Sivut

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Rinkulaharjoituksia

Aamu alkoi haravan varressa, mutta sitten sade hätyytti sisälle. Pinnistelin muita sisätöitä ja ajattelin antaa ompelukoneen huilata tämän päivän. Illansuussa piti kuitenkin vähän verrytellä, ja testasin ympyräharppia (lisätarvikeluettelossa se on nimetty ympyränompeluohjaimeksi). Tilasin sen ompelevalta ompelukonekauppiaaltani jo kuukauden päivät sitten, ja sovimme, että hän tuo sen minulle Helsingin Kädentaitomessuille.  Olin Pfaffin sivuilta katsellut videota harpin käytöstä ja nyt se pääsi kokeiltavaksi. Pohjana Viipurista ostettua pellavaa ja sen alla huopakovike.


Lankana on vaihtuvavärinen Gutermanin Sulky, väri 4016. Lankaa upposi näihin tiiviillä koristetikillä tehtyihin ympyröihin aika paljon,vaikka pienempien rinkuloiden halkaisija ei ole kuin kuusi senttiä. Ihan kaikki kuvion salmiakit eivät pysyneet samankokoisina, en tiedä miksi. Tästä kokeilupalasta voisi tulla vaikka se hillitympi kännykkäpussi.



5 kommenttia:

  1. Kivan näköistä tikkiä. Minäkin olen ajatellut hankkivani tuon "apuvälineen" ja parit paininjalat itselleni lahjaksi... (siis äitienpäivälahjaksi :D)

    VastaaPoista
  2. Kivannäköisiä ympyröitä ja värit ovat ihanat. Oikein kiva kuvio. Laakapistot syövät aina paljon lankaa, siksi ne ovat ihanan näköisiä. Kivaa, kun tämä harppivillitys levisi. On se niin hauska lelu.

    VastaaPoista
  3. Kiva tuo koristeommel ja kiva kun muutkin tekevät harpilla, samaa mieltä kuten Kvilttaaja sanoi on se niin hauska lelu.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat värit!!! Minulla on jonkinlainen turkoosi kausi menossa... Mielenkiintoinen on myös tuo uusi apuvälineesi! Piti käydä youtubessa katsomassa, miten se toimii, vaikutti helpolta.

    VastaaPoista
  5. Hauskan näkösii rinkuloit. Tarttiskohan hankkii tommone vekoti...

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!