Sivut

lauantai 15. syyskuuta 2012

Valmis lintukassi

Lintukassin viimeistelyssä on käytetty ihan oikeaa harkintaa. (Jos unohdetaan se väärään reunaan ommeltu päätykappale edellisessä postauksessa.) Halusin kassin kokonaan suljettavaksi, ja sitä asiaa pitikin sitten pähkäillä ihan perusteellisesti. Tuumailun lopputuloksena ompelin kassin levyisen, päistään kiinniommellun vetoketjureunuksen, jossa ei ole vanua tai huopaa välissä 
 (Onpa vaikea on selittää tekemisiään sanoilla). 



Vetoketjureunus on alla olevassa kuvassa kassin päällä oikeat puolet vastakkain. Punainen vetoketju näkyy kuvassa vihreäpohjaisen vuorikankaan reunassa kapeana viivana. Tässä vaiheessa (onneksi!!) hoksasin, että kassissa olisi hyvä olla jonkinlaiset kantohihnatkin.


 Yhdistin ensin kassin vuorin (yksivärinen punainen) ja tilkkupäällisen (joka oli tikattu huopakovikkeeseen) yläreunoistaan kiinni toisiinsa varmistaakseni, että ne pysyvät paikoillaan. 


Sitten ompelin vetoketjureunuksen päällikankaan (raidallinen punainen) ja kassin yhteen, samalla ompeleella kiinnittyivät myös kassin sangat.

 Käänsin vetoketjureunuksen nurjalle ja tikkasin kassin reunan päältäpäin, jolloin myös reunus kääntyi alaspäin.


Tässä kassi nurjalta puolelta. Kaksilokeroinen sisätasku on ommeltu kaksinkertaisesta tinttikankaasta. Vetoketjureunuksen vihreä vuorikangas on vielä risareunalla ja kiinnittämättä. Ompelin sen käsin peittämään alle jäävää saumaa. Tässä kohtaa on vielä tuotekehittelyn paikka, miten välttyisin tältä viimeiseltä käsinompelulta. Yhdistäisinkö vuorikankaat toisiinsa (vihreä ja punainen) ompelemalla oikeat puolet vastakkain ja jättäisin punaiseen vuoriin kääntöaukon? Vuoriosuus pitäisi kuitenkin saada kiinnittymään kassin "runkoon", jotta vetoketjun käyttäminen onnistuisi. Mihin kohtaan tuo kiinnityssauma sijoittuisi valmiissa kassissa? Tätä on mietittävä ennen seuraavaa kassia.

Valmis kassi. Vetoketjureunus "putoaa" kassin sisäpuolle ja sulkee koko kassin.


Uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa!

12 kommenttia:

  1. Tosi kiva kassi! Hyvä toteutus, kun vetoketju tosiaan sulkee koko kassin. Ehkä saisit viimeisen ompeleen tehdyksi myös koneella, jos vaikka vuorin reuna osuisi sopivaan kohtaan niin että voisit tehdä konetikkauksen kaikkien kerrosten läpi. Vaikea kyllä osua ja suunnitella niin. Tai entä jos se viimeinen (tässä vihreä tinttikaitale) olisikin kapeampi ja risareuna jäisi mitättömän matalaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vuorin reunan kohdistamista mietin itsekin, mutta en uskaltanut vielä kokeilla. Vaatii minulta napakan harsimisen, että pystyisin ompelemaan sitten kaikkien kerrosten läpi oikealta puolelta. Mutta tinttikankaan kaventaminen - ei hullumpi vaihtoehto, tai vetokejun reunanhan voisi tinttikankaan sijasta peittää muutaman sentin levyisellä, napakalla puuvillanauhalla... Kiitos pohtimisavusta! Yhdessä kehitellen ideat jalostuvat!

      Poista
  2. Kyllä tätä kassia kelpaa kanniskella. Tosi soma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kassi menee lahjaksi lintuja harrastavalle ystävälleni.

      Poista
  3. Onpas hyvä idea vetoketjun kiinnitykseen, tätä ehkä saa kopioida:)
    Kiva kassi muutenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on täysin vapaasti käytettävissä, blogia tuskin kannattaisi kirjoittaa, tai ainakaan työselostuksia sinne, jos haluaisi pitää ideat itsellään :D

      Poista
  4. Tinttikassista tuli todella hieno ja kassin värit kauniisti syksyyn vivahtavat ja kokokassin sulkeva vetoketju on hyvä. Kaunis kassi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin väreistä, vaikka ne eivät omia lempivärejäni olekaan.

      Poista
  5. Toimivan näköinen, kaunis kassi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siitä tuli kieltämättä ennakko-odotuksiani parempi, koska olin aika epäileväinen vetoketjureunuksen onnistumisen suhteen.

      Poista
  6. Kaunis kassi, upeat värit. Kokeilen seuraavassa kassissani samanlaista vetoketjujuttua, koska idea on vapaasti käytössä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista, vetoketjun ompeleminen tuollaiseen pieneen kappaleeseen on vielä helpompaa kuin kokonaiseen kassiin

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!