Sivut

torstai 21. elokuuta 2014

Kankaiden uusi koti ja kangasvaihto

Kankaani ovat muuttaneet kesällä kunnostamaani laatikostoon. Neljätoista pientä laatikkoa vetivät kaikki normaalikokoiset (= suurin osa puolen metrin pätkiä, mukana lyhyempiä ja pitempiä) kankaani, enemmänkin olisi mahtunut. 
 

Ylähyllylle sain sijoitettua laajan miniompelukonekokoelmani (2 kpl), Ystävyys-pystin ja muffinssi-neulatyynyn.


Kankaat jouduin viikkaamaan uudelleen, sillä aikaisempi viikkauskoko ei sopinut laatikoihin.  Tämä homma sitten kesti ja kesti. Työhuoneeni on muistuttanut enemmän kaatopaikkaa kuin midinetin säntillistä ompelimoa. Säilöin aikaisemmin kankaita Ikean muovilaatikoissa, ja  mylläyksessä löytyikin aika monta sellaista kangasta, mitä en muistanut olevan olemassakaan. Nyt näen helposti, mitä minulla on.


Kankaita peratessani syntyi ajatus: Nimipäiväkangasvaihto. Luin joltain jenkkisivuilta kangasvaihdosta, jossa lähetettiin fat quartereita vaihtoryhmän jäsenille synttärilahjoiksi. Kun meillä suomalaisilla on nimipäivät, hyödynnetään niitä. Haastan siis lukijani nimipäiväkangasvaihtoon seuraavin raamein
- voin hallinnoida vaihtoa, eli halukkaat voivat ilmoittautua minulle
- kuvittelisin, että max. 8 jäsentä ryhmässä olisi sopiva koko
- ryhmän jäsenet sitoutuvat lähettämään jokaiselle ryhmän jäsenelle fat quarter* kokoisen kangaspalan nimipäivälahjaksi, ja että kangas on  laadultaan sellainen, jonka itsekin ottaisit vastaan
-  voimme aluksi sopia vuoden vaihtojaksosta, katsotaan sitten haluammeko jatkaa

Käytännön toimia
- voit ilmoittautua kommentoimalla tähän postaukseen, mutta laita lisäksi osoitteesi minulle sähköpostilla tiinatei(at)luukku.com,
- kun ryhmän verran vaihtokumppaneita on kasassa, laitan sähköpostilla jokaiselle ryhmän jäsenelle muiden ryhmäläisten osoitteet
- toistemme osoitteisiin ja muihin henkilökohtaisiin tietoihin suhtaudumme luottamuksellisesti ja yksityisyyttä kunnioittaen
- jokainen  huolehtii tämän jälkeen itse siitä, että vaihtokumppani saa kankaanpalansa nimipäiväksi
- jos nimipäivääsi ei ole almanakassa, ilmoita, milloin vietät sitä
- jos innostuneita on enemmän, voimme muodostaa toisenkin (kolmannenkin jne) ryhmän. Yhden ryhmän kokoa ei liene järkevää kasvattaa kovin suureksi, ettei tästä lystiksi tarkoitetusta jutusta tulisi rasitetta.
- vaihto voidaan käynnistää lokakuun alusta, ilmoittautumiset 1.9. mennessä

Jos sinulla on parempia ehdotuksia toteuttamisesta, otan niitä mielelläni vastaan. Raameja voidaan tarkentaa tarpeen mukaan. Nyt jännittää kamalasti, lähteekö kukaan tähän mukaan? 

Testasin melko tavallisen paksuisella kankaalla: C5-kokoinen (ns. puolen arkin ) kirjekuori + fat quarter = 48 g, postimaksu ykkösluokassa 1 €, kakkosessa 0.90 €
50-100 g kirje ykkösluokassa 1,40€, kakkosessa 1,20 €

* fat quarter 18 x 22 tuumaa eli n. 46 x 55 cm



20 kommenttia:

  1. ♥Ovatkin niin hienossa järjestyksessä.. toisin on laita mun kangaiden!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuosta järjestelmällisyydestä on kiva etsiä kankaita tarpeisiin:)

    Nimipäivävaihto on kiva idea ja mukavaa että otat asian hoitaaksesi. Olen innolla mukana!

    VastaaPoista
  3. Hieno kaappi ja mikä järjestys kankaissa. Voisi ottaa mallia.
    Kangasvaihto kuulostaa mukavalta, tulen mukaan.

    VastaaPoista
  4. Nyt kyllä vihertää, kankaasi ovat niin ihanassa järjestyksessä:)) Kiva!
    Nyt näkee nopeasti kaikki kankaat samasta värisarjasta.
    Hyvä idea nimipäivävaihto ja olen myös mukana!

    VastaaPoista
  5. Kankaasi ovat aivan ihanasti. Varmaan pidät aina jonkun laatikon auki, että voit ihailla niitä. Minusta ei ole kangasvaihtoon. En koskaan saa mitään aikaan muiden valitsemista kankaista ja yleensä pistän ne eteenpäin. Hienoa, kun järjestät sellaisen kuitenkin. Kiitos lintukommentistasi. 2 merkittävää lintutyötäni on kierrossa pari vuotta ja se haittaa näyttelyn järjestämistä vaikka näyttelytiloja olisi ehdolla.

    VastaaPoista
  6. Ihana laatikosto, mutta kysyn kuitenkin... missä sinun loput kankaat ovat. Tämä kysyttiin minulta kauan sitten kun näytin tilkkuystävälleni hienosti järjestettyjä kangashyllyjäni. Muistan menneeni ihan hämilleen ja ymmärsin kysymyksen vasta nähtyäni hänen "varastot"

    Nimipäivälahjaryhmä on tosi hauska. Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  7. Vau, miten hieno kangasvarasto! Ei ole minustakaan mukaan vaihtoon.

    VastaaPoista
  8. Ihana kangaskaappi! Ihan kateellisena katson tuota liukuvaa värien kulkua. En pysty tämän jälkeen omia sotkukasoja vilkaisemaan moneen päivvän.

    Ehdottomasti mukana tässä nimipäiväjutussa! Harmi, että nimpparit meni just.

    VastaaPoista
  9. Hienosti ovat nyt kankaasi järjestyksessä, sieltä on helppo alkaa valikoida materiaalia uusiin töihin :) Nimipäivävaihtoon ilmoittaudun innolla mukaan!

    VastaaPoista
  10. Ihan mielettömän ihana kangasvarasto! Jos ei laatikon auki vetäessään iske hillitön inspiraatio, pitää olla joko sokea tai ainakin värisokea!?
    Kangasvaihto mielettömän hieno idea! Jos joku ryhmä (arvelen siis monen innostuvan!!) jää "yhtä vaille", tulen mukaan. Muuten en kehtaa, kun tilkkuilu on niin jumissa, häpeä jättää upeista lahjakankaista mitään tekemättä!

    VastaaPoista
  11. Aivan kadehdittavan hieno kangasvarasto ja -järjestys!
    Nimipäiväjuttu on tosi hauska. Ilmottaudun mukaan :)

    VastaaPoista
  12. Kauniisti olet kankaasi järjestellyt. Kangasvaihto kiehtoisi, mutta taidan jäädä seuraamaan sivusta mitä posti tuo tullessaan teille muille :D

    VastaaPoista
  13. Ooh, ilmat pihalle päästävän upea ja vaikuttava kangassäilytin sulla! Tuollaisen avulla ei yksinkertaisesti voi olla ompelematta!!! Mulla on nyt karsitut kankaat nostettu ylähyllylle ja kohta puolisen vuotta kestänyt ompelutauko käynnissä, argh...

    VastaaPoista
  14. Ihana laatikosto täynnä upeutta! Varmaan sulla on vielä isot kangaspalat jossain muualla? Entä jäännöstilkut? Tulen mukaan nimpparikangassysteemiin!

    VastaaPoista
  15. Upea kangashylly, jossa värit niiiiiin houkuttelevasti pilkottaa! Itse odottelen vieläkin sitä ompeluinspiraatiota... Tuo kangasvaihtoideakin on loistava! Voin osallistua, jos on tilaa ;)

    VastaaPoista
  16. Kankaasi ovat nyt niin kauniissa järjestyksessä, että raskitko käyttää niitä ollenkaan :) Hyvin näet nyt mitä puuttuu ja mitä on .
    Nimpparikangsvaihto on kiva idea, ja olin mieluusti mukana , jos vielä sovin johonkin ryhmään......

    VastaaPoista
  17. Kankaasi ovat upeasti sävyittäin järjestyksessä. Minun kankaani ovat kuten sinunkin ennen, muovisissa laatikoissa. Olisi ihanaa saada tuollainen laatikostojärjestys aikaiseksi. Nimpparivaihto kuulostaa kivalta, olisi ihanaa saada postista yllätyksiä. Mutta olen tilkkuilun alalla vielä niin vihreä että taidan vetäytyä ja seurata sivusta millaisia töitä vaihto tuo tullessaan.

    VastaaPoista
  18. Kyllä on komea varasto ja hienossa järjestyksessä Onnittelut sinulle siitä!

    VastaaPoista
  19. Laatikostosta tuli kiva. Kankaat ovat tosi hyvin esillä.
    Oikeat tilkkukankaat ovat minullakin aika hyvin järjestyksessä, mutta (kangashamsterin keräämät) verho, liina, lakana ym. varastot etsivät vielä järkevää säilytystilaa. Silppujenkin laittelu vielä minigrip-vaiheessa (töissä pelastan tehdaspuhtaita isoja pusseja roskikseen joutumasta). Muovipussit ovat tosin jo muovisissa laatikossa, Lajittelu tosin usein keskeytyy ompeluhimon iskiessä. Unelma siisitistä ja avarasta ompelutilasta kuitenkn elää...
    Nimpparikangasvaihtoon osallistuisin myös mielelläni!

    VastaaPoista
  20. Huikean hieno kangaslaatikosto. Ja hyvä että jäi vähän tyhjää tilaa, kyllä se aikanaan täyttyy :-) Mielellään tulisin mukaan kangasvaihtoon, jos teet useamman ryhmän (taitaa olla jo yli kahdeksan halukasta).

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!