En sittenkään malttanut...

...pitää näppejäni erossa uusista kankaista. Eilinen ukkosen myräkkä varmisti, että piti siirtyä tupatöihin. Ukko ylijumala ryski ja paukkui ihan päällä, ja sähköt vilkkuivat kuin diskossa. Kaikkien elekronisten laitteiden pistokkeet oli irti, myös ompelukoneen. Mutta sain leikattua possukankaat tyttären pussukkaa varten. Hän fanittaa possuja (paitsi ei lautasella), joten Tilkkutexistä heräteostoksena (muita heräteostoksia minullahan ei ollutkaan) löytyneet possukankaat alkavat saada muotoaan. Tänään taas hirmuinen helle (elohopea venyttelee itseään jo kolmenkymmenen tietämiin) komensi pois vattupuskista ja halkojen pinoamisesta viettämään siestaa sisätiloihin ja ompelukoneen äärelle. Tuloksena valmiit tilkkupinnat.Hiukan nikottelen tuon kirjavan kukertavan kankaan kanssa, se näytti ihan hyvälle ennen ompelua, nyt ei enää niinkään. Mutta saa olla siellä, ehkä en kuitenkaan pura. Tai sitten puran.

Huomasin juuri, että 5000 kävijän raja on mennyt tänään rikki. ISO kiitos kaikille lukijoilleni, enpä aloittaessani olisi uskonut pääseväni näin nopeasti moisiin lukuihin. 

Kuinkas sitten kävikään? Taas?

Vietimme Tilkkutaiturin Tyttären kanssa päivän mittaisen Akkain A-luokan loman. Hyvin harkittu ja suunniteltu matka suuntautui Jokioisille, Forssaan ja Humppilaan. Pääkohde oli tietenkin Finn Quiltin valtakunnallinen tilkkutyönäyttely. Oi, mitä ihanuuksia ja taidonnäytteitä! Pelkkää haltioitumista ja hurmioitumista koko kierros!! Kyllä Suomesta löytyy taitavia tekijöitä. Toivottavasti näyttely saa julkisuutta ihan valtakunnan tasollakin (vai onko jo mahdollisesti saanut?) Näyttelyssä tuli hienosti esiin, että tilkkuilun  alle mahtuu todella monenlaista näkemystä, tekniikkaa ja työtapaa.

Valokuvia tallentui muistikortille 173, joten vielä kotonakin voin palata näyttelymuistoihin. Paperikuva-aikaan olisi joutunut miettimään todella tarkkaan, mistä haluaa muiston mukaansa. En kuitenkaan halua laittaa tähän postaukseen yhtään kuvaa näyttelytöistä, koska en halua nostaa mitään työtä ylitse muiden. Kaikkien eteen on varmasti tehty töitä ja jokaisesta löytyi jotain opittavaa.

Kierroksemme itse asiassa alkoi ensimmäiseksi Kankaiselta. Järkivalinta, koska epäilimme ryhmämatkalaisten pöllähtävän sinne näyttelyssä käynnin jälkeen. Näin ilmeisesti oli, koska saimme shoppailla melkein kahdestaan Kankaisen kauniin runsauden keskellä. Sieltä hurruttelimme kevyessä kesäsateessa Jokioisiin ja näyttelyn jälkeen palasimme Forssaan lounaalle aivan ihanaan Ravintola Köökkiin. Paikkavalinnan teimme pelkästään herttaisen nimen perusteella. Emmekä pettyneet! Ravintola oli viehättävällä ja rauhallisella puutalokadulla.  Ruoka ja palvelu olivat loistavaa, suosittelen lämpimästi. Söin kantarelleilla täytettyjä savoijinkaalikääryleitä - todella herkullisia, ja annos oli mittava. Tilkkutaiturin Tytär urakoi kuhaa kukkakaalirisoton kera, pääsin maistamaan - ja maistoin parasta koskaan syömääni kuhaa. Vatsat pinkeinä ja horjuvin säärin (jälkiruoka ei yksinkertaisesti enää kupuihimme mahtunut, vaikka tarjoilija houkuttelevia vaihtoehtoja esittelikin) suuntasimme Tilkkutexiin irrottautumaan viimeisistäkin rahoistamme.  Ja onnistuimme siinä. Ajoitus meni taaskin kohdalleen. Juuri ennen tuloamme sieltä oli poistunut 30 hengen Jokioisilta tullut ryhmä ja olimme pitkään ainoat asiakkaat.

Eihän minun pitänyt ostaa oikeastaan mitään? Vastahan minä Mikkelistä ostin kankaita enkä ole edes ehtinyt konetta pöydälle nostaa. Mutta kun Kankainen ja Tilkkutex ovat kuin karkkikauppoja!

Ja tässä järkiperustelut:
- kesällä on kerättävä kaikenlaista piiiitkän talven varalle (mustikoita, mansikoita, vaapukoita, puolukoita, sieniä, kankaita)
- kun kerran matkustan melkein 300 km, on halvempaa ostaa paljon kerralla kuin käydä siellä joka viikko
- pitkän matkan takia pitää myös varautua mahdollisiin tarpeisiin, ikinä ei tiedä, minkälaista kangasta voi tulevaisuudessa tarvita
- ilmastonmuutoksen kannalta on parempi, että käyn siellä esim. kaksi kertaa vuodessa kuin että hyppäisin siellä esim. kuukausittain (maailma pelastuu)
- jos kävisin siellä kerran kuukaudessa, minulta menisi pelkkiin matkoihin aikaa 96 tuntia. Jos käyn kaksi kertaa vuodessa, matkoihin menee aikaa vain 16 tuntia, joten minulle jää 80 tuntia aikaa ommella
-lainaan aikaisempaa postausta kommentoinutta: kankaita voi kerätä ja ihailla niinkuin postimerkkejä.

Ainoa haittapuoli nyt on se, että pää on täynnä ideoita, kaappi täynnä kankaita, mutta päivät täynnä marjastamista, halkojen liiteriin lappamista ja kaiken maailman (pakollisia?) juttuja sekä kohta leipätyötäkin, enkä minä ehdi ompelemaan. Argh!! Ja vielä isompi ARGH! Enpä ole ennen heinäkuussa odottanut pitkiä ja pimeitä syysiltoja.

Perintö

Jäin miettimään Tarja Rakelin kommenttia kädentaitojen periytymisestä. Varmaan näin on, lisäksi uskon, että myös mallilla ja esimerkillä on oma osuutensa. Se, että lapsi näkee tehtävän asioita itse, on mielestäni myös tärkeää ja kannustaa itse tekemiseen. Luulen, että joukossamme kulkee paljon ihmisiä, joilla nämä perinnölliset valmiudet kädentaitoihin on olemassa, mutta mallin ja kannustuksen puuttuminen tai tuomitseva, nolaava sana väärässä kohtaa on saanut heidät uskomaan itsensä tumpeloiksi. Miten paljon on näppäräsormisia miehiä, joiden taidot eivät ole koskaan päässeet esille, koska esim. tekstiilikäsityöt on saatettu luokitella akkojen (turhanaikaiseksi?) puuhasteluksi. Toisaalta uskon myös ihmisen kykyyn oppia, vaikka niitä perintojä ei kädentaitojen geenipaketissa olisi kovin paljon saanutkaan.

Miten kaukaa oma perintöni on lähtöisin, en tiedä. Maatalousyhteiskunnassa, jossa meidän kaikkien juuret ovat, oli pakko omata edes jonkinlaisia kädentaitoja selvitäkseen. Sen kuitenkin tiedän, että pappani, äidinisä, oli suutari ja taitava rakentaja. Mielelläni ajattelen, että hänen taitonsa ovat jossain määrin periytyneet minullekin ja ehkä eteenpäinkin.

Pappaani en ole koskaan tavannut, hän kuoli jo vuonna 1938, kuusi vuotta äitini syntymän jälkeen. Konkreettisina muistoina minulla on hänen tekemänsä pienet lestit ja sänky. Lestien pohjissa on kymmeniä pieniä naulanreikiä. Tuntuu mukavalta ajatella, että minulle tuntematon pappani on pitänyt lestejä kädessään. Sänky ei nukkumisen kannalta ole ihan paras mahdollinen, koska se on lyhyt nykyisen mittapuun mukaan, mutta olen halunnut säilyttää sen muistona kädentaitoisesta papastani.

Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä muilta, mistä omat kädentaitonne ovat peräisin, perintöä vai opittua, vai näiden iloinen sekoitus?

Uusille jäsenille tervetuloa!

Kassi(ntekijä) poikineen

Kolmen päivän kaatosade on pitänyt tupatöissä ja ompelukoneet ovat (kirjaimellisesti monikossa)  laulaneet ahkerasti. Poika ompeli vanhalla koneellani kamerajalustoille ja varjoille kuljetuslaukun. Hän teki aikanaan itselleen penkkareihin Star Wars-elokuvahahmon vaatetuksen, johon meni mustaa kangasta miltei kymmenen metriä. Tämä laukku oli myös huolellisesti etukäteen suunniteltu, pojalla on erinomainen avaruudellinen hahmotuskyky ja hyvä laskupää. Minulle jäi ompeluasioiden konsultointi. Ompelin vain reunukset kassista, koska liukas kangas tahtoi karata reunakaitaleen alta. Muuten poika hoiti koko homman itse.

Päälli- ja sisäkankaan (punainen) välissä on silitettävä kovikehuopa, selkää vasten tulevalle kohdalle se laitettiin kaksinkertaisena.

Pitkät taskut on varattu jalustoille ja varjoille, pieniin mahtuu pikkutarvikkeita. Laukku kääritään rullalle ja kiinnitetään neljällä pistolukolla. Yläreuna suljetaan kiristämällä nyöri. Kantamiseen on pieni kantoremmi sekä pitkä hihna, jolla laukun saa selkään.

Somisteeksi sisäpuolelle löytyi vanhoista varastoista Legoland-merkki muistona vuoden 1992 Keski-Euroopan matkasta (pilkottaa yläkuvassa jalustojen välissä). Merkki peittää pienen kömmähdyksen; pitkää kantoremmiä ommellessa unohtui vaihtaa punainen alalanka, ja remmi on ommeltu niin tiukalla tikilla kiinni, että sitä ei ryhdytty ratkomaan irti, vaan peitimme mustan tikkauksen merkillä. Hauska yhtymäkohta, koska pienenä ollessaan poika suunnitteli ryhtyvänsä isona legoinsinööriksi!

Oma crazy kesäkassinikin valmistui. Tikkauksessa innostuin suorastaan hurjastelemaan (vaatimattomalla kokemuksella), ja pienen lämmittelyn jälkeen uskalsin tehdä lehdykkäkuviota. Menin taas soitellen sotaan enkä miettinyt pitemmälle. Jossain vaiheessa huomasin, että tikkaus tulee kauneimmin esiin turkoosien tilkkujen päällä. Neljästä tilkusta ratkoin sitten tikkaukset pois ja tikkasin sitten lopulta vain tummempiin ja vaaleampiin turkooseihin tilkkuihin. Kuvion sopivuudesta en ole kovin vakuuttunut, mutta siedän sen, koska tykkään kassin väreistä.

PS: Tietääkö joku jonkun loogisen keinon, millä kuvia saisi rinnakkain? Minulla ne menee joskus tuurilla; en ymmärrä miksi, ja joskus ei millään konstilla; enkä ymmärrä miksi! Ne tuntuvat elävän ihan omaa elämäänsä. Ei tosin pitäisi valittaa, vuodatuksessa lienee edelleen kuvat kokonaan hukassa.

Mukaan tarttuneita

Pienellä kotimaisella maanmittauskierroksella Keski-Suomessa ja pohjoisella Pirkanmaalla oli tilkkusilmä kohtalaisen avoin. Mukaan tarttui kaikenlaisia tuliaisia. Menomatkalla poikkesin Mikkelin Korunapissa tikkauslankoja ostamassa, ja siellä oli kaikki kankaat - 30 %. D-insinööri poistui tässä vaiheessa kaupasta ulos ja sain shoppailla ihan rauhassa :D  Kangaspakkoja oli hyllyillä kahdessa rivissä, mutta en edes uskaltanut kaivella takimmaisia, eturivistäkin löytyi ihan kiitettävästi mieleisiä. Miten se menikään: Kankaita ei ole koskaan liikaa! Etenkin lankarullakangas on mielestäni aivan ihanaa. Kunpa vain raaskisin käyttää näitä...

Jyväskylän Suomalaisen alakerrasta D-imsinööri bongasi todellisen alen, kaikista alennetuista kirjoista vielä -40%. Mukaan lähti kolme kassillista kirjoja, mukana myös yksi tilkkukirja (kun ei ollut muita kuin tämä yksi!). Kirjan mallit eivät sellaisenaan saaneet sydäntä lyömään kovin kiihkeään tahtiin, mutta hyödynnettäviä pikkuideoita kuitenkin, vajaalla viidella eurolla. Ja niin kuin Vilenin Sulo sanoi - kun sain halvalla ...

Killinkosken nauhatehtaan museo pursusi historiaa ja ihania, muistorikkaita, kuviollisia nauhoja, mutta valitettavasti vain museon puolella. Nauhapuodin tarjonta oli huomattavasti käytännöllisempää, kassinhihnamatskua (iso valkea kiekko, joka erottuu kuvassa aika huonosti, maksoi vajaa 7 euroa), vetoketjuja (euro/3 kpl), nyöriä kilotavarana (punainen pussi 45 senttiä). Nyt ei tarvitse enää laittaa tereiden sisään sälekaihtimien naruja. Alla oleva kappa on Killinkosken kirpparilta, ihan omaatuntoa rauhoittaakseni voin sanoa hankkineeni myös kierrätyskangasta. 

Näiden kuvien ottamisessa en ole kunnostautunut, paitsi viimeisen, kun piti saada kuvaaja kuvaan. Lomareissulta tarttui Keskimmäinen mukaan, ja hän halusi testata salamoitaan ja varjojaan. Tuloksena kymmenittäin kuvia, joista vain osa pääsee tässä julki.

Crazya tilkkujumppaa

Sateinen sunnuntaiaamu päästi minut ompelukoneen ääreen ja sain tehtyä blokit omaa kassiani varten. Tästä tulee hiukan pienempi kuin Ilo-kassista, koska en aio kantaa siinä kolmea jättikokoista kylpypyyhettä.

Ompeluhetkestä muodostui samalla ruumiinkulttuurin ylläpitämisen tuokio. Talon ainoa iso pöytä, jota käytän myös leikkuupaikkana, oli sattuneesta syystä pois käytöstäni, joten levitin leikkuuni työhuoneeni lattialle. Siinä nivelet vetreytyivät, kun joka sauman ompelemisen jälkeen laskeuduin sievästi lattilalle leikkaamaan reunat suoriksi, ja leikkuun jälkeen könysin (en ihan yhtä sievästä) takaisin pystyyn. Kuvista saumojen lukumäärän laskemalla selviää tämän vetreytystoimenpiteen kertojen lukumäärä.

Ompelukoneen edessä on aika usein erilaisia esteitä. Matonpesua, ikkunanpesua, veneenpesua, mansikoiden pakastamista, sodankäyntiä rikkaruohoja vastaan, puhumattakaan jokapäiväisestä muonituksesta, siivouksesta (lue: raivauksesta) tai pyykkäämisestä. Ja kun yhdestä hommasta luulen päässeeni, ainakin kolmekymmentäyhdeksän huutaa jo jonossa.

Marjat ja marjastaminen ovat ihan mukava juttu. Mutta kun ne tulevat ihan porraspieleen huutelemaan, että alamme olla jo kypsiä, se kypsyttää marjastajaakin. Mikä pakko se oli tänä vuonna niin nopeasti ja runsaasti kypsyä? Jos olisivat edes näkökentän ulottumattomissa, voisin sanoa, etten ole ehtinyt vielä marjoja etsiskelemään. Nyt tuo selitys ontuu pahasti, kun mustikoihin ja metsämansikoihin kompastuu jo roskapussin vientireissulla. Luulin, että olen lomalla? Kuvittelin vielä kuukausi sitten hurruttelevani uudella ompelukoneellani uusia luomuksia päivät pitkät. Hoh-hoijaa, enkö ole vieläkään oppinut, mitä loma on?

Anna hyvän kiertää

Eijan tilkut-pehmot-puutarha-blogissa on hauska haaste, johon myös jonkinlaisia yllytyshullun ominaisuuksia omaavana ilmoittauduin:

Eli kolme ensimmäiseksi limoittaununutta saa minulta jotain mukavaa itsetehtyä 12 kuukauden kuluessa. Neule, ompelu,rottinki tms.Toiveita saa myös esittää :D Niiden kolmen pitää myös jatkaa haastetta omissa blogeissaan eteenpäin. Laitathan kommenttiisi otatko osaa haasteeseen.

On kiva nähdä mitä postipate tuo tullessaan...

Tarkennusta 8.7: Kopioin haasteen suoraan Eijan blogista, perun omalta osaltani tuon rottingin, sen tekijäksi minusta ei ole :-) .Yksi mahtuu vielä mukaan!

Tilkkuterveisiä Loma-asuntomessuilta

Lämmin kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Ilo on kiva jakaa! Tilkunviilaajalle kiitokset vinkistä kassin sankojen suhteen. Kassin saaja oli mielissään ja ripusti kassin tumman uunin peltitappiin kuin tauluksi. Nolottaa tunnustaa, mutta vielä matkalla mietin, jos jättäisin kassin kuitenkin itselleni ja veisin pelkät pyyhkeet.  Mutta ei huolta, uutta crazya pukkaa, ja paremmin omaan värimaailmaan sopivaa.

Viikonlopun ohjelmaan kuului myös käynti Retretissä, Tyko Sallisen sekä muiden ekspressionistien taiteeseen tutustuminen. Paluumatkalla poikkesimme pikaisesti Lappeenrannan Rauhassa olevilla loma-asuntomessuilla. Etsiskelimme ideoita rantasaunan terassin kesäkeittiön rakentamiseen, mutta hulppeiden (ja tolkuttoman kalliiden) loma-asuntojen (käytännössä omakotitalojen) terasseilla ei ollut kuin kaasugrilli ja mahtavan kokoinen poreamme. Terasseille oli suora näköala ainakin parin naapuritalon ikkunoista ja terasseilta. On siellä ammeessa kiva porista, kun naapuristossa verhot heiluu. Ai niin, eihän siellä kaikissa ikkunoissa verhoja ollutkaan.
 

Mutta ei ihan hukkareissu. Moderniin sisustukseen mahtuu tilkkuilukin!

Luulin ensin tilkkupeitoksi, mutta olikin vain ruudullista kangasta, ehkä pellavaa. Hypistelemään en päässyt,  joten en ole ihan varma. Tällaisia tekoturkiksella vuorattuja peitteitä näkyi useampi. Lienee toteutettavissa myös tilkkuversiona.

Ilmeisesti käsinpainettu peite. Keskikaitale oli erillisestä kankaasta. Keskikaitaleidean laitan muhimaan...

Aivan ihana nahkatilkusta ommeltu matto! Päälipuoli oli lyhytnukkaista turkista, nurjalla näkyy tilkut selvemmin. Tähän olisi suloista upottaa varpaansa kylmänä pakkasaamuna. 

Samassa mökistä löytyi myös samalla tekniikalla tehty tuolin matto.

Ja sängynpäädyssä ehtaa tilkkutyötä!

Tämä herttainen kattausliina oli pakko ikuistaa muistin tueksi, vaikka ei ihan mahdu tilkkutyökategoriaan.

Koska poikkesimme messuilla sukkelasti, en ehtinyt perehtymään tuotteiden suunnittelijoihin, myyjiin tai materiaaleihin.  Enkä edes enää muista, mistä mökeistä nämä kuvat ovat. Enkä ostanut sitä täydellistä sisustusluetteloa, joten joudutte tyytymään näihin kuviin, jos ette itse mene paikalle tai osta sitä täydellistä sisustusluetteloa. (Varmuuden vuoksi ilmoitan, etten ole loma-asuntomessujen tai sisustusluettelon piilomainostaja, enkä saa taloudellista enkä muutakaan hyötyä, vaikka menisittekin sinne ja/tai ostaisille luettelon. :-)

PS: SatunNaisella on kiva kesäkassiarvonta