Sivut

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kassi(ntekijä) poikineen

Kolmen päivän kaatosade on pitänyt tupatöissä ja ompelukoneet ovat (kirjaimellisesti monikossa)  laulaneet ahkerasti. Poika ompeli vanhalla koneellani kamerajalustoille ja varjoille kuljetuslaukun. Hän teki aikanaan itselleen penkkareihin Star Wars-elokuvahahmon vaatetuksen, johon meni mustaa kangasta miltei kymmenen metriä. Tämä laukku oli myös huolellisesti etukäteen suunniteltu, pojalla on erinomainen avaruudellinen hahmotuskyky ja hyvä laskupää. Minulle jäi ompeluasioiden konsultointi. Ompelin vain reunukset kassista, koska liukas kangas tahtoi karata reunakaitaleen alta. Muuten poika hoiti koko homman itse.
Päälli- ja sisäkankaan (punainen) välissä on silitettävä kovikehuopa, selkää vasten tulevalle kohdalle se laitettiin kaksinkertaisena.

Pitkät taskut on varattu jalustoille ja varjoille, pieniin mahtuu pikkutarvikkeita. Laukku kääritään rullalle ja kiinnitetään neljällä pistolukolla. Yläreuna suljetaan kiristämällä nyöri. Kantamiseen on pieni kantoremmi sekä pitkä hihna, jolla laukun saa selkään.

Somisteeksi sisäpuolelle löytyi vanhoista varastoista Legoland-merkki muistona vuoden 1992 Keski-Euroopan matkasta (pilkottaa yläkuvassa jalustojen välissä). Merkki peittää pienen kömmähdyksen; pitkää kantoremmiä ommellessa unohtui vaihtaa punainen alalanka, ja remmi on ommeltu niin tiukalla tikilla kiinni, että sitä ei ryhdytty ratkomaan irti, vaan peitimme mustan tikkauksen merkillä. Hauska yhtymäkohta, koska pienenä ollessaan poika suunnitteli ryhtyvänsä isona legoinsinööriksi!


Oma crazy kesäkassinikin valmistui. Tikkauksessa innostuin suorastaan hurjastelemaan (vaatimattomalla kokemuksella), ja pienen lämmittelyn jälkeen uskalsin tehdä lehdykkäkuviota. Menin taas soitellen sotaan enkä miettinyt pitemmälle. Jossain vaiheessa huomasin, että tikkaus tulee kauneimmin esiin turkoosien tilkkujen päällä. Neljästä tilkusta ratkoin sitten tikkaukset pois ja tikkasin sitten lopulta vain tummempiin ja vaaleampiin turkooseihin tilkkuihin. Kuvion sopivuudesta en ole kovin vakuuttunut, mutta siedän sen, koska tykkään kassin väreistä.

PS: Tietääkö joku jonkun loogisen keinon, millä kuvia saisi rinnakkain? Minulla ne menee joskus tuurilla; en ymmärrä miksi, ja joskus ei millään konstilla; enkä ymmärrä miksi! Ne tuntuvat elävän ihan omaa elämäänsä. Ei tosin pitäisi valittaa, vuodatuksessa lienee edelleen kuvat kokonaan hukassa.

6 kommenttia:

  1. Oikein kivat kassit. Tikkaus vihreässä on oikein kivaa.
    Periaatteessa kuvien sijainnin saa eksaktiksi, jos määrittää sen HTML:ssä ja laittaa div-elementin sisälle taulukon, jossa on kaksi vierekkäistä solua ja sijoittaa yhden kuvan kumpaankin soluun. Silloin pitää kuvan leveys määritellä. Koska blogger käyttää niin paljon automatiikkaa, en uskalla muita ehdotuksia tehdä. Blogin HTML:ssä näyttää olevan sisäkkäisiä div-elementtejä, joten sen muokkaaminen on taitoa vaativaa.

    VastaaPoista
  2. Taitava poika sinulla on:) Tytär pyysi juuri toissapäivänä minua ompelemaan hänelle laukkua kameranjalalle, ehkä urkin ideaa täältä:)
    Kassisi on kivan pirteä ja lehtikuviot mukavan näköisiä.

    VastaaPoista
  3. Ihanasti tikattu sinun kassisi ja muutenkin pirteät värit. Kädentaidot yleensä periytyy kuten teidänkin tapauksessa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista!
    Kvilttaaja: Kiitos opastuksesta, yritän perehtyä asiaan ajan kanssa.

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit värit Kreisikassissa!

    Tuollaisen "kameralaukun" tekemisestä olen haaveillut. Sisällä olisi työkaluja. Upea kaameralaukku, kerrassaan.

    VastaaPoista
  6. Hienosti on tikkaaminen onnistunut turkoosiin kassiisi, se on muutenkin todella kaunis!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!