Yhden kynttilän päivä

Päivälleen vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen postaukseni tietämättä yhtään, mihin sen johtaisi. Kaikki, mitä siitä on seurannut, on ollut pelkästään positiivista! 

Olen saanut paljon ihania blogiystäviä tilkkujen, mutta myös muiden käsitöiden ympärillä. 

Isot ja lämpimät kiitokset kaikille lukijoilleni, te olette osaltanne tehneet tämän mahdolliseksi. 

Erilaisissa tuskailuissa on aina löytynyt hyviä neuvoja ja lohduttavia sanoja, mutta myös ilon ja onnistumisen hetket olette jakaneet kanssani. Ja miten hienoihin ja persoonallisiin käsitöihin olen päässyt tutustumaan teidän muiden blogien kautta. Tärkeätä on ollut myös jakaa käsitöiden arvostus teidän kanssanne. Voi, meinaa mennä jo juhlapuheeksi, mikä ei suinkaan ollut tarkoitus. Tarjolla on virtuaalista synttärikakkua kynttilän kera. Samaan kuvaan en niitä saanut kuitenkaan survottua.

PS: Samalla siirryin, ihan sattumalta muuten, uudelle sataluvulle, tämä on 101. postaus!

Vaalipäivän sukujumppa

Kun kansallisvelvollisuus tuli suoritettua jo aikaisemmin, päätin käyttää vaali-iltapäivän jo kauan odottaneen tilkkupeiton valmisteluun tikkausta varten. Tulikin oikein hikinen sukujumppa, kun asettelimme D-insinöörin ja anopin kanssa kerroksia kohdalleen. Käytin suihkutettavaa liimaa yhdistämiseen, ja homma sujui yllättävän hyvin. Vältyimme myös liimatulta lattialta ja keittiökaapeilta. Keittiön lattialle oli vaivattominta järjestää tilaa, mutta sielläkään ei ollut sitä liikaa. Kaapit oli helppo suojata liimasuihkeilta kiinnittämällä suojakangas laatikoiden ja kaappien ovien väliin, kangas jatkui sitten peitteen alle. Pakko tunnustaa, mutta D-insinööri oli aika hyvä tässä hommassa. Peite tulee rantasaunallemme viime syksynä tekemän peiton kaveriksi. Ensimmäinen peitto oli yhdelle sängylle, tämä on parivuoteelle koossa 210x250. Sängyt, tai oikeasti vain patjat, ovat korotetulla lattianosalla, jota sanomme pankoksi. Patjojen välissä on tilanjakajana hylly. Ihanaan, että peitto on tässä vaiheessa. Nyt pääsen käynnistämään tikkaamisen!

Neulomuksia (Suutarin lapset ry)

Olen tikutellut sukkia pari talvea muiden tarpeisiin, mutta tänä syksynä heräsin siihen, että omat varpaanlämmittimet olivat jo ihan hiulaksi huvenneet päkiöiden alta ja kantapäistä. Reissussa mukana olleet sukkani (mutta ei siellä juurikaan edistyneet) valmistuivat vihdoin. Lankana seiskaveikkaa, valmiiksi raidoitettua. Malli: Sukkien karvalakkimalli, siis ihan perussukka.

Ostin alkusyksystä takkiliikkeen lopetuksesta uuden villakangastakin, kirkkaanpunaisen. Koko talosta ei löytynyt yhtään sen väreihin soveltuvaa kaulahuivia ensimmäisinä pakkasaamuina. Joten ei muuta kuin lankakauppaan ja puikot kouraan. Alku oli tosi takkuinen, eikä tuo kovin sujuvasti etene vieläkään. Mallineule on turkkilaista neulosta, jonka bongasin työkaverini huivista. Kuulosti helpolle, kaksi yhteen ja langankierto molemmilla kerroksilla. Mutta langankierron poimiminen seuraavalla kerroksella puikolle ei ollutkaan niin helppoa. Koukkasin sitten langankierron takakautta ja se vähän helpotti. Lankana on todella pehmeä alpakkalanka, joten seuraavaksi karkasi liukkalta puikoita silmukoita, ja niiden poimiminen olikin Mission impossible. Purin. Etsin mittavasta lehtiläjästä ja netistä uutta mallineuletta, sellaista, mitä voisi neuloa telkkaria katellessa, ja missä ei juuri tarvisisi silmukoita laskea. Kokeilin yhtä. Purin. Kokeilin toista. Purin.

Palasin takaisin turkkilaiseen, nyt vaihdoin bambupuikot, ja silmukat pysyivät puikoillaan. Tykkään neulepinnasta, neulos on kuohkeaa, mutta ei etene takakautta koukatuista langankierroista huolimatta kovinkaan vauhdilla, ja silmät pitää pitää aika tarkkaan neuleessa. Yksi silmukan pudotus tapahtui, silmukkaa en saanut ihan neuleen mukaisesti poimittua, joten siinä kohtaa on hiukan isompi reikä, mutta en nyt välitä. Jos joku haluaa virheet neuleesta etsiä, voi sen tehdä, mutta en anna sen nyt haitata. Oma silmähän ne poimii sieltä automaattisesti. Runttaan sitten valmiin huivin niin monimuotoisesti kaulani ympärille, ettei siinä pienet poikkeamat  näy.

Anna hyvän kiertää -haaste

Viimeiset Anna hyvän kiertää -haasteen yllätykset lähtivät tänään Iteljoonin matkaan. Pieniä paljastuksia... 

Lipsahdus

Olin luvannut itselleni, etten osta kankaita (ennen kuin Tampereen kädentaitomessuilla, jonne olen tekemässä marraskuussa debyyttikäyntiä). Kävin tänään työkäynnillä pienessä naapurikunnassa, ja jo keskustan läpi ajaessani huomasin tutunnäköisiä kirjaimia näyteikkunoiden yläpuolella. Päätin kuitenkin pysyä tiukkana, ja työtapaamisesta palatessani ajoin päättäväisesti liikkeen ohitse. Autoni käyttäytyi kuitenkin omituisesti, se kääntyi seuraavassa risteyksessä takaisin ja kurvasi suoraan kangaskaupan eteen. Eipä minulle jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin kurkata sisään. Ja tapahtui kuuluisat sulovileenit, kun kerran halvalla sain. Ihan aikuisten oikeesti halvalla, metrihinnat alle 10 € ja kaikki kankaat vähintään 140 leveitä, vihreä jopa 170 leveä. Eihän niitä voinut sinne jättää. Eihän?

Mukava kotiinpaluu

Eilen puolenyön jälkeen selviydyin kotiin reissusta, hiukan rähjääntyneenä. Kotimatkan tiukin osuus oli pätkä Helsinki-Vantaalta kotiin. Vajaa kolme tuntia auton ratissa reippaassa vesisateessa ja pimeässä, kolahtipa kotimaan syksy ihan konkreettisesti. Mutta nyt tuntuu jo ihan mukavalle. (Huomisaamuisen töihin lähdön olen työntänyt toistaiseksi tehokkaasti mielestäni pois).
 
Jossain kumman huumassa olin alkusyksystä tehnyt kaksi tilausta, joita jossain välissä ehdin jo hiukkasen katuakin. Ensinnäkin tilasin ihan umpimähkään amerikkalaisen tilkkulehden, jonka ensimmäinen numero oli saapunut Italian reissuni aikana.

Lehti on kuitenkin ennakkopelkojani parempi. Paljon kivoja, toteuttamiskelpoisia ideoita, mm. joulukuusen koristeita ja peitemalleja erilaisista blokeista. Kun vain aika riittäisi...

Toinen hurahdukseni oli ompelumerkki. Halusin jotenkin merkata työni ja kekkasin netistä yrityksen, joka valmistaa ko. merkkejä.

Kuva valehtelee värit, pohja on musta ja teksti luumu (?). Oikea väri muistuttaa kyllä omituisen raakaa tai pilaantumassa olevaa luumua. Merkki on sauman väliin ommeltava, se taitetaan tekstien välistä, jolloin teksti on luettavissa kummaltakin puolelta, ja merkin risapäät jäävät sauman sisään. Lienevätko lopulta niiiiiiin tarpeellisia ja välttämättömiä, mutta kuitenkin mukava mauste omiin töihin, etenkin kun niitä eksyy maailmallekin.

Herkkuja

Söimme tänään brittiystäväni kanssa kevyttä lounasta vuokraemäntämme kattoterassilla. Ruokalistalla oli paikallisia herkkuja: tomaatteja basilikan ja oliiviöljyn kanssa, bresaolaa, pecorinojuustoa ja hedelmiä. Lasissa on leikisti Montepulciano Nobile-punaviiniä. Oikeasti se on veriappelsiinimehua. Olimme jo pullo kourassa viinikaupassa, kunnes tajusimme, ettei meillä ole mitään, millä saisimme pullon auki. Vuokraemäntämme oli poissa, emmekä halunneet mennä kaivelemaan  hänen keittiönsä kaappeja korkkiruuvin löytämiseksi. En muistanut myöskään pakata mukaan vasaraa ja ruuvimeisseliä, joilla olen joskus korkkiruuvin puutteessa viinipulloja aukonut.Ilmeisesti meidän pitää jatkossa hakea marketista tölkkiviiniä, mikä kyllä tuntuu pyhäinhäväistykseltä viinimaassa ja etenkin viinikaupungissa. Ehkä kuitenkin investoimme korkkiruuviin. On sanomattakin selvää, että jos puolisomme olisivat mukana, niin matkavarustuksesta löytyisi myös kyseinen apuväline.
Ruokakuvista puuttuu myös leipä, koska meillä oli valmiiksi viipaloitua kokojyväleipää, muovipussissa myytävää, joka ei millään sopinut tyyliin. Kuvauksellisempi leipä on täällä niin valkoista ja mautonta (=suolatonta), että en enää suostu syömään sitä enkä edes ruokakuviin sijoittamaan.
Lounasympäristössä ei sen sijaan ole mitään valittamista!

Miten koira karvoistaan pääsisi edes Italiassa...

...ja onko edes tarpeen? Torstai on Montepulcianon markkinapäivä, ja menimme opiskelijaryhmäni kanssa opettelemaan ja kertaamaan sanoja sinne. Ja kuinka ollakaan, olihan siellä kangaskauppiaskin! Vaalea kangas on ostettu ystävälliseltä signoralta, joka olisi myynyt minulle vaikka mitä. Maksoin vaaleasta kankaasta neljä euroa, sain melkein puoleen hintaan, kun kankaassa on jatkokohta. Niinpä hän leikkasi puolen metrin toiveeni reilusti yli. Nappikangas on itse asiassa esiliina, mutta kun se on niin hauska, niin saahan sen silputtua! Air Balticin painorajat pitävät ostamista todennäköisesti hiukan kurissa. Ja tärkeintä tuliaista ei Air Balticin vaa'at edes pysty punnitsemaan.

Montepulciano

Kuvatervehdys Toscanan ja Umbrian rajamaisemista. Kaupunki on pelkkää ylä- ja alamäkeä. Asuntokin on noin neljännessä kerroksessa kymmenien kuluneiden kiviportaiden päässä, puuskutus on päivittäistä. Jalkalihakset saavat täällä todella töitä. Brittiystäväni, joka on täällä kanssani (ja joka voisi ikänsä puolesta olla äitini) sanoi, että kahden viikon päästä kipaisemme mäet ja portaat reippaasi ja puuskuttamatta ylös. Rohkenen epäillä, sillä hoikistumishaaveet ovat kuitenkin haaveita vain näiden pastakattiloiden, italialaisen jäätelön ym. herkkujen ääressä. Allaolevat näkymät ovat vuokraemäntäni terassilta. En voi muuta kuin taas huokailla ihastuksesta ja nauttia kaikesta näkemästäni. Huokailujen ja puuskutuksen lomassa yritän kovasti takoa päähäni tätä ihanaa kieltä.

Palmikoita pitkin selkää

Juhannusviikolla aloitettu ja vaihtelevalla tahdilla synnytetty villatakki on valmis. Olen lopputulokseen tyytyväinen, etenkin tykkään takin reilusta pituudesta. 

Kaksi korjauskohdetta, pikkujuttu ja isojuttu. Nappien paikat pitää vielä tarkistaa, ja villatakin sisus tarvitsee aika rankkaa uudelleen muotoilua.

Kaulus ja nappilista neulottiin kaksikertaisella langalla, tuli jämäkkä eikä repsota.

Hihansuussa on kiva röyhelö.

Villatakin ohje on Dropsin, lanka Hjertegarnin Lima, väri 1700. Lankaa meni 920 g kokoon XL.