoisin? Amishit tekevät hienoja, mutta ei taida olla tilkkutyön alkukoti, vai kuinka?

    Olen samaa mieltä, tilkkuja voi myös vain ihailla : )

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!