Valokuvia tallentui muistikortille 173, joten vielä kotonakin voin palata näyttelymuistoihin. Paperikuva-aikaan olisi joutunut miettimään todella tarkkaan, mistä haluaa muiston mukaansa. En kuitenkaan halua laittaa tähän postaukseen yhtään kuvaa näyttelytöistä, koska en halua nostaa mitään työtä ylitse muiden. Kaikkien eteen on varmasti tehty töitä ja jokaisesta löytyi jotain opittavaa.
Kierroksemme itse asiassa alkoi ensimmäiseksi Kankaiselta. Järkivalinta, koska epäilimme ryhmämatkalaisten pöllähtävän sinne näyttelyssä käynnin jälkeen. Näin ilmeisesti oli, koska saimme shoppailla melkein kahdestaan Kankaisen kauniin runsauden keskellä. Sieltä hurruttelimme kevyessä kesäsateessa Jokioisiin ja näyttelyn jälkeen palasimme Forssaan lounaalle aivan ihanaan Ravintola Köökkiin. Paikkavalinnan teimme pelkästään herttaisen nimen perusteella. Emmekä pettyneet! Ravintola oli viehättävällä ja rauhallisella puutalokadulla. Ruoka ja palvelu olivat loistavaa, suosittelen lämpimästi. Söin kantarelleilla täytettyjä savoijinkaalikääryleitä - todella herkullisia, ja annos oli mittava. Tilkkutaiturin Tytär urakoi kuhaa kukkakaalirisoton kera, pääsin maistamaan - ja maistoin parasta koskaan syömääni kuhaa. Vatsat pinkeinä ja horjuvin säärin (jälkiruoka ei yksinkertaisesti enää kupuihimme mahtunut, vaikka tarjoilija houkuttelevia vaihtoehtoja esittelikin) suuntasimme Tilkkutexiin irrottautumaan viimeisistäkin rahoistamme. Ja onnistuimme siinä. Ajoitus meni taaskin kohdalleen. Juuri ennen tuloamme sieltä oli poistunut 30 hengen Jokioisilta tullut ryhmä ja olimme pitkään ainoat asiakkaat.
Ja tässä järkiperustelut:
- kesällä on kerättävä kaikenlaista piiiitkän talven varalle (mustikoita, mansikoita, vaapukoita, puolukoita, sieniä, kankaita)
- kun kerran matkustan melkein 300 km, on halvempaa ostaa paljon kerralla kuin käydä siellä joka viikko
- pitkän matkan takia pitää myös varautua mahdollisiin tarpeisiin, ikinä ei tiedä, minkälaista kangasta voi tulevaisuudessa tarvita
- ilmastonmuutoksen kannalta on parempi, että käyn siellä esim. kaksi kertaa vuodessa kuin että hyppäisin siellä esim. kuukausittain (maailma pelastuu)
- jos kävisin siellä kerran kuukaudessa, minulta menisi pelkkiin matkoihin aikaa 96 tuntia. Jos käyn kaksi kertaa vuodessa, matkoihin menee aikaa vain 16 tuntia, joten minulle jää 80 tuntia aikaa ommella
-lainaan aikaisempaa postausta kommentoinutta: kankaita voi kerätä ja ihailla niinkuin postimerkkejä.
Ainoa haittapuoli nyt on se, että pää on täynnä ideoita, kaappi täynnä kankaita, mutta päivät täynnä marjastamista, halkojen liiteriin lappamista ja kaiken maailman (pakollisia?) juttuja sekä kohta leipätyötäkin, enkä minä ehdi ompelemaan. Argh!! Ja vielä isompi ARGH! Enpä ole ennen heinäkuussa odottanut pitkiä ja pimeitä syysiltoja.
Hyvin oletkin perustellut kangashankinnat, noista ei kukaan voi olla eri mieltä.
VastaaPoistaVälillä suututtaa niin peijakkaasti kun tekisi mieli ommella ja toteuttaa ideoitaan mutta kun muutakin pitää tehdä;-)
Olen täysin samaa mieltä kanssasi hamstraamisesta. Muistan perustelusi, kun taas seuraavan kerran poikkean ihan sattumalta kangaskauppaan. Tosi kauniita kankaita ole valinnutkin.
VastaaPoistaHarmittaa, kun ei ehdi ompelemaan nyt pään pullistellessa ideoita. Syksy tulee kuitenkin takuuvarmasti.
Niin se naiset on! olemme keräilijöitä, kuten näyttelijä Ilkka Aro sanoo näytelmässä "Luolamies" osuvasti. Perustelusi ovat hyvät tälle keräilylle, joten jatkakaamme, minä toivottavasti ensiviikolla saan kokea tämän keräilyn ihanuuden. Tosi on, että aina nämä muut pakolliset toiminnot vievät turhan paljon aikaa ompeluhuoneesta!
VastaaPoistaKiitos kommentista blogiini. Niiden 3D palojen salaisuus on siinä, että alla on pienempi tilkku ja päällimmäiseen tilkkuun tehdään laskos kullekin syrjälle. Tilkut ommellaan päällekkäin yhteen 1/8" saumanvaralla, joka jää paloja yhdistettäessä saumanvaran sisään. Kun niitä ompelee sarjassa eli ompelee vain yhden sivun palasta ja sitten saman sivun seuraavasta, valmistuvat ne nopeasti ja huomaa kääntää laskoksen aina samaan suuntaan.
VastaaPoistaHauska kirjoitus ja hyviä hankintoja.:)
VastaaPoistaTodellakin hienoja hankintoja olet tehnyt, kyllä kannatti!
VastaaPoistaOnko vielä ensi viikko "lomaa", käsitinkö oikein?
Tänään on tulossa hieno päivä.
Mukavaa tätä päivää!
Ihania kankaita ja oivallisia 'tekosyitä' kankaiden hamstraamiseen ;o). Huh-helteistä viikonloppua!
VastaaPoistaKyllä se talvi sieltä tulee, ihan hoputtamattakin... ;o)
VastaaPoistaHaaveilen Jokiisten reisuusta myöskin, mutta taitaa jäädä väliin, kun näyttely loppuu jo ensi viikon jälkeen. Harmittaa, niin paljon olen kuullut kehuja.