Sivut

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Aloituksia ja tunnustuksia

Leipä- ja pihatyöt ovat pitäneet kiivaassa liikkeessä. Tekeillä olevaa tilkkupintaa olen ommellut vesisateiden aikana, tai silloin kun perunat kiehuvat, tai kun odottelen pyykkikoneen ohjelman loppumista, tai aina kun tulee pieni rako muihin töihin. Se siis valmistuu. 

Eilen illalla klo 21.50 muistin taas, mitä olin unohtanut. Kollega jää eläkkeelle ja lupasin jo pari viikkoa sitten aloittaa kimppakaulaliinan neulomisen. Muistaessani tajusin myös, että aikaisemmin toteuttamamme työtapa ei nyt onnistu; aika ei riitä. Kolmekymmentä työkaveria ei saa aikaan yhtä kaulaliinaa kesäkuun alkuun mennessä, jos jokainen vie sen yhdeksi illaksi kotiinsa neulottavaksi. Pikaratkaisu: tein kolme aloitusta, ompelen erilliset pätkät sitten pötköön. Näin vältämme sen, ettei tarvitse ihan työpäivien aikana puikkoa kilistellä.

Kun tuli ihan pikkasen tulenpalava kiire, niin oman osuuteni toteutin virkkaamalla isoäidin neliön, jonka reunasta poimin sitten silmukat seuraavaa neulojaa varten. Kahta muuta aloitusta tein vain sen verran, että seuraava puikonheiluttaja pääsee alkuun. Edelliselle eläkkeellelähtijälle teimme samanlaisen (tai ei tästä samanlaista saa millään), sitä oli neulomassa sellaisia kollegoja, jotka eivät olleet kouluaikojensa jälkeen puikkoihin koskeneet. Liinasta tuli muistaakseni 3-4 metriä pitkä ja se oli todellakin ihanasti tekijöidensä näköinen. 

Paula satunNainen-blogista muisti minua mieltä lämmittävällä tunnustuksella, hänelle iso kiitos siitä!

Tunnustuksen säännöt:
1. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi
2. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
3. Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Paula laittoi minut aika vaikean tehtävän eteen viiden suosikkiblogin valintavaatimuksella. Suosikkiblogeja on useita, mutta jaan nyt tunnustuksen eteenpäin viiden sijasta kolmelle (rikon siis heti kolmatta ohjetta) bloggaajalle. Monet tilkku/käsityöblogit ovat tämän tunnustuksen jo saaneet, joten hyppään nyt tilkkuaidan toiselle puolelle. 

Tunnustuksen saavat 
Ampiine (ihania kuvia)

Tunnustuksella haluan kertoa sen saajalle, että haluan lukea hänen blogiaan jatkossakin.

4 kommenttia:

  1. Itse porukalla tehdyt työt ovat kyllä parhainta lahjaa eläkkeelle jäävälle. Eikä sillä väliä onko kaikki niin prikulleen tehtyä.

    VastaaPoista
  2. Ihana idea!!
    Olemme joskus (miesvaltaisella työpaikallani) kutoneet Englantiin lähtevälle työkaverille villasukat lämmikkeeksi, jokainen oman värisensä raidan. Mukana oli sellaisiakin miehiä, jotka eivät olleet koskaan puikkoihin tarttuneet - vaan nyt oli hyvä syy kokeilla. Ja jokainen osallistui! Vähän oli jälki epätasaista, mutta ajatus oli takuulla lämmin!! :o)

    VastaaPoista
  3. Oi! Kiitos tunnustuksesta, Tiinatei! Palaan tähän ajan keralla:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!