Sivut

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Käsin ommellen


Uusimmassa Love Quilting & Patchwork -lehdessä oli English Paper Piecingillä tehty tablettipussukka. Vaikka muutama työ on kesken, ja aika monta tehtävien listalla, olihan tätäkin pakko kokeilla. Koukuttavaa jälleen kerran. .

Pieni neliö on tuuman kanttiinsa
 Koska pussukka sisältöineen on kulkuriluonteinen, niin leikkasin neliöt harmaasta kankaasta, valkoinen tuntui liian aralta. En ole vielä ihan varma ratkaisun viisaudesta, mutta tuskin vaihdan valkoiseen. Lehden ohjeessa vain toinen puoli tehty tällä tekniikalla, "nurja" puoli oli tehty neljästä kaitaleesta. Minä ajattelin pistellä kummankin puolen samalla tavalla. Ohjeessa oleva koko ei täsmännyt oman tablettini kanssa,  mutta siitähän selviää lisäämällä paloja reunaan. 

Tikkailin tänään keltaista hyrrä-peittoa pätkän verran eteenpäin. Pihatyöt kiljuvat tekijänsä perään, enkä oikein tiedä, missä minun olisi  viisasta olla. Minun kai pitää tehdä itselleni samanlainen sääntö kuin perheemme nuorisolla oli reilu kymmenen vuotta sitten. He saivat olla koneella yhtä kauan kuin olivat päivittäin ulkona. Minun kohdallani se kone on vain ompelukone.

26 kommenttia:

  1. Osuit naulan kantaan paljon ideoita, pihalla paljon töitä ja viellä muuallakin. Kaikkea ei vaan pysty toteuttamaan:(. Hieno tuo pussukka, työ sopii kyllä sinulle, kun olet tarkka tekijä. On se mukavaa, kun ei aika tule pitkäksi ja pystyy tekemään kaikkea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Juu, tätä taistelua se on varmaan ensimmäisiin lumiin asti, pitäisi olla jossain muualla kuin koneen ääressä. :D

      Poista
  2. Onko uusi lehti jo ilmestynyt???
    Siis nytkö pitäisi aloittaa käsin ompelu;) Huh-huh, pussukan reunoja olen muutaman ommellut käsin ja olen ajatellut että se riittää minulle;) Mutta, mutta......


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje oli numerossa 33, minulle lehti tulee kotiin tilattuna, ja olen huomannut, että myöhemmin kuin kauppoihin. Ei tarvitse siirtyä käsinompeluun, jokainen voi onneksi tehdä niin kuin itsestä hyvälle tuntuu :D

      Poista
  3. Tuo on kyllä totta, että ei oikein tiedä missä pitäisi olla, ulkona vai sisällä, keittiössä vai ompelukoneella!
    Mielenkiintoinen tabletin päällinen ja kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään olla kuitenkin edes vähän ompelukoneella....

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, ei tunnu työläälle, kun on mielenkiintoista ja mukavaa :D

      Poista
  5. Sievä malli, mutta kauhistuttava tekotapa. Käteen sattuu pelkkä ajatuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, ei ollut tarkoitus kauhistuttaa ja aiheuttaa kipua :(

      Poista
  6. Hyvät värit olet valinnut! Perässä tullaan, vähän hitaammin... Heh.. Saman sorttiset houkuttelukeinot (kiristyskeinot) oli meidän nuorisolla: saman verran koneella oloa kuin kirjan lukua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän meillä kiire ole (muuta kuin uusia malleja testaamaan). Mielenkiinnolla odotan näkeväni sinun värivalintasi. Olen suunnitellut omaani toiselle puolelle ihan erilaista värimaailmaa....

      Poista
  7. Ahkera ihminen jaksaa näköjään ommella pienistäkin tilkuista kaunista. Ihana tuo kiristyskeino, toivon, että joku olisi käyttänyt sitä minunkin kohdalla. Nuorena en ikinä malttanut lopettaa käsityötä ajoissa, minkä seurauksena minulla on jonkinmoista käsivammaa rasituksen seurauksena: tenniskyynärpää molemmissa käsissä monta kertaa, golfkyynärpää, jäätynyt olkapää molemmin puolin ja kiertäjäkalvosinoireyhtymä oikealla. Kaikki tuppaavat uusimaan. Nykyisin yritän kuunnella itseäni, mutta välistä kipuilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkera ehkä käsitöissä, muissa jutuissa välillä aika laiska. Pihan haravointikin on vielä vähän kesken...

      Poista
  8. Siis miten voi olla taas niin kauniit värit!!
    Ihana suoja tulossa......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mielestäni kaikki värit ovat kauniita :D

      Poista
  9. Hitsin hyvä idea teidän nuorisolla! Sinä käyttäisit saman ajan pihalla kuin ompelukoneella - ja minähän voisin ottaa samanlaisen käytännön itselleni tietokoneella olosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo idea ei vaan taida nuorisolla enää toimia kun ei ole äiti komentamassa, mutta silloin kun oli vielä vähän sanavaltaa heidän tekemisiinsä, se oli ihan toimiva konsti. Taidankin lähtea tienaamaan ompeluaikaa :D

      Poista
  10. Tuosta tulee hieno! Kauniit värit ja harmaan valinta neliöön on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, tuo harmaa eniten mietitytti, mutta siinä se nyt on.

      Poista
  11. Varmasti tehokas ja toimiva konesääntö, oli se kone sitten mikä tahansa :). Piha kiittää pian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on myös paljon sellaista, mikä kasvaa ihan ilman puutarhurin uurastustakin, esim. rikkaruohot

      Poista
  12. Tosi kiva. Älä huoli, täällä huutaa kirkumalla pihatyöt!

    VastaaPoista
  13. Mukavannäköistä puuhaa! Näinköhän pitäisi kokeilla... jos ei joudu pihatöihin!

    VastaaPoista
  14. Hienot kannet! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!